sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Nro 1 Jossain on kai vielä joulu?


Tänään avautui blogijoulukalenterini ensimmäinen luukku. Avautui, vaikka itselläni ei vielä olekkaan kovin jouluset fiilikset, vaikka vähän sitä joulua on jo alettu kotona laittamaan. Mutta kyllä se tästä joulua kohti! :) Tänään satoi vielä lunta, syksy on nyt takana. Ihanaa! Kuva on viime vuoden jouluaatolta, ennen kuin lähdimme viemään kynttilöitä haudalle Juhon kanssa. Isä ja äiti juhlisti kanssamme joulua kotona, kuten myös veli perheineen. Tänä vuonna joudumme lisäämään yhden kynttilän hautausmaakierroksellemme, äiti-kullan haudalle. Kipeää tekee. Onneksi muistot tästä viimeiseksi jääneestä joulusta elävät lähtemättömästi mielessäni/mielessämme. 

Haikeisiin muistoihin liittyen, tuli mieleeni tämä Leevi and the leavingsin kaunis joululaulu.
Omistan tämän hänen muistolleen ♥
(ja vaikka nyt ensimmäinen luukku lähti hieman surullisilla tunnelmilla liikkeelle, 
niin jatkossa löytyy tonttuisempiakin aiheita... *< ;)

(Klikkaamalla kappaleen nimeä, pääset kuuntelemaan kappaleen)
sävel ja sanat Gösta Sundqvist

Jossain sataa valkeaa lunta
Jossain, ja on kaikki kuin unta
Jossain koko aurinkokunta
Uuden toivon saa

Kuinka kaukana lensinkään
Sua kaivaten
En muistanut ensinkään
On taas se vuodenaika
Joulun taika

Jossain pilvien päällä
Jossain, yhä paikka on täällä
Jossain, se on kauniilla säällä
Paikka, jonne löytää voisin

Jossain, siellä tähdet voi loistaa
Jossain, tuikkeet silmät kun toistaa
Jossain valo synkkyyden poistaa
Kun on jouluyö

Kuinka kaukana lensinkään
Sua kaivaten
En muistanut ensinkään
On taas se vuodenaika

Jossain jos joulu on vielä
Jossain, me kai kohtaamme siellä
Jossain, sä tahdothan vielä
Kanssain viettää joulun kahden

Jossain valon tuikkivan nähtiin
Jossain, sitä kohti kun lähdin
Jossain, ja kaukaisiin tähtiin
Silloin suunnistin

Kuinka kaukana lensinkään
Sua kaivaten
En muistanut ensinkään
On taas se vuodenaika

On jouluntaikaa
Jossain (x3)

Jossain, talviöiset, huurteiset pellot
Jossain, jouluöiset, kultaiset pellot
Jossain, lastensoitto, huilut ja sellot
Jossain on kai vielä joulu

Jossain, jouluyö on ihmeiden aikaa
Jossain, kynttilöissä jouluista taikaa
Jossain, joululaulut pirteistä kaikaa
Jossain on kai vielä joulu

Jossain sataa valkeaa lunta
Jossain, ja on kaikki kuin unta
Jossain, koko aurinkokunta
Jossain on kai vielä joulu

Jossain (x3)
Jossain on kai vielä joulu 

*     *     *

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)