tiistai 27. toukokuuta 2014

Kesävauvamme, Jason ♥


Jason ♥

Me käytiin Iisan kanssa lauantaina Tampereella kahdestaan. Tai menomatkalla oli kyllä Aatoksen kummi kyydissä, mutta muutoin oli äiti-tytär reissu kyseessä! Kävimme katsomassa meidän tulevaa kesävauvaamme ♥ Facebookin kautta laitoinkin jo aiemmin kuvan tästä suloisuudesta!

Mehän jouduimme luopumaan pari kuukautta sitten rakkaasta Nasu kissastamme, vain 4,5 vuoden iässä... :'( Olimme jo aiemmin puhuneet Iisan kanssa, ettei meille ole enää tulossa omia kissavauvoja. Olen siis kasvattanut siperiankissoja neljä pentuetta, mutta nyt kaikki tyttöni ovat jo leikattu. Iisa oli jo aikaisemmin puhunut, Nasun sairastellessa, että jos Nasu kuolee, niin hankitaanhan meille uusi kissanpentu... En muista lupasinkin jo silloin, mutta kun sitten tämä Nasun surullinen poismeno tapahtui, tuli minullekin tunne, että meidän kissalaumasta puuttuu se yksi kissa. Katselin suunnitelmissa olevia siperiankissapentueita, mutta sitten yhtenä iltapäivänä huomasin, että Kestilinnan kissalassa näyttää olevan syntyneen siperiankissoja, ja iskin silmäni cremeen pentuun. Soittaessani pennusta, se oli kuitenkin jo varattu ja ainut varaamaton pentu oli punahopea värinen poika. Keskusteltuani Iisan kanssa, varasimme tämän pennun ja siitä se odottaminen sitten alkoi. Pentu nimettiin muutaman päivän päästä Jasoniksi. Josta tulee pennun virallinen nimi. Tosin Iisa pyörittelee päässään myös Samua, joten katsotaan pennun kotiutuessa kumpaa nimeä alamme käyttämään. Olkoon kuitenkin nyt Jason tässä postauksessa. :)

Iisahan nukkui Nasun kanssa yönsä ja sama suunnitelma on varattu Jasoninkin varalle. Varmaan jossakin kissanäyttelyssäkin tulee pyörähdettyä, mutta mitään siitosuraa ei tälle pojalle ole suunnitelmissa, vaan leikkautamme pojan puolen vuoden iän saavutettuaan. Toivotaan, että nämä meidän tyttöset ottavat pikkukisun hyvin vastaan. Yleensä aikuiset kissat eivät pidä pentukissoja itselleen vaarana. Nämä kun ovat vielä laumassa tottuneet elämään ja leikattujakin kun ovat. Doris selvästi kaipaa Nasua, olihan tämä hänen pentunsa. Välillä, kuten tänäänkin, Doris raahaa mukanaan jotakin pehmolelua ja naukuu sydäntä särkevästi. Usein pehmolelu on ollut joku vaalea sävyinen, tänään oli kuitenkin kelvannut vauvaksi ruskea nalle.. Jospa hän omisi Jasonista itselleen oman vauvan? Pidetään ainakin peukut pystyssä! :)

Vuosi 2014 tulee olemaan siis perheessämme varsinainen vauvavuosi, toki suuri menetyksenkin vuosi Nasun takia, mutta onneksi siis uuttakin elämää tiedossa. Heinäkuussa kotiutuu tämä pieni mies ja lokakuussa sitten pikkutyttösemme ♥





Eikö hän olekin suloinen? Me ainakin olemme jo ihan rakastuneita tulevaan karvapalloomme ♥ :)


Samalla reissulla käytiin Iisan kanssa myös Pyynikin näkötornissa ja kahvilassa herkuteltiin tällä kertaa jätskeillä ja pillimehuilla. Jätetään kahvit ja munkit seuraavalle kerralle! ;) Jospa sitten ei vatsakaan enää vaivaisi...

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)