keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Maaliskuun fiiliksiä..


Viimeisiä kuvia pikkuisista ja Nasusta. 
(Mimosa on peitellyt Nasun lampaantaljan alle ♥)


Lunta sataa. Lapset on päiväunilla. Meillä on kotipäivä. Olen vieläkin yöpuvussa ja mittasin juuri kuumeen, jota ei ollut (36,3). Jotenkin tosi vetämätön olo, väsyttää! Keitin kuitenkin kahvit jos ne edes hieman piristäisivät nuutunutta oloa?  Eilen sain luetuksi Tove Janssonin elämäkerran "tee työtä ja rakasta". Se oli oikein mielenkiintoinen katsaus taiteilijan elämään. Lisäksi todella selkeä ja nopea luettava (290s.). Voi hyvin suositella muillekin. Tulevaisuudessa pitäisi käydä ateneumissa Toven 100v näyttelyssäkin. Lukupiiriläisten kanssa alustavasti tätä reissua suunniteltu.

Nasun kuoleman jälkeen meillä on ollut aika rauhallista, noin niin kuin kissojen silmin katseltuna. Doris on selkeästi alkanut kiehnäämään enemmän luonani. Äskenkin oli tunkemassa syliin, ja mulkoilee nyt tuolta sohvalta, että miksei sinne nyt muka mahtunut? Ihaniahan nuo tytötkin ovat, mutta kyllä sitä Nasu-kultaa kovasti kaipaa...♥ Se oli niin kaikessa läsnä ja lähellä. Ihan kuin vähän toinen ihminen.

Viikonloppuna kävin niisimässä kolme tuntia kuurankukka mattoa. Mattossa on 549 lankaa ja tietty kuvio toistuu 12 kertaa. Lopussa huomasin kuvion heittävän kahden langan verran. Tänään, jos vaan olo antaa iltaa kohti myöten, täytyy lähteä etsimään minne olen nuo kaksi virhettä oikein tehnyt... Melkoista salapoliisin hommaa! Harmi, ettei mennyt kerrasta oikein, vaikka yritin sitä todella tarkasti tehdä! :/

Meillä on tällä hetkellä se kirpparipöytä menossa.. Pöytävuokrat on onneksi jo tienattu ;) mutta toivottavasti vielä menisi vaatetta kaupaksi! Nettikirpparillekin voisi laittaa lisää vaatetta myyntiin, eilen viskasin neljä pakettia/kirjettä eteenpäin... Ihan kätevältä tuntui lähettää Siwan lähipaketillakin isompaa vaatetta, etenkin kun oli se tarjous, joka tänään taitaa loppua. 

2 kommenttia:

  1. Voi apua tuota Mimosan ihanaa, pitkää tukkaa <3! Minullakin on kirjastosta varattuna tuo Toven elämäkerta, mutta koska varauksia oli ennen minua jo kuusitoista (!!!), niin voi olla, että kirjaa saa vielä tovin odotella... Myös Ateneumiin pitäisi ehtiä viimeistään alkukesällä!

    VastaaPoista
  2. Mimmin tukka on kyllä venähtänyt, tosin ei sitä olla vielä leikattu kertaakaan. :) Tälläkin oli tuo Tove tosi varattu, mutta onneksi lukupiiriläisten keskuudessa kirjan kierrättäminen onnistui! ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)