Helteisiä hetkiä ♥

♥ Mun omat muruset ♥

Viime lauantain Tykkimäki-reissu oli sen verran rankka, että sunnuntaina kaipasimme leppoista oloa. Ei tarvinnut montaa kertaa miettiä, kun Juho ehdotti että menisimme viettämään hellepäivää maalle.. Sinne siis. J haki kaupasta grillaustarpeet ja juomat. Tällä kertaa tarjolla oli hampurilaisia ja makkaraa, sekä tietysti pillimehuja. Lepäilimme vilteillä, lapset leikkivät mökissä, minä luin kirjaa (Kätilö), tytöt ja Juho kävivät onkimassa ahvenia rannalla, sillä aikaan Aatos ja minä tehtiin lettutaikina ja keräsimme vattuja sekä mustikoita joista teimme kuningatar-hilloa. Kalatkin tuli paistettua muurikalla ja maistuivat lapsille ennen lettuja. :) 

Elokuussa kesä tuntuu jo niin runsaalta. Vaikka yöllä onkin jo pimeää, aurinko jaksaa paistaa lämpöisästi taivaalta. Kukat vielä kukkivat ja tuoksuvat. Omenat kypsyvät ja luumut pursuilevat sinisenään puussa. Älä vielä kiirehdi, syksy, kerätään energiaa ja lämpöä pitkän syksyn ja talven varalle... Toivottavasti meitä hellitään vielä hellepäivillä tänä vuonna! :)

Hampurilainen muurikalla a'la Juho

(kaupan valmis hamppari, jonka sisään laitettu ananas,

 paistettu muna, cheddar-juustosiivu ja ketsuppia

 (nyt ei ollut hampparikastiketta, joka myöskin namia!). 

Nopeat ja helpot tehdä, ja tulee vielä edulliseksikin!

Ristipisto-ohjeita ja pöytäliina kirpparilta... :)

"Vähän" jouluista, mutta menkööt! ;) Kiertelin kirpparilla taasen ja löysin ihastuttavat ristipistovihkosen. (Hinta 0,5e!) Etenkin nuo kannessa olevat bambit saivat mun sydämmeni sykkimään! Miksei nuo jouluisemmatkin aiheet ole ihastuttavia, mutta mulla on ollut mielessä että haluaisin tehdä ristipistoliinan, jota voisi käyttää talviaikaan ja erityisesti vielä joulun jälkeenkin! Tonttu- ja pukkiliinat ei enää tammikuun lopulla houkuttele jostain syystä... ;) No, parasta aikaahan mulla on se talitintti-ristipistotyö menossa, mutta lisääkin liinoja tekisi mieli tehdä. (Aikaahan kun kotiäidillä tunnetusti aina on...!!!!!!! :D) Niin tästäpä mä sen sitten joskus vielä tulen tekemään. ♥ Ihanaa! 

Myös tässä kuvassa oleva oikeanpuolimmainen lintu/sydän ohje näyttää tosi herkulliselta. :)

Löysin vielä toisenkin ihanan, nimittäin pyöreän pöytäliinan, 3e. Käytönjälkiä ei näy!

Mä niin haluun meille sen pyöreän ruokapöydän joskus! :)

Päivä Tykkimäellä :)

