perjantai 23. joulukuuta 2011

On villiä melskettä, helinää, helskettä pienten tiukujen...


Joulu alkaa näyttää tältä!

Vajaa viikko sitten vietettiin häitämme ja sitten olisi pitänyt päästä hetkessä joulutunnelmaan. Täytyy sanoa että alkuviikosta, maan ollessa edelleen mustana, ei kyllä paljoa "jouluttanut". Etenkään kun paikat tuntuivat pursuilevan jo muutenkin kaikesta tavarasta! Mutta niin ne tavarat ovat pikku hiljalleen viikon aikana löytäneet omille paikoilleen. Keskiviikkona tuotiin iso kuusi sisälle. Meillähän on ollut jo monta viikkoa Iisan pikkujoulukuusi sisällä. Nyt se joutui takasin ulkosalle. Iisa sai tänä vuonna tehtäväkseen koristella kuusen. Ihan mieluinen tehtävä taisi ollakin. Toki mä autoin kynttilät paikoilleen ja sitten kuusen yläosaan laitoin koristeita myös.

Torstaina laitettiin kinkku uuniin, tehtiin joulupuuroa ja piparitaikina. Meillä oli tänä vuonna 6,2kg kokoinen kinkku. Hyvä tuli! Tein vielä ensimmäistä kertaa sinappihunnunkin kinkulle! :) Illalla käytiin kävelemässä pieni lenkki ja Iisa nappasi pulkankin mukaan.. No, kulkihan se joten kuten hiekoitetulla tiellä! Mutta kivaa kun ainakin hetkeksi maa oli valkoinen.

Tänään päästiin tekemään pipareita!




Se olis sit vielä ainakin yhden joululahjan hankinta edessä... Huoh! Lähdetään "kohta" kohti Rantasalmea. Siis kunhan tässä on ensin pakattu, otettu mukaan matkalle heitettävät lahjat, eli ei siis ihan heti... Ensimmäinen jouluaatto että mä en vietä sitä omien vanhempien luona ja Iisakin on isänsä kanssa! Jännittävää! Joulupäivänä sitten vietämme lasten kanssa joulua, kun veljeni perheineen saapuu myös Mäntyharjulle...

Nyt mä taidan tehdä huomiselle vielä postauksen valmiiksi! (Mutta julkaisu tosin vasta huomenna! Nauttikaahan joulusta!!! *<:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)