sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Juhannusviikonloppu Raatin maisemissa ♥


Tänä vuonna meidän juhannukseen ei kuulunut kokon katselu, ei myöskään kukkasten kerääminen tyynyn alle, ei juoksentelut pellolla ilman rihman kiertämää, ei katsottu kaivoon, ei heitetty saunavastaa saunan katolle, eikä edes saunottu vastan kanssa.

Sen sijaan nautittiin suuresti olosta maaseudun rauhassa. Aattoa vietettiin ystäväpariskunnan sekä mamman kanssa Raatilla. Juho grillasi meille herkkuja muurikkapannulla mm. kesäkurpitsaa, herkkusieniä+ valkosipulituorejuustoa pekonilla ja ilman, lampaan lihaa, makkaroita, grillitassuja, maisseja.. Lisäksi oli uusia perunoita, salaattia, röpörieskaa jne. Myöhemmin, ennen kuin pojat lähtivät saunomaan, syötiin vielä mansikkakakkua kahveineen ym. Onneksi sää suosi sen verran, ettei juuri sateita perjantaina tullut ja lapset kimailivat pihalla leikeissään. :)


Saunan jälkeen ystäväpariskunta lähti kohti keskustaa, samoin mamma, joka yöpyi kotonamme ja ruokki samalla myös kissat. Minä otin tytöt kyytiin ja suuntasimme rantasaunan löylyihin puolen kympin aikoihin. Tarkoitus oli, että Juho olisi pistänyt kaksi pienintä unten maille, mutta päättäväinen kolmivuotias halusi ehdottomasti saunomaan! No, hyvin meillä saunareissu meni, tytöt kastelivat vähän varpaitaan lammen hyisessä vedessä, otettiin parit löylyt ja sitten lähdimme takaisin päätalolle nukkumaan.

muurikkalettujakin päästiin nauttimaan ♥

Lauantaina oli varsin kylmä aamu, satoi vettä ja jossain vaiheessa räntääkin! Hrr! Minä katselin tupaa sillä silmällä ja totesin imuroinnin olevan paikallaan. Pari tuntia sai helposti menemään mattoja siirrellen imurin varressa. Mietin samalla pitäiskö matot jossain vaiheessa kesää viedä keskustaan ja pestä matonpesupaikalla puhtaaksi? Olisihan siinä urakkaa kerraksi jos toiseksikin.. Aamupäivällä tulivat myös mamma sekä Juhon veli juhannuspäivää viettämään kanssamme. Iltapäivällä onneksi oli jopa aurinko taivaalla ja otin sirpin käteeni ja lähdin sen kanssa vesomaan pusikoita talon ympäristöstä pois... Sen jälkeen maistuikin parin tunnin päikkärit Aatoksen kanssa. :D Illemmalla käytiin vielä Iisan kanssa ruokkimassa kissat ja palattiin takaisin maalle. Mammakin lähti kotia kohden. Lapset leikkivät taas paljon pihalla heppa- ja nukkeleikeissä! Myöhemmin pojat vielä saunoivat ja minä laitoin lapset (ja itseni) untenmaille! Yöllä oli ollut mittarissa +3 astetta lämmintä! Melkoiset juhannussäät tosiaan!


Sunnuntaina aurinko paistoi. Istuin jopa hetken yöpaitasillani rappusilla ja nautin maalaismaisemasta. ♥ Sen hetken aurinko lämmitti, mutta jo pian alkoi tuulla siihen malliin, että menin ilomielin takaisin sisälle lämpimään. Kaikkia meitä nukutti oikein hyvin molempina öinä. Meno jatkui samanlaisena kuin aikaisempinakin päivinä, tosin minä tein jonkun hetken ristipistotöitä (tein kyllä muinakin, mutta en tullut maininneeksi..) ja saimme vielä toisen Juhon veljen kanssamme päivää viettämään. Haikeana viimein siivosimme jälkemme ja lähdimme takaisin kotiin maalta. Meidän tila-auto oli täynnä tavaraa vaikka olimme vain yhden viikonlopun reissussa! :O Todettiin taas, että vaikka se kotoa lähteminen onkin hankalaa, kun pitää miettiä viiden ihmisen tavarat/ruuat/vaatteet jne sekä kotopuolessa kissojen ruokkimiset ym. Niin kyllä se silti kannattaa. :) Tosin mielummin sitten on tosiaan pari yötä reissussa kuin vain yhden! :D Jospa heinäkuussa sitten voisi olla muutaman päivä pidempäänkin "lomailemassa" Raatin maisemissa! Jospa sitten tulisi mummokin mukaan ja muitakin sukulaisia!

*     *     *

Sunnuntaina muuten keksin, että nykyiseen puhelimeenihan voisi ladata Instagram-palvelun. Mulla on siis "uusi" Samsungin puhelin, siis oikeasti se on Juhon pari vuotta vanha, mutta kun hän sai uuden työpuhelimen, niin omalle ei enää ollut käyttöä. Juho on jo monesti mulle sanonut, et ota se Samsung käyttöön, mutta minun tekniikan kiinnostuksen ja lahjat tuntien, ei se käyttöön olisi tullut varmaan ollenkaan, jollei mieheni olisi tehnyt kaikki tarvittavat numerojen siirrot sun muut googletilisysteemit, mitä näitä nyt on yksi kaunis ilta täysin oma-aloitteisesti.. Mutta jos hän olisi muistuttanut tästä instagram-mahdollisuudesta, niin voisin kuvitella, että olisin jo aiemmin ollut kiinnostunut tästä uudesta puhelimestani! ;) Joten aamupäivän tuhrasin myös itselleni instagram-tiliä luoden. Ja nimenomana tuhrasin, sillä ensialkuun käyttäjänimien ym. miettiminen oli olevinaan hankalaa, ja seuraavaksi onnistuin jo sössimään koko kirjautumisen. Ja ennen kun sain poistettua jo lataamani sovelluksen ja pääsin aloittamaan alusta, niin meinasi palaa hermot! Lopulta onnistuin (jopa ilman mieheni apua, sekä ilman näkyvää hermojen "romahtamista") ja pari kuvaakin sain ladattua! Oppia ikä kaikki! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)