keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Pikkuinen Iines on syntynyt

Hehei täällä taas! :)
Facebookin kautta ilmoittelinkin jo, että meille syntyi aivan ihana vauva maanantaiyönä!


Tilannehan eteni niin, että kävin lauantaina shoppailemassa Mikkelissä ja siellä mulla alkoi supistelemaan. Supistukset jatkuivat pitkin iltaa ja yötäkin ja valvoin osan yötä, muttei ne nyt mitään kovin kipeitä olleet. Lauantai-iltana taisin bongata vähän limatulppaa. 

Kun on kaikki tähän astiset synnytykset menneet yli lasketun ajan 6-14 vuorokautta, niin tosi vaikeaa oli yrittää asennoitua siihen että oikeasti tämä lapsi voisi syntyä jo aikaisemmin! Jotenkin ei ole meinannut olla valmis itse synnytystapahtumaan ennen laskettua aikaa.. Varmaan muut yli lasketun ajan kokeneet ymmärtävät mistä puhun?

Sunnuntaina supistuksia tuli harvakseltaan yksi tai kaksi tunnissa. Olo tosin oli jotenkin tukala lähes koko päivän. Teki mieli olla epäsosiaalinen ja nyhjätä edelleen omissa oloissaan. Illalla meillä kävi mammakin kylässä ja hänen lähtönsä jälkeen supistukset sitten alkoivat tulla noin kymmenen minuutin välein. Kello oli silloin 19:15. Jossain vaiheessa sitten luovutin ja päätin nyt vihdoin viimein kasata synnytyskassinkin valmiiksi. Onneksi olin silloin pari vuotta sitten kirjoittanut listan tarvittavista tavaroista blogiini, joten kummoisempaa ajatustyötä en joutunut kassin pakkaamisen suhteen harrastamaan! ;) Supistuksia tuli ja latasin kännykkääni jonkun supistuslaskurin, jonne merkkasin supistuksen alkamisajan ja loppumisen. Juho oli sopinut isäni kanssa, että hän tulee meille lapsia vahtimaan jos yöllä tulisi lähtö. Soittelin synnärillekin, kun supistuksia oli tullut jokunen tunti ja sain luvan lähteä sinne heti kun siltä tuntuu! Jossain vaiheessa iltaa muistin, että meillä on pari lämpöpussia ja