Muisto menneestä talvesta ja työelämästä!

Muistelin tänään kaihoisasti kuinka vielä muutama viikko sitten kävelin vaunujen kanssa tuolla Haapaselällä (siis järvellä), auringon paistaessa ihanasti kasvoihin ja lumen kantaessa! Pakkastakin oli sopivasti. Varmasti tän talven paras vaunumuisto <3 Enää sinne jäälle ei ole asiaa. Lumi upottaa ja kastelee kaiken. Täytyy "luistella" näillä teillä. Katselen parasta aikaa tuonne järvelle meidän keittiöstä..

*    *    *

Mulle soitettiin tänään ja tarjottiin kouluterveydenhoitajan töitä! :) Lämmittipä mukavasti mieltä. Homman olisi voinut sopia hyvinkin mun tarpeiden mukaisesti miten olisin päässyt tulemaan, mutta kieltäydyin kuitenkin kunniasta! :) Ehkä tässä on nyt tälle hetkelle riittämiin töitä kun on tuo 9,5kk vauva, koululainen sekä masulainenkin vielä. Lisäksi kissa saa pennut parin viikon päästä ja ja... Juho käy töissä ja opiskelee siinä vielä ohella että ehkä tässä on riittävästi "stressitekijöitä" tälle perheelle. :) 

Toivon että mullekin vielä sitä unelmatyötä jossain vaiheessa löytyy. Tämän hetkinen työ ei sitä valitettavasti ole. Kaipaan itsenäistä terveydenhoitajan työtä omine haasteineen. Ei siinä, etteikö vastaanoton sairaanhoitajan työssä haastetta riittäisi kerrakseen, mutta se ei vaan tunnu omalta, siltä mitä palavasti haluisin tehdä. Mutta tosi hyvä näin just nyt. Saan nauttia kotonaolosta ja perhekeskeisestä olemisesta vailla suurempia syyllisyyden taakkoja.

Kun Iisa syntyi, olin vajaa vuosi sitten valmistunut terkkari-sairaanhoitajaksi. Kerkesin tekemään hetken töitä äitiysneuvolassa sekä terveyskeskuksen vuodeosastolla. Oli paineita siitä että pääsisi hyviin töihin, ei vain sinne, minne otettaisiin. Joten aloin miettimään töihinpaluuta melko pian Iisan syntymän jälkeen. Päätin että jos pääsen vauvateholle, niin lähden töihin Iisan ollessa 1v 1kk. Ja sinnehän minä sitten lopulta pääsin! Se oli yhden unelman täyttymys! Mutta toisaalta toisen unelman, kotiäitiyden, hyvästijättö sillä hetkellä. Olin vauvateholla lopulta täydet 2 vuotta töissä. Vieläkin kaipaan niitä aikoja! :) Mutta toisaalta totesin että vuorotyössäkäyminen 50 km päässä kotoa oli raskasta. Etenkin yövuorot, joita oli 3 tai 4 kpl kolmen viikon listassa, koin rankkoina. Ei siinä etteikö yöt olisi hyvin jaksanut työskennellä, mutta kotiin ajaminen työvuoron jälkeen oli usein painajaismaista.. Montakohan kertaa kerkesin torkahtamaan auton rattiin noiden kahden vuoden aikana? Suojelusenkeli oli onneksi matkassani <3

Aloin kaivata päivätöihin. Ja sitten isäni huomasi terveydenhoitajan paikan olevan avoinna Suomenniemen kunnassa. Hain paikkaa ja minut valittiin. Se oli myös lopulta ensimmäinen vakituinen työpaikkani. Siihen aikaan Savitaipaleen kunta järjesti Suomenniemen terveyspalvelut ja minunkin toimeni oli siis Savitaipaleen kunnalla. Tein äitiys- ja lastenneuvolan työt, kouluterveydenhoitajan työt, astma- ja diabetestyötä, kotisairaanhoitoa sekä aamuvastaanottoa jne. Tätä työtä sain tehdä reilun 1,5 vuotta. Vuonna 2009 Suomenniemi alkoi ostaa terveyspalvelut Mikkelin kaupungilta, ja minä siirryin palvelemaan vakituisena työntekijänä Suomenniemen ja Ristiinan kuntalaisia vastaanottopalvelujen + diabetestyön sairaanhoitajana. Tälläinen työura siis on tullut reilussa kahdeksassa vuodessa. Eiköhän sitä vielä kaikkea mielenkiintoista pääse tekemään työelämässä, vaikka nyt olisi muutaman vuoden hyvällä omallatunnolla kotona? 

*    *    *