lauantai 30. elokuuta 2014

Tuunailua ja käsitöitä :)


Ostin viime vuonna korin kolmella eurolla kirpparilta, ajatuksena tuunata siitä meidän kissoille mukava kori.
No, tänä kesänä, juuri ennen Jasonin kotiutumista, sain viimein tartuttua spray-pulloon (n. 4e) ja suihkittua korin valkoiseksi. Ajattelin ommella pehmusteen koriin, mutta sitten muistinkin tämän pienen, Ikeasta ostetun lampaantaljan, joka kävi oikein hyvin koriin pehmukkeeksi. Jason näytti ainakin olevan mieluissaan uudesta lepopaikasta (kissatarhassa). :)


Tämmöinen tiskirättikokeilu tuli tehtyä tällä viikolla. Näköjään sitä jotain saa aikaiseksi pelkästään vain kuvaa katsomalla. Googlettelin nimittäin "tiskirätti virkaten" hakusanoilla ja sieltä löytyi tämäntapainen matto. Hetken kuvaa katseltuani aloin koettaa, miten onnistuisin saamaan saman kuvioin aikaiseksi rättiini. Ja tässä lopputulos. Hiemanhan tuo kupruilee, mutta se ei haittaa ollenkaan pöytää pyyhkiessä! ;) Täytyy yrittää tehdä toisessa värissä samanlainen. Aikaisemmin virkkaamani suorakaiteen muotoiset liinat näyttävät nyt niin tylsiltä! ;)


Edellisestä tiskirättikokeilusta parannellut versiot, enää eivät kupruile! ;)


Yhdestoista tekemäni juhannusruusu-matto valmistui myös kesän aikana. :)

Ennen

Jälkeen

Marraskuussa 2012 löysin meille kierrätyskeskuksesta tämän puusohvan kuudellakympillä. Ajattelin, että jos sen vuoden loppuun mennessä olisin saanut tähän valkoiset maalit päälle ja patjan hommattua. Krhöm.. no ei ihan pari kuukautta riittänyt tällekään työlle.. Aikansa se siis vei, mutta 2014 vuoden alussa sain virtaa hetkeksi ja aloin hioa ja maalata sohvaa valkoisella pohjamaalilla. Alkuraskauden väsymys kuitenkin vei pian voiton ja sohva sai olla puolisen vuotta rauhassa. Patjan sentään kävimme hakemassa Jyskistä sohvan päälle kesän alussa. Vihdoin elokuussa 2014 sain tarmonpuuskan ja suoritin pohjamaalauksen ja pintamaalauksen Helmi-kalustemaalilla loppuun. :)

Jälkeen                                                                     Ennen  


Huhtikuussa 2013 kannoin kaksi punaista  meille kotiin mummolan vintiltä. Aluksi ne olivatkin käytössä hetken aikaa, mutta sitten tuolit kuivuivat sisätiloissa ja lopulta pinnat irtoilivat niistä ärsyttävästi, jolloin tuolit heivattiin hetkeksi varastoon odottamaan aikaa parempaa.. Toisin sanoen sitä, että rouva jaksaa alkaa niitä kunnostamaan. Elokuussa 2014 vihdoin se inspis iski ja nyt on yksi tuoli hiottu, maalattu ja liimattu puuliimalla pinnat kiinni tuoliin. Jospa yrittäisi saada sen toisenkin tuolin tehdyksi samalla vauhdilla, kun ei se edes kovin montaa työtuntia vienyt! :)

torstai 28. elokuuta 2014

Elokuun elämäämme..

Doris ♥

Viimeiset viikot ovat menneet säitä ihmetellessä lähinnä. Joka päivä on satanut ja ollut hetken poutaa, mutta vain ihan pienen hetken. Nyt oikein ihmettää miten aurinko noin paistaakin? Me olimme tänään perhekerhojen leiripäivässä klo 10-13.15. Ohjelmassa oli esittelyä, hartautta, vapaata leikkiä, ruokailu, leikkiä ja kun nyt iltapäivällä alkoi zumbaosuus ja saunat, lähdin Aatoksen ja Mimosan kanssa kotiin päiväunille. Siellä ne nyt nukkuvat. Toivottavasti heräävät ennenkuin alkaa taas ehkä sataa? ;)

Mä olen iltaisin ja päivisin tehnyt vauvanpeittoa ahkerasti. Tällä hetkellä oon yhdistämässä paloja toisiinsa. Sitten vielä pitäisi tehdä peiton ympärille joku kaunis virkkaus ja se olisi valmis. Yllättävän nopeasti onkin valmistunut! Tein myös parina päivänä kaksi tiskirättiäkin, tällä kertaa parannetulla versiolla. Kunhan saan nää virkkaukset valmiiksi, niin kotiin on hommattu myös jatkourakkaa. Toissa viikonloppuna haettiin vanha ovi, josta ajattelin tehdä meidän makkariin sängynpäädyn. Viime viikonloppuna tuotiin maalta mukaan heinäseipäitä, joista olisi tarkoitus tehdä kenkähyllyjä eteiseen. (Eteinen pitäisi myös maalata!) Eilen isäni toi veljeni luota kolme vanhaa ikkunaa, joista ajattelin tehdä Iisan huoneen vaatekaappi/parvisänky-systeemiin ovet. Edelleen maalaamatta on tuo olohuoneen tumma seinä ja myös toinen pinnatuoli pitäisi hioa ja maalata valkoiseksi. Montahan urakkaa näistä saan valmiiksi ennen kuin vauva on syntynyt? :) Jotain nyt olisi kuitenkin kiva saada aikaiseksi, kun tuskin heti vauvan syntymän jälkeen on rahkeita minkäänlaisiin tuunaushommiin... No, täytyy tehdä minkä jaksaa! :)

Huomenna olisi edessä taas hautajaiset, jonne olen menossa yksinäni. Mummoni veli lähti viimeiselle reissulleen kaksi viikkoa sitten. Silloin kun äiti vielä eli, toissa jouluna siis, oli tämä Topi viettämässä meillä osan joulusta ja nyt viimeisenä kesänään hän vietti paljon aikaa mummoni luona. Huomenna mamma tulee hoitamaan lapsia ja minä lähden tosiaan yksikseni tällä kertaa. Juho ei pääse töistään ja lapsilla on juuri hautajaisten aikaan päiväunet, niin tällä kertaa parempi sitten näin.. 

Seuraavana viikonloppuna meillä olisi Juhon kanssa edessä todennäköisesti viimeinen "lapsivapaayö", ennen kuin tämä pikkuinen syntyy. Tarkoituksena olisi tehdä reissu oikeinpa Helsinkiin asti, ja käydä samalla katsomassa vaunuja ja kenties poiketa Ikeassakin poistulomatkalla. Aika mukavaa! En voi väittää, ettenkö jo odottaisi reissua innolla! ;) Sitä ennen kuitenkin startataan perhekerho maanantaina ja Mimosan oma kerho tiistaina! Siitä se vaan arki pyörähtää meillä muillakin kunnolla käyntiin!

maanantai 25. elokuuta 2014

Neuvolakuulumisia taasen, 33+5 :)

Jason 4,5kk ja reilu 3100g ♥

Täällä on taas käyty neuvolassa. Jos jostain tuntuu, että rampataan siellä vähän väliä, niin ihan voin kertoa, että tunne on samanpuolinen täälläkin! ;) No, tällä kertaa ei ollut mitään ihmeellistä onneksi. RV 33+5 menossa siis. 
RR 104/62
Paino +300g/vko
Hb 113 (näyte ei ollut edustavimmasta päästä, joten luulen sen oikeasti olevan korkeampi)
Pissa puhdas
Sf-mitta 28,5cm
RT
syke 140+
Liikkeet ++

Mulla oli mukana Aatos ja Mimosa tällä kertaa. Hyvin sujui käynti siitä huolimatta. ;) Onneksi ei ollut mitään ihmeellistä. Vointi hyvä ja niin ees päin. Seuraava neuvola on parin viikon päästä, jolloin 35+5 ja viimeinen rh-verikoe otetaan samalla. 36+6 on sitten neuvolalääkäri edessä.

Missähän vaiheessa tänne rantautuu se kuuluisa pesänrakennusvietti? Katselin blogistani, että Aatoksen raskaudessa olen paljon ennen näitä viikkoja tehnyt vaateinventaariota kovasti.. Siis vajaa kolmisen kuukautta aiemmin.. Ja nyt on laskettuun aikaan kohta kuusi viikkoa. No, ehkä se sieltä nostaa vielä päätään. Vaatteita toki on pienokaiselle hankittu ja kaikkea muutakin kodista pitäisi löytyä, paitsi ne tuplavaunut/rattaat ja ehkä sitteri? Mitään sairaalakassia en ole luonnollisestikaan pakannut, viimeksihän kävin sellaisen hakemassa rv 40+6 kun vauvaa ei kuulunut. ;)

Ensi viikolla meillä pikkuiset muuttavat makuuhuoneestamme viereiseen leikkihuoneeseen kerrossängyissään. Näin Juho on asian päättänyt. Ehkä sitä samantien sitten roudataan vauvansänky paikoilleen ja siitä se sitten lähtee? :) Mä en oo mikään hötkyilijä näissä asioissa, kun on tottunut kantamaan lapsiaan 6-14 päivää yli lasketun ajan, niin onneksi sitä oikeesti osaa ottaa nää loput viikot aika rauhallisesti!

Mulla on perunajauhokakku uunissa ja kohta pääsen (päästään) herkuttelemaan! En muista aikoihin sitä tehneeni, mut nyt iski jostain himo ja leipomaanhan se oli alettava. Myös isäni luona olevat Huvitus-omenat maistuvat paremmin kuin hyvin. Niitä on käyty hakemassa harva se ilta, kun rouvan on yhtäkkiä alkanut niitä tehdä niin mieli... 

perjantai 22. elokuuta 2014

Aatoksen 2v neuvolakuulumiset :)

Meillä on tässä kuussa ravattu neuvolassa joka viikko, jollen nyt ihan väärin muista ;) eikä ensi viikkokaan tee poikkeusta, kun allekirjoittanut painelee maanantaina masunsa kanssa äitiysneuvolan puolelle. Tänään kuitenkin pääroolissa oli ihana Aatoksemme, jonka edellisestä neuvolakäynnistä oli kerennyt vierähtää jo puoli vuotta!

Aatos Korkeasaaren reissulla kesällä :)

Aatoksen 2v mitat (suluissa 1,6kk)

Paino 13,6 kg (11730 g)
Pituus 90 cm (83,3 cm)
Päänymp. 50,6 cm (49,7 cm)

"Olet ihana poika. Kasvat hyvin & tasaisesti. Syöt monipuolisesti & säännöllisesti, laktoositon ruoka. Nukut hyvin yöt ja päivällä 1,5-2,5h unet. Juokset & kiipeilet. Sanoja sanot, toimit ohjeiden mukaan. Iho kuiva, perusvoiteet käytössä." Seuraava käynti 3v neuvola.

Aatoksen kanssahan kävimme vielä alle yksivuotiaana pituuskontrolleissa, hänen lyhyydensä vuoksi. Heh, eipä käydä enää! Vuodessa oli pituutta miehelle kertynyt peräti 15 senttiä, ja nyt Aatos kasvaa nollakäyrän yläpuolella. Uskoisin, että rintaruokinnalla oli yhteyttä tähän hetkelliseen "lyhytkasvuisuuteen" ja nyt sitten mies venynyt oikein urakalla pituutta! Ei ihme, että vaatteet kaapissa tuntuvat jääneen pieneksi kesän aikana. :)

Raatin mummolassa välipalaa maistelemassa päikkäreitten jälkeen :)

Viimeksi kirjoitin Aatoksen jutuista kesäkuun lopulla. Vielä silloin pystyi luettelemaan sanoja, joita Aatos osaa käyttää, mutta nyt parissa kuukaudessa puheen kehittyminen on ollut niin runsasta, että joka päivä saa kuulla uusia sanoja ja niitä toistellaan kovasti perässä. Pieniä, kahden sanan lauseitakin on jo kuultu lähes päivittäin. On se vaan huimaa tuo kehittyminen ja sen seuraaminen. :) Ja ihanaa, että pieniä keskusteluja alkaa saada myös Aatoksen kanssa aikaiseksi. Toki puhetta Aatos on ymmärtänyt jo pitkän aikaa.

Merikarvian reissulla kotieläinpihan traktorin kyydissä :)

Leikkitouhut ovat myös hieman kehittyneet sitten viimeisen. Yhteisleikit sujuvat välillä todella kivasti, mutta sitten Mimosa on myös alkanut kaivata "omaa leikkitilaa", jolloin ei halua Aatoksen osallistuvan esim. PetShop leikkeihinsä. Tällöin Mimosa ilmoittaa haluavansa mennä yksin leikkihuoneeseen leikkimään, ja Aatos jää usein oven taakse huutamaan. Ja tietenkin mikään muu leikki ei sillä hetkellä kiinnosta ollenkaan, ei edes äidin tai isän puuhat! 2v syntymäpäivälahjaksi Aatos sai pihalle leikkitraktorin ja se on ollut erittäin mieleinen ja jopa mustasukkaisuuden aihe. Kukaan muu ei saisi traktorin kyydissä olla kuin hän. :) Onneksi Mimosalla on oma Joposensa ja mopokin pihassa, näiden avulla on vielä suuremmilta riidoilta onnistuttu välttymään! ;)

Mökkireissulla :)

Vessa-asioissa ei olla nyt edistytty. Vaippa on edelleen käytössä, mutta joka aamu Aatos tekee kakat pottaan ja pissatkin. Ennen päikkäreitä tekee myös pissat pottaan ja ennen unille menoa. Välillä ollaan oltu ilman vaippaa, mutta allekirjoittaneen muisti pätkiin sen verran, etten muista yleensä edes kysyä Aatokselta riittävän usein onko pissihätä ja nopeastihan se sitten on pöksyssä. Eipä tässä nyt onneksi mikään kiire ole vaipasta päästä eroon. Etenkään kun vauva on tulossa taloon, niin varmaan silloin olisi muutenkin jotain taantumaa tulossa? Aika näyttää!

Hampaiden pesu tuotti vielä joku aika sitten suunnatonta tuskaa. Mutta nyt se on alkanut sujua paremmin. Aatos myös osaa näyttää, että Iituja tai Röllejä on suussa, joiksi siis meillä hammaspeikkoja kutsutaan. Välillä jopa nauretaan kesken hampaiden pesun! ;)

Välillä vähän vauvattaa ;)

Unenlahjat ovat edelleen erittäin hyvät. Juholla on vakaa aikomus siirtää meidän pienet ihmiset syyskuun ensimmäinen päivä omaan huoneeseensa nukkumaan kerrossängyissään. Joten toivotaan, että lastemme unet säilyvät edelleen hyvinä. Äidille muutto toiseen kamariin tuottaa varmasti enemmän tuskaa kuin isälle. Joka jo lohdutti minua, että pian on uusi vauva tuhisemassa makuukammarissamme... ♥


Aatos 2v ja Mimosa 3v 2kk :)

keskiviikko 20. elokuuta 2014

32+6 ultrassa käynti ja kukkapeiton aloitus! :)

Tänään oli lapsiveden määrän tarkistus ultralla. Kylläpä oli jännittävä aamu odotella lääkärille pääsyä. Mutta tällä kertaa onneksi kaikki oli hyvin!! Veden määrä oli lisääntynyt niin, että minäkin huomasin lähes heti tilanteen olevan paljon parempi kuin viimeksi. Siellä se neiti kovasti möyrysi ja sykkeet kävivät välillä kahdessasadassakin! :) Seuraava lääkärineuvola onkin sitten 4 viikon päästä, jolloin mennään rv 36+6. Ensi viikon maanantaina käyn kuitenkin normaalissa neuvolassa sovitun mukaisesti. Yksi huoli siis täällä vähemmän! :)


Eilen illalla, kun oikein innostuin virkkaamaan vauvalle peittoa jämälangoista (tai no, voiko puhua "jämälangasta" jos aloittaa ihan uuden koskemattoman kerän.. ;) No, joka tapauksessa langoista, joille ei ole ollut parempaa käyttöä!), vauva ojenteli itseään todella paljon ja koko yön tuntui menkkamaista juilintaa alavatsalla. Onneksi se rauhoittui kun nousin sängystä ylös ja aloin aamupuuhat. 

Tosiaan näin kivoja kukkasia olen eilisestä alkaen virkannut! Nämä saavat vielä luonnonvalkoiset reunukset, jolloin kukkasista muodostuu neliö ja ne on helpompi liittää yhteen. Tosin muutama kukkanen tulisi tehdä vielä sitä ennen. Ja mietin vielä, laitanko tähän jonkun kankaan toiselle puolelle vai meneekö ihan näin? On kyllä tosi kivaa tuo virkkaaminen! Liityin facebookissa "Virkkaus" nimiseen ryhmään ja tämä peitto on sieltä bongattu ohjeineen. Kunhan saan tämän valmiiksi, niin laitan sitten linkkejä ohjeisiin.

tiistai 19. elokuuta 2014

Lemppareita Meandin syyskaudesta 2014!

Muutaman kerran olen nyt Me&I:n uutta syysmallistoa käynyt katselemassa ja päätin tehdä pienen kollaasin, mitä meille ehkä saattaisi kotiutua. Oman retrobuumini pikkuhiljaa laimentuessa, näytti mallisto aavistuksen ehkä turhankin keltaiselta. Jotain siellä kuitenkin on mikä säväyttää! ;)

Kuvat www.meandi.se/fi

Tässäpä ne mitä malliston kuvista on mieleen parhaiten jäänyt. Valitettavasti Aatos taitaa jäädä nyt ilman mitään vaatetta tästä kaudesta. Ei vaan nuo poikien jutut kolahtaneet. Toki voihan tilanne muuttua, kun pääseen jossain vaiheessa näkemään nämä vaatteet livenä! :)

Toisaalta olen saanut myös muiden merkkien kotimyyntikutsuja mm. Nosh, PompDeLux ja Silverjungle. Jospa edes osaan pääsisi osallistumaan! Silverjunglella oli kevätkauden loppuunmyynti -50% ja kun tilasi 50 eurolla, sai tilauksesta koodilla vielä -50% alennusta. Minä pistin tilaukseen kahdet neuloshousut vauvalle, Aatokselle pipon, Mimosalle kaksi tunikaa ja yhden juhlamekon. Posteineen nämä kaikki maksoivat n. 30e! Mielenkiinnolla odotan minkälaisia vaatteita nuo ovat! Alennukset ainakin olivat enemmän kuin kohdillaan! ;)

Huomenna aamusta on lapsivesikontrolli edessä. Toivottavasti siellä olisi kaikki hyvin. Vauva on ainakin ollut joka päivä hyvin aktiivinen liikkuja. ♥ Minä aloitin tänään virkkaamaan vauvalle peittoa ja täytyy varmaan vielä ainakin yksi kukka tehdä valmiiksi, ennen kuin malttaa käydä nukkumaan! Hyviä öitä vaan muillekin kukkujille! :)

lauantai 16. elokuuta 2014

Epäonninen aamupäivä mutta myös parempia hetkiä..


Huoh! Olipahan aamupäivä tänään! Lähdimme koko perheen kera torille ja eikös pysäköintipaikalla automme kylkeen peruuttanut joku papparainen. Onneksi ei lommoja tullut (eikä tietysti ihmisvahinkojakaan), mutta auton kyljessä ollut muovikaistale täytyy maalata uudelleen. Onneksi tapauksella oli silminnäkijä ja myös kolaroijan tiedot on selvillä.. Mutta ikävää ylimääräistä hommaahan tästä nyt tuli. No, torikahvilaan mennessä mun maksimekon alle kurvasi äkäinen ampiainen ja tuikkasi samantien mua polveen!! Juutas, siinä vaiheessa teki mieli jo luovuttaa ja häipyä äkkiä takaisin omaan kotiin... Sain kuitenkin samantien sokeripalan käsiini, jonka painoin ampiaisen pistokohtaan. Se imee myrkkyä sisäänsä ja pahin kipu helpotti muutamassa minuutissa. Onneksi ei mokoma lapsia tuikannut sentään! Kahvittelun jälkeen Juho lähti lapsien kanssa ostamaan karkkipäivän karkit ja mä lähdin rauhoittamaan mieltäni kirpparille. Sieltä tarttuikin mukaan 68cm Bogin välikausihaalari vauvalle joka maksoi 8e, sekä 2e KappAhlin yökkäri (74/80). Välikausihaalari oli tosi hyväkuntoinen. Ei mikään vedenpitävin versio kylläkään, mutta tuskinpa vauvaa siinä vaiheessa kevättä vielä paljon vaunuista laitetaankaan kuraista maata tonkimaan... :) 

Silloin torstaina mä ajelin sinne Vantaalle mammameetinkiin ja oli kyllä kiva käydä moikkaamassa naisia, joiden kanssa on keskustelupalstalla jakanut tätä odotusaikaa! Sen kummempaa ohjelmaa ei ollut, muuta kuin keskustelu ja herkuttelu. Jokainen toi tullessaan jotakin herkkuja, suolaista ja makeaa oli pöydät täynnä! Ja siinähän se ilta kului mukavasti santsatessa herkkuja ja höpötellessä lähinnä raskausjuttuja! Ajomatkakin sujui suht kivuttomasti, tosin seuraavana päivänä kyllä haukotutti melkoisesti ja pakko oli nukkua pikkuisten kanssa tunnin päikkärit. Iltaa kohden onneksi vähän virkistyin ja jaksoin jopa tarttua maalipensseliin ja hiomapaperiin. Hain varastosta pinnatuolin käsittelyyni ja myöhemmin maalasin pohjamaalilla Iisan vaatekaappisysteemin valkoiseksi. Täytyy sanoa, että kylläpä muuttui melkoisesti! :) Postaus näistä tulossa, kunhan saan vähän valmiimpaa aikaiseksi.

Tänään käytiin vielä illalla Raatilla, jossa oli mummo ja Päivi-täti ja Pepe + Pepen poika, niin ja isäni. Veimme mustikkapiirakan ja jätskiä mukanamme ja juotiin siellä Aatoksen synttärikahvit viikon myöhässä! :) Juho ja tytöt kävivät vielä rantasaunalla löylyttelemässä. Minä jäin Aatoksen kanssa tupaan tekemään ristipistotyötä ja Aatos leikki mummon kanssa kassakoneleikkejä ja välillä pussaili meitä "tyttöjä".. ♥ Kotiin ajellessa järvistä nousi usvaa ja tuo kuvakin tuli napattua matkan varrelta. Kauniita elokuisia maisemia!

torstai 14. elokuuta 2014

Kirpparilla kiertelyä..

Mä olen tänään lähdössä Vantaalle yhteen mammaporukan tapaamiseen. Meillä kaikilla on lokakuun tienoilla laskettu aika ja ollaan lähes plussaamisesta alkaen keskusteluissa toistemme kanssa. Tänään siis tapaamme osan kanssa ensimmäisen kerran. :) Mulla on marengit paistumassa uunissa ja ajattelin käydä hakemassa vielä isäni pihasta jokusen omenan viemisiksi. Nyyttärimeiningillä mennään. Toivottavasti tulee kiva ilta! Mä poimin vielä matkan varrelta pari ryhmäläistä kyytiini. Mutta sitä ennen täytyy kirjoittaa vielä valmiiksi tämä postaus! :)

Pitkin kesää olen kierrellyt silloin tällöin tuota paikallista kirpputoria. Samaista, missä meillä oli omakin pöytä pari viikkoa. Mitään kovin erikoisia löytöjä en ole valitettavasti tehnyt, mutta jotakin on silti tarttunut matkaan! :)

Mimosalle käyttämättömät Hello Kitty -sukkahousut (98/104) 2e
Mimosalle mustat Me&I leggarit (98/104) 2e

Mimosalle hyväkuntoinen Bamse yöpuku (110cm) 2e.

Vauvalle Popin suloinen tunika (56cm) 1,5e
Name It pehmoinen velour tunika (62cm) 2e

Aatokselle Herra Hakkarainen yöpuku (92cm), 1e.

Vauvalle Newbie neuloshousut, 62cm 1,75e ja Newbie tähtibody 68cm, 1e.

Vauvalle Tutan norsuhousut, 62cm 1,5e, Marie-body 68cm, 1,5e ja popin sukat 19/21, 1e.

Tämmöisiä tällä kertaa. Kierrätyskeskuksestakin on tullut tehtyä muutama kiva löytö, mutta ne on vielä kuvaamatta! 

tiistai 12. elokuuta 2014

Neuvolalääkärikuulumiset 31+6


Viime viikkoisesta neuvolakäynnistä en ole vielä maininnut, eli tehdään se nyt tähän samaan syssyyn. Sehän oli varattu sf-mitan tarkistusta ja Hb-kontrollia varten. Hemoglobiini oli noussut 105 -> 111, ja se olossa jo on tuntunutkin! Sf-mitta jatkoi samalla käyrällä menoa, oli pudonnut edellisellä kerralla +1 käyrältä -2 käyrän läheisyyteen. Tänään siis oli kontrolli sen takia.

No, ultrassa vauva oli ihan normaalin kokoinen viikkoihin nähden ja pää alaspäin. Tänään siis 31+6. Vauvan painoarvio oli 1757g.  ♥ Sydän sykki 138, napasuonivirtaukset olivat kunnossa, mutta lapsiveden määrä oli vähentynyt kovasti. Lääkäri laski afi-mitan (lapsivesi-indeksi) ja se oli 6,4. Alle 5 olisi liian vähäinen määrä, ja normaali jotain 6-18 välillä, jos nyt oikein ymmärsin. Googlettelemalla ei ole paljon tietoa löytynyt tästä indeksistä... Joten lapsiveden vähenemisen takia minulle varattiin viikon päästä kontrolliultra. Toivottavasti siellä olisi jo ihan normaali määrä lapsivettä! Mutta mikäli vesi on edelleen vähentynyt, niin silloin lähetettä äitiyspoliklinikalle olisi edessä tarkempiin tutkimuksiin. Tietysti lueskelin googlesta, että näillä viikoilla pitäisi lapsiveden määrän alkaa olla suurimmillaan.. Ja vähäinen vesi voi aiheuttaa herkemmin napanuorakomplikaatioita tai sitten istukan toiminta on alkanut heikentyä, josta johtuisi ettei lapsivettäkään sitten enää niin muodostu... Tai lapsen virtsarakko-vatsalaukkualueella jotakin häikkää. Nämä onneksi olivat rakenneultrassa kunnossa. Tai sitten seuraavalla mittauksella lapsivettä onkin normaalisti ja elämä jatkuu hetken taas vähemmillä paniikeilla...

Lääkäri suositteli kiinnittämään lapsen liikkeisiin nyt päivittäin huomiota, tekemään liikelaskuseurantaa siis. Onneksi tähän asti vauva on ollut aktiivinen ja liikkeet tuntuneet hyvin. (Ehkäpä juuri vähäisen lapsiveden ansioista?) Toki tietysti jossain vaiheessa tätä päivää alkoi jo tuntumaan, että lapsi on selvästi nyt hiljaisempi kuin ennen... Mutta onneksi nyt illalla taas on riehunta masussa käynnissä! ♥

Kyllä on jokaisessa raskaudessa näköjään niin omat juttunsa ettei olisi voinut arvatakaan..

maanantai 11. elokuuta 2014

Takapihan muutoksia :)



Yläkuvassa kukkapenkki tällä hetkellä. Alakuvasta näkyy, mikä oli tilanne reilu vuosi sitten. Tykkään kovasti mun nykyisestä kukkapenkistä! Ei ole enää samanlainen käärmeiden sun muiden epämääräisten otusten kivikolo...


Takapihaltamme on tähän asti puuttunut terassi, mutta eipä puutu enää. Juho rakensi kesälomansa aikana ihanan terassin meille! Ensi kesänä olisi vuorossa sitten jonkinlaista katoksen tekoa ja olipa meillä haaveena myös toisen oven puhkaiseminen olohuoneesta, mutta aika näyttää miten sen käy. Pääseehän terassille tälläkin hetkellä makuuhuoneen ja kissatarhan kautta, mutta on se aavistuksen hankalaa.. Mutta kyllä jo nyt huomaa, miten paljon kivempi on vaikka istuskella kiikkutuolissa ja nautiskella takapihalla olosta. Eilenkin tein illalla vielä ristipistotyötä ilta-auringon valaistuksessa. Sääkin oli jäähtynyt jo oikein miellyttäväksi!

Odotan jo kuitenkin ensi kesää, että saadaan viriteltyä valokatoksen alle riippukeinu ja lyhtyjä... Toki pöytä ja muuta sisustusta toki! Entisen kotimme takaterassista tuli niin ihana, kun siellä pystyi olemaan säästä huolimatta! Mulla on kovasti haikeutta mielessä siitä, että kesä alkaa pian olemaan takana päin. Mutta kyllähän ne syksyn säätkin voivat olla leppoisia ja romanttisia.. ;)

Kissatarha tällä hetkellä. Mukava sielläkin on välillä istuskella, jos aurinko porottaa päiväsaikaan kovasti taivaalta ja ei halua istua suoraan paisteessa.


Jason ja Bestis katselemassa kissatarhan ovella! :)

Toukokuun lopulla laitoin krassin siemenet suoraan istutusastiaan ja koko kesäkuun näytti, ettei niistä kasva kylmien säiden takia yhtään mitään. Mutta hyvin ovat jo elokuussa kukassa. ;) Viime kesänä kissatarhan ympärillä rehotti koristekurpitsat jotka valloittivat melkein koko tarhan! Niiden esikasvatus oli kuitenkin sen verran työlästä, että tänä keväänä en jaksanut niiden kanssa alkaa pelata. Itse koristekurpitsat olivat kyllä oikein kivoja! Ehkä ensi vuonna taas voisi niitä koettaa kasvatella?

Takapihalle on tullut tänä kesänä kukkapenkki, hiekkalaatikko sekä terassi. Piha on laajentunut kummasti vähän vasemmalle. Mutta on se ainakin nyt siistimmän näköinen kuin aikaisemmin paikalla, marjapuskien takana oli vain jonkin sortin kivikkoa ja heinikkoa. Viinimarjapuskat on nyt tyhjennetty mehuiksi. Luumupuussa on jokunen luumu, mutta vielä ovat ihan vihreät. Omenapuussa odottelee omenat kypsymistä myös. Ehkä tänä kesänä mä niistä vielä hillot jaksan keitellä? Viime vuonna jäi kokeilematta.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Pieni pyörähdys Lindexillä..

Ennen koulun alkua kävimme ostamassa esikoiselle vähän uutta koulutarviketta ja tietenkin vaatetusta. Iisa valitsi itselleen kivat farkut, t-paidan ja mustan maximekon. :) Pienimmillekin löytyi kaikkia kivaa. Onneksi oli se 40e ostoksista 10e alennusta.. Ja lisäksi vielä 7,5e ostoksista kertynyttä "alennusta". Silti 90e meni, että heilahti. Kysyin mieheltäni, mitä luulisi ostosten maksaneen? Hän arveli että 60e! Huomaa kyllä hyvin, että kuka meidän perheessä huolehtii lasten vaatettamisesta. Ei oikein ollut hintatasosta tietoakaan.. ;) Vai liekkö toiveajattelua? 

Vauvalle löytyi 50cm body, pöksyt ja parit sukat.

Mimosalle paita ja leggarit, 104cm

Aatos sai paidan ja pöksyt, 92cm. 
Vähän mietin, onko nuo pöksyt liian tyttömäiset malliltaan? Mutta printti oli niin kiva, että ostin ne nyt joka tapauksessa. Aatos ainakin näytti uusista vaatteistaan tykkäävän! :)

Aatokselle vielä uusi paita, koko 92.

lauantai 9. elokuuta 2014

Aatoksen 2v syntymäpäiväjuhlat ♥



Tänään meillä vietettiin Aatoksen 2 v. syntymäpäiväjuhlia. ♥

"On jalka niin pieni,
pihapoluille astuu.
Ja joskus niin käy,
vielä housutkin kastuu.
On lapsen elämä huolia vailla
ja kädetkin huiskii
perhosen lailla.

On silmissä säihkyä
elämän uuden.
Ja nenässä tuoksua
sivutuulen.
On ihmettä monta
niin uskomatonta;
perhosta, kärpästä vallatonta.

Vähän pistelee kivet
jalkojen pohjaa.
Taivaan enkeli lapsen
kulkua ohjaa.
Ei ole huolia
lapsosen tiellä.
On lähellä koti
 ja äitikin siellä."

Onnea rakas pikkuinen Aatoksemme! ♥

*     *     *

Eilen illalla tuli vietettyä taas jo perinteeksi muodostuneita syntymäpäivävalvojaisia, lähinnä leipomisien merkeissä. Ilmeinen väsymys myös näkyi allekirjoittaneen saadessa kokonaisen vanilliinisokeripurkin tipahtamaan hyllyköltä suoraan rinnalleni ja siitähän se levisi pitkin vastaimuroituja lattioita... ;) Keittiössä on sen jälkeen hienoinen vanilliininen aromi pöllähdellyt!

Oikeastaan eilen meillä pestiin myös lattioita ja siivottiin muutenkin. Pesin myös samalla ruokatilan seinät. Huh! Että olikin jynssättävää kaiken maailman ruokatahroista kynien jälkiin.. Tuskinpa vieraat muutosta huomasivat, mutta omissa silmissä ero oli melkoinen. Sain sitä paitsi toissapäivänä maalattua puusohvan viimeiset osat valkoisiksi ja halusin nyt keskittyä ruokatilaan. Isältäni toin pari räsymattoa ruokapöydän alle ja eteiseenkin löysi yksi paikkansa. Niin ja toki täytin mansikkasoseella ja banaanisiivuilla täytekakun välit, leivoin mansikka-limejuustokakun ensimmäiset kerrokset ja tein marengit. Pari päivää aikaisemmin olin tehnyt kääretorttupohjat sekä leiponut sämpylät pakkaseen. Tänään sitten oli kermakakun koristelu, juustokakun päälimmäisen kerroksen teko sekä sämpylöiden täyttämiset. (Juustokakun päälikerros epäonnistui kyllä kun ei pysynyt kasassa kunnolla. Muutenkin erikoinen ohje. Keskimmäistä kerrosta paistettiin uunissa 35 minuuttia. Jäi kyllä viimeiseksi kerraksi tämä koitos. Jos joku haluaa yriää onnistuisiko paremmin, mansikka-limejuustokakun ohje oli täältä.) Sekä imurointia taasen, pöytien raivailuja ja kattausta, kastekynttilän laittoa esille yms. 

Mietin samalla synttärijuhlia. Minun kotonani synttäreitä vietettiin niin pitkään kuin kotona asuttiin. (Itsehän muutin 21 vuotiaana omaan kotiin..) Äiti teki aina syntymäpäiväkakun, pullaa sun muita herkkuja tarjoamisiksi. Lapsena "kaikki kylänlapset" olivat juhlissa mukana ja myöhemmin sitten ne koulukaverit ja ystävät. Tietysti sukulaisia unohtamatta! En muista, että koskaan juhlien järjestämistä oltaisiin pidetty jotenkin työläinä, vaikka ne varmasti sitä ovat olleet silloinkin. Ennemminkin nyt koen, että ne olivat rakkaudenosoitus meille lapsille. Nyt toivon, että omat lapseni saisivat kokea synttärijuhlien olevan "itsestäänselvyys" niin pitkään kuin täällä kotona asuvat. :)

Aatoksen 2v kakku. Sisällä mansikkasosetta ja banaania.



Aatos puhaltamassa kynttilöitä iskän sylissä ♥

Isi ja Aatos


Juhlimassa oli lähisukua, kummeja ja ystäviä. Neljätoista vierasta kaiken kaikkiaan pääsi tänään paikalle plus tietysti oma perheemme. :) Mukavat juhlat tuli vietettyä aurinkoisessa säässä! :)

maanantai 4. elokuuta 2014

Marjastusta ja muuta touhua!

Viime torstaina aloitin raudanpuutteeseen Maltofer 50mg Fe+++/ml kuurin, ja jee! siitä ei ole tullut vatsakipuja, eikä kai nyt juuri muutakaan ylimääräistä vaivaa. Mustikkakiisselin sekaan sen laitan ja nautin leivän & teen kanssa iltapalalla. Toivottavasti siitä olisi riittävästi hyötyä. Ei näköjään ihan halvinta tuo raudan syöntikään ole, kuukaudessa hinnaksi tulee käyttämälläni annoksella reilu 40e. Torstaina on seuraava tsekkaus onko yhtään vielä kerennyt nousta.

Jason Raatilla menossa mukana :)

Viikonloppuna vietimme la-su välisen yön Raatilla. Nukuimme aitassa koko perheen voimin. :) Ja juuri nyt täytyy todeta, että kaipaisin niin aitan viileämpään lämpöön nukkumaan. Jos tätini vielä on maalla, niin suuntaamme varmasti lasten kanssa sinne seuraavaksi yöksi! En valita lämmöstä, mutta jos vain mahdollista, otan yhden yön aitassa mielelläni vielä vastaan! Lauantai-iltana kävimme saunomassa rantasaunalla ja sieltä tultuamme lapset jäi vielä pihalle leikkimään. Minä aloitin pussissa odotelleen krassiaiheisen ristipistoliinan teon, jee! On se poltellutkin pitkän aikaa mielessä! :D Minähän vuonna sekin valmistuu?

Malvikki

Sunnuntaina käväisin keräämässä mustikoita nelisen litraa. Välillä pienet hengähdys- ja juomatauot autonpenkillä lepäillen oli ehdoton edellytys, että jaksoin marjoja keräillä. Onhan se aika rankkaa tämän mahan kanssa ja alaselkä on tietysti hellänä urakan jälkeen, mutta kun mieli tekee kerätä... Sunnuntaina tyhjensimme myös kirpparipöydän ja sain viettää lappushow:n ansaitusti kirppisvihkoni kanssa... :D Mukavasti kertyi rahaa vaunutilille ja hävinneen tavaran määrä oli kerrassaan mieltä lämmittävää! Pääsimme eroon jopa niistä Akjaxin tuplarattaista jotka meinasin kärrätä suoraan jo kaatopaikalle.. Hinta ei tietenkään ollut mikään huima, mutta eipä niistä kolmeakymppiä enempää oli kehdannutkaan pyytää! ;) Nyt meillä ei siis tällä hetkellä ole kuin matkarattaat käytössä. Mutta vielähän tässä on aikaa uudet vaunut tilata, niin ja toki kerryttää vielä muutamalla saturaisella vaunutiliä!

Sunnuntai-iltapäivällä saimme vielä mamman kylään, ja hän kävi lasten kanssa rannalla uimassa. Minä pesin sillä välin kolme isoa mattoa painepesurilla. Hieman tämä elokuun mietitytti, mahtavatko enää kuivaa ollenkaan? Mutta kiitos trooppisten säiden, paksuinkin matto oli jo vuorokaudessa lähes täysin kuiva. Olen niin tyytyväinen, kun olen saanut kaikki matot pestyä mitkä olen suunnitellutkin! Koko kesähän niitä pestessä on mennyt melkein, mutta hitaasti hyvä tulee ja kun voimavaroja on rajoitetusti, niin matto tai kaksi kerrallaan on aivan sopiva tahti! :) Illalla keräsimme vielä yhden maijallisen punaisia ja valkoisia viinimarjoja ja keitin niistä mehua. Yhden kerran aikaisemmin olen jo mehua keittänyt. Nyt punaviinimarjoja on vielä vähän puskassa, ei niistä tule kuin puolikas maijallinen varmaan, jos sitäkään. Mulla loppuu marjat ihan kesken! Tarvittaisiin paljon enemmän puskia... Ehkä mun on käytävä tyhjentämässä isäni mustaviinimarjapensas joku päivä? Muutama litra mehua kun ei riitä yhtään minnekään tämän kokoisessa perheessä. 

Tänään kävin keräämässä vattuja ystäväni kanssa. Paljon olivat pienempiä vattuset kuin viime vuonna. On tainnut olla niin kuivaa viime viikot, että hyvältä vaikuttanut sato "kuivui kasaan". Mutta tulihan noita siitä huolimatta parisen litraa, ehkä. (En vielä kerennyt putsaamaan niitä.)


Nämä tuolikaunokaiset ostin kirpparilta tuunattavaksi. Maksoivat peräti 2e/kpl! :) Näissä on tosi hyvä istua, vaikka ruostetta onkin rautaisissa osissa jonkin verran ja maalit ovat kuluneet puisista osista täysin pois. Kunhan kerkeän näitä hieman tuunailemaan, niin laitan sitten kuvan! :)

Tuolien takana rehoittaa mun tomaatti-istutukset, joissa on kukkia vain ja pari pientä raakiletta! Hohhoijakkaa! Kastella niitä on kyllä saanut niska limassa, mutta satoa niistä ei taida kummoista saada... No, olihan kokemus sinänsä.. Keskellä kasvaa malvikkeja, jotka istutin siemenestä kesäkun alussa. Osan laitoin kukkapenkkiin, ja loput jäivät sitten tähän. Toisaalta tästä on sitten ollut mukava leikellä maljakkoon uusia kukkia, kun entiset ovat lakastuneet. Saatanpa laittaa ensi kesänäkin jotain kukkia istutusastiaan! :)