Me kävimme lauantaina Tykkimäellä. Mukana oli oman perheen lisäksi mamma sekä Iisan ystävä. Seitsemän hengen porukalla siis. Kaikille otettiin rannekkeet, paitsi Aatokselle. ;) Rannekkeet maksoivat S-etukorttia vilauttamalla yli 120cm kokoisiltä 29e (31e ilman etukorttia) ja yli 90 cm 23e (25 ilman etukorttia). Viihdyimme paikalla näköjään koko rahan edestä. Tykkimäki oli auki 12-20 tuona lauantaina ja alkuun vitsailimme olevamme koko päivän siellä, mutta niinhän se vaan kävi, että koko päivä siellä tuli vietettyä! :D Ohops! Söimme lähtiessämme ja sillä pärjättiin aika pitkälle, mutta jossain vaiheessa oli pakko mennä syömään muutakin kuin hattaraa, jätskiä ym. herkkua. Olin varautunut myös 10 kpl pillimehuilla jotka hupenivat hyvin reissun aikana ja tikkaritkin olin ostanut jotain heikkoa hetkeä varten. Mimosa oli innolla menossa laitteisiin, myös kaikkiin niihin laitteisiin minne noin pienet tytöt eivät missään tapauksessa päässeet. Alkuun kuljimme yhdessä, mutta jossain vaiheessa Iisa lähti kaverinsa kanssa kiertämään laitteita kahdestaan ja me jäimme mamman ja pikkuisten kanssa. Välillä karkasimme Juhonkin kanssa pikaisesti käymään isommille suunnatuissa laitteissa, ja eikös J houkutellut mut mukaansa Star Flyeriin ja vieläpä sille hurjemmalle ajelulle. Mä en todellakaan ymmärrä mikä muhun meni etten osannut pelätä ennen laitteen nousua ylöspäin. Kuvittelin sen olevan lähes samaa tasoa, kuin ne karusellikeinulaitteet joista kovasti tykkään. Nyt täytyy sanoa, etten muista milloin olisin pelännyt yhtä paljon kuin nyt.. Varmaan Särkänniemen Sky Flyer:issä (CocaCola) joskus pää alas päin ollessa...!!! Mut tosiaan huomasin lähes heti kun laite alkoi nousta, että tää oli niin virhearvio meikäläiseltä. Laite nousi ja nousi ja me oltiin sen ohuen vitjan päässä!!! Mä olin niin kuolla, enkä todellakaan uskaltanut avata silmiäni siellä ylhäällä pyöriessä! Never again! Mutta varmaan vähän kalkkeja samalla tuli irroitettua meikäläisestä! ;) :D Muutoin voin hehkuttaa, että Pilvenpyörä on yksi mun suosikkini. Ihanan romanttinen. ♥ Juhon kanssa käytiin siinä parikin kertaa pusuttelemassa. :)

Aatos viihtyi hyvin rattaissa ja välillä otti nokosetkin siinä.

Aatos kävi kahdessa laitteessakin, teekupeissa sekä heppakarusellissa.:)

Mimosa

Aatos ihmettelee :)

Juho ja Mimmi karusellissa

Hauskaa sisarusten kesken ♥

Ja lampaatkin tuli harjattua ja rapsutettua vallan perusteellisesti. :)

Kiva päivä, mutta kerran vuodessa riittää! ;)

Miä haluun omaa sänkyy!

Teimme perjantaina nukkumisjärjestelyitä. Siihen asti olimme nukkuneet enemmän ja vähemmän sopuisasti perhepedissä, jossa pinnasänky on lähes käyttämättömänä sivuvaununa. Siis minä, mieheni, Aatos 11,5 kk ja Mimosa 2 v 2 kk. Perjantaina toimme sitten lastensängyn makuuhuoneeseemme, jonka jälkeen makuuhuoneemme näyttää olevan kuin yhtä sänkyä. Perjantaina Mimosa nukahti sänkyynsä ihan mukavasti, lauantaina Mimosa ja Iisa halusivat nukkua vierekkäin Iisan huoneessa. Sunnuntaina Mimosa kuitenkin väsyneenä itkeskeli, että hän haluaa nukkumaan omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen! :O

Mitä ihmettä?

Eikö ne olekaan kaikki samanlaisia, lapset nimittäin?

Siinä missä esikoinen suostui 7 vuotiaana ei niin iloisena viimein omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen äidin kainalosta, siirtyy keskimmäinen kaksivuotiaana omaan sänkyyn tuosta noin vain ja oikeimpa vaatimalla! :D

No, sinne omaan huoneeseen hänet sitten peiteltiin ja koko yön hän siellä rauhallisesti nukkui. Juho kantoi hänet aamulla viereeni, kun oli lähdössä töihin ja jatkoimme vielä köllöttelyä vierekkäin.

Aika tomera tapaus, tämä Mimosa.

No, toisaalta vierottipa hän itsensä tissiltäkin viikkoa ennen 1 v syntymäpäiväänsä,

ja tähänkin voin todeta, että esikoinen ja kuopus näyttävät menevän tässäkin suhteessa hieman toista ääripäätä. :)

Reppu selkään ja menoksi!

Mimosan mielestä on mukavaa pitää selässään omaa kerhoreppua. :)

Aatoksellekin tilattiin samantyylinen leijonareppu syntymäpäivälahjaksi.

Torstaina käytiin tosiaan maalla morjestamassa sukua.

On siellä aina vaan kiva käydä, vaikka vähän ennen lähtöä tuntuisikin helpommalta mennä tällä omalla rutiinilla, täällä omassa kodissa.. Se pienikin pakkaaminen ja ajatustyö ("mitä mukaan"?) tuntuu hetkellisesti raskaalta, mutta eipä sitä muutaman tunnin päiväreissulle juuri paljoa tavaraa tarvitse mukaan ottaa.. Lähinnä vaipat ja varavaatteet, ehkä jotakin popsittavaa, kamera tietty. ;) Maalla riittää lapsillakin ihan erilailla puuhaa, kuin täällä tutuksi ja ilmeisen tylsäksi käyneessä kodissa. :D On leikkimökkiä, tädin koiria toisinaan, mummolan vanhoja leluja, iso piha missä leikkiä ja touhuta, sänkyjä missä nukkua päiväunia.. Ja välillä etsiä sitä isoa sammakkoa aitan luota.. :)

Mummo ja täti keittelivät pihan viinimarjoja mehuiksi, päivän päätteeksi saimme mukaan myös ahvenia, jotka paistettiin seuraavana päivänä, herkullisia olivat. Tänä viikonloppunakin kävimme maalla nauttimassa helteisestä päivästä, lauantain vietimme Tykkimäellä ehkäpä siitä vielä postaus lähipäivinä? Ja auuu, mä kävin perjantaina poistattamassa pari luomea. Mulla on kamalat pelot kaikkia operaatioita kohtaan, joten se henkinen prosessointi lienee suurin työmaa itselläni, toimenpiteet itsessään eivät juuri sattuneet ja pikaisesti olivat ohitse. Mutta toki kun puudutuksen vaikutus loppui, alkoi myös kiristelyt. Toinen haava on kyljessä ja toinen päässä. Päänahka tuntuu olevan melkoisessa venytyksessä, joten odotan vaan että viikko kuluisi ja pääsisin otattamaan tikit pois. Kyljestä sitten 10 vrk:n kuluttua. Hauskasti hoito-ohjeisiin oli lääkäri laittanut, että haavan saisi kastella vasta 10 vrk:n kuluttua. Hmm... Ei kai ihmisiä haittaa jos Aatoksen synttärikemuissa emäntänä toimii rapiat viikon verran edellisestä pesukerrasta oleva ihminen??? Sairaanhoitajana kuitenkin uskalsin uhmata tätä ohjetta ja tänään pääsin odotetusti suihkuun. (Lääkäri siis oli merkinnyt tikkienpoistoajan väärään paikkaan, tosin jos ei tietäisi asiaa, niin voisi se hieman ihmetystä herättää!!!)

Aatos keittiöhommissa ♥

 

Luru :)

Mimosa halusi uudet kynsilakat ennen maalle tuloa ;)

Mustikoita, vadelmia, mansikoita, viinimarjoja...

Tämä kesä on ollut siitä ihana, että marjoja on riittänyt! ♥ 

Mummolasta keräsimme luomumansikat, pikkuruiset kuin pienet kivet mutta hyvä on maku. :) 

Mansikkasato kypsyi nopeasti, mutta kausi oli tosi lyhyt. Sen sijaan mustikoita ja vadelmia on kypsynyt tasaiseen tahtiin. Mustikat ovat olleet paikoin tosi isoja ja niitä on suht paljon. Ei tosin ihan niin paljon kuin toissa kesänä. Mutta vatut! Niitä on NIIN paljon!! Minä ja me (koko perhe) tai minä ja ystävä, ollaan käyty keräilemässä vattuja sekä mustikoita harva se ilta. Vadelmia kypsyy koko ajan lisää ja sato on tosi puhdasta ja isoa! Matoja ei ole kuin nimeksi. Meillä alkaa pakastin täyttymään siihen tahtiin, että nyt ollaan jo monet kerrat kerätty marjoja vain ihan syötäväksi aamu-, väli- ja iltapaloille. Nythän ne ovat niin parhaita syödä! Vitamiinit ja maku ihan toista, mitä pakastuksen jälkeen olisi. Tuntuu oikein mukavalta antaa lapsosilleen tuoretta ja herkullisia marjoja syötäväksi. :) 

Mehuja olen keittänyt kolme maijallista. Omista puskista tuli kaksi ja iskän puskista haimme yhden satsin. Mehuja menisi niin paljon kuin vain tekisi. Jospa jostain vielä yhden erän saisi keitellä pakkasen täytteeksi. 

Marjojen lisäksi olemme keränneet kanttarelleja. Tai siis Juho ja lapset. Mulla on yleensä pieni ämpäri mukana sieniretkillä ja sillä aikaa kun muut etsii sienisaalista, kerään minä innoissani mustikoita.. Toissa iltanakin tuli litra mustikoita, tosin thaimaalaiset olivat - jäljistä päätellen - hetki sitten käyneet tyhjentämässä alueen jättipoimureillaan... :) Onneksi ei törmätty toisiimme pimeähkössä metsässä. ;) Sienisaalistakin onneksi kertyi paistettavaksi asti, ja erinomaisen maukkaita olivat.

Lapset ovat viihtyneet metsässä mukavasti. Osin marjaretket ovat olleet pienen, vähäliikenteisen mökkitien varrella, joten ovat päässeet siinä kulkemaan eestaas. Toki Juho on ollut paljon myös viihdytysjoukoissa ja välillä Iisakin. Välillä ovat olleet rattaissa, joskus manducassa (lähinnä Aatos). Mimosa viihtyy omin jaloin liikenteessä parhaiten. Meidän perhe kyllä tykkää olla paljon luonnossa. Tänäänkin oli kahvit ja keksit mukana, niin mukava oli pitää pikku paussi ja jatkaa sitten keräämistä auringon paistaessa lämpöisenä. ♥

Minä ja mun body... :)

Tällä hetkellä blogeissa kiertää A Beautiful Body -haaste. 

Mä en nyt ala itseäni tämän alastomampana kuvailemaan, mutta osallistutaan nyt kuitenkin jotenkin tähän haasteeseen. Vuosi sitten mulla oli rapiat 21 kg enemmän painoa kuin tällä hetkellä. Johtuen raskaudentilastani. Nyt nuo kilot alkaa olla sulaneet. Mulla on ollut siitä kiitollinen kroppa, että vaikka kiloja on raskauden aikana tullut +14 kg, +22 kg, +20 kg, niin niinpähän ovat vaan pikku hiljaa vähentyneet. Keskimmäisen raskauskiloja pudotin suurimmalla vimmalla, olihan meillä häät tulossa. Mimosa syntyi toukokuun lopussa ja sovittiin elokuussa että joulukuussa pidetään häät. :) No, olihan siinä 4 kuukautta aikaa ja aika hyvin kilot lähtivätkin puolessa vuodessa, mutta mutta! Mähän olin jo uudestaan raskaana (rv 8) kun karautimme naimisiin ja kiloja oli jo alkanut kertyä niin että mekkoakin jouduttiin käyttämään ompelijalla! 

Voisin kuitenkin kuvitella, että mulla on aika hyvä aineenvaihdunta kun kilot ovat karisseet juuri tekemättä mitään. Lisäksi imetys, joka on jatkunut vuodesta pariin vuoteen asti lasteni kohdalla, on varmasti vähentänyt mukavasti kiloja.. Myöskään raskausarpia ihoni ei ole kerännyt yhden yhtä, vaikka onkin joutunut venymään kerran jos toisenkin...

 Olen ollut kolme kertaa raskaana, joka kerta se on ollut vähän erilaista, mutta pääosin kuitenkin minusta itse sana "raskaus" kertoo siitä aika paljon. Onhan se aika raskasta. 

Esikoisesta pahoinvointi oli rajuin, siis 24/7 sen alun 13 raskausviikkoa. Toisesta pahoinvointi oli lievempää öllötystä, mutta kesti pidempään 16 raskausviikolle. Kolmannesta pahoinvointi oli näihin edellisiin verrattuna varsin lievää, hääpäiväkin meni varsin hyvin olojen suhteen vaikka rv 8. olikin menossa! ♥ Ensimmäisen pahoinvointiin ei auttanut mikään, muihin auttoi syöminen ja lepo. Varmaan kolmannessa, kun sai olla kotona eikä työelämässä, oli helpointa levätä silloin kun siltä tuntui. Mimosakin nukkui pitkiä unia, pieni kun oli itsekin. 

Ekassa raskaudessa jännitystä aiheutti kohdunkaulan läheisyyteen jäänyt istukka, mutta onneksi se nousi raskauden edetessä ylös turvalliselle paikalle. Toisessa mulla tuli ennenaikaisia supistuksia, joiden takia jouduin jäämään töistä pois jo rv 30 jälkeen (en enää tarkkaan muista) ja olin myös kotona sohvalevossa pari viikkoa. Se makaaminen oli tosi raskasta, kun Juhokin asui viikot Tampereella ja mä olla möllötin telkkarin ja kirjojen kanssa kotisohvalla. Lopulta minulta löytyi streptokokki bakteeri, joka oli ilmeisimmin aiheuttanut nuo ennenaikaiset supistukset ja kohdunkaulan lyhentymisen. Bakteeri hoidettiin synnytyksen yhteydessä antibioottitipalla pois. Kolmannessa raskaudessa raskasta teki se, ettei oikein ollut aikaa nauttia koko raskaudesta. Mimosa oli ihan pikkuinen vauva, esikoinen vaati huomiota kovasti ♥, muutettiin, myytiin asuntoamme, lisäksi meillä oli kissanpentuja 12 viikkoa kunnes luovutettiin uusiin koteihin, sitten äiti leikattiin ja sen jälkeinen elämä oli melkoisen järkyttävää, lisäksi vauva ei meinannutkaan lähteä syntymään joten muutaman yliaikaisuuskontrollin jälkeen synnytys käynnistettiin. 

Toisaalta kroppani on ollut aina varsin hyvä ja toimiva paketti olla raskaana ja synnyttää. Ei ole ollut ongelmia verenpaineiden tai verensokereiden kanssa, muutoinkin pää on kestänyt mielestäni melko hyvin olla raskaana (olenkohan lojaali :D ). Ensimmäisen synnytys tapahtui 41+2, synnytys alkoi sinä aamuna kun olimme menossa muutenkin yliaikaisuuskontrolliin. Joten jäimme sairaalaan... Pitkät oli tunnit. En olisi missään nimessä halunnut mitään puudutteita (pelkäsin epiduraalin laittoa), ja sinnittelin parhaani mukaan, mutta siitä huolimatta synnytys ei tahtonut edetä 4 cm pidemmälle omin avuin... Olin ollut suihkussa ja ammeessa, vedin henkihieverissä ilokaasua ja lopulta piti puhkaista kalvot, laittaa epiduraali sekä oksitosiinia, että tilanne eteni. Toisessa synnytyksessäni (40+6) sinnittelin niin pitkään kotona, että oikeastaan alkoi jo vähän hirvittämään autossa kun tuli jo niin napakoita supistuksia. Sairaalassa oltiin noin 1h 50 min, ennen kuin vauva syntyi. Lilluttelin ammeessa, kunnes kalvot puhkesivat itsestään ja sen jälkeen halusin ponnistamaan sänkyyn, ilokaasun voimin. Kolmannessa synnytyksessä (42+0) eka puhkaisiin kalvot, ja sitten sain oksitosiinia ja sitten lämmintä geelipussia ja ilokaasulla mentiin muuten. Aika voimaannuttavia kokemuksia, etenkin nuo kaksi viimeisintä. Aatos muuten syntyi käsi poskella, mutta vaikka ponnistus merkittiin vaikeaksi, niin se ei kestänyt kuin 2 minuuttia. Eikä tikkejäkään edes tarvittu... 

Ja synnytyksen jälkeen imetys on lähtenyt hyvin käyntiin. Mulla on ollut asian suhteen varsin luottavainen olo ja vauvani ovat olleet oikein tyytyväisiä saamaansa sapuskaan. Lisämaitoa ei ole tarvittu ei sairaalassa kuin myöhemmin kotonakaan. Imettäjän urani on siis ollut melkoisen helppo taival.

Kaiken kaikkiaan olen viihtynyt kehossani hyvin koko elämäni. Tai sanotaan, että joka vuosi paremmin olen tullut itseni ja kroppani kanssa sinuiksi. Lapsena elo oli aika helppoa, vaikka taisinkin olla aika luonnonlapsi ja villikkokin, poikatyttö. Peruskoulu muistuu mieleeni jokseenkin ikävänä. Kavereita oli ja varmasti viihdyinkin ja olin onnellinen, mutta mulla oli aika huono itsetunto ja kärsinkin jonkunlaisesta kiusaamisesta. En todellakaan ollut mikään suosittu tyttö vaan niitä, jotka valittiin viimeisimpinä porukoihin. Onneksi olin kuitenkin liikunnallinen ja menestyin ihan kivasti urheilussa. Yläasteella mulle iski paniikkihäiriö, mitä ei koskaan kyllä diagnosoitu, mutta jouduin elämään paniikin kanssa useamman vuoden, ennen kuin helpotti. En antanut periksi. Kyllä se murrosikä on ihmiselle melkoista, vaikeaa ja kipeääkin. Onneksi se loppuu kuitenkin aikanaan! :) Aikuiseksi kasvaminen on melkoista, mutta onneksi itsevarmuuteni ja itsetuntoni on kasvanut pikkuhiljaa vuosien myötä. Kai sitä jotenkin päätti alkaa kunnioittaa ja rakastaa itseään, ja sitä kautta löytyi luottamus itseen ja siihen että juuri näin on riittävän hyvä.

 Kasvoissa mulla on vuosi vuodelta enemmän teerenpaskaa, tai kesakoita tai pisamia, ihan miksi nyt niitä haluaakin sanoa. :) Lisäksi maksaläiskät silmäni luona sekä nenän alla, tummenevat... Mutta olen oppinut elämään niiden kanssa. Tämmöinen mun naama on ja se on oikein hyvä. Pärjätty on. :D Ryppyjäkin alkaa näkyä otsassa ja silmien ympärillä, juonteet syvenevät. Kasvojumppa tuskin olisi pahitteeksi ja säännöllinen voiteiden käyttö. Mutta kaikkihan ne mun elämästä kertoo. 

Vuosi tulee pian viimeisimmästä synnytyksestä ja raskaudesta. Jos jotain tässä itselleen haluaisi tehdä, niin kiinteytystä, etenkin tuohon vatsan seudulle ja muutoinkin kohottaa kuntoaan liikkumalla enemmän ja säännöllisesti. Mutta katsotaan, milloin tässä nyt olisi aikaa keskittää huomiota enemmän itseen... Ehkä sekin aika joskus vielä koittaa! :) 

Tämmöinen tarina tällä kertaa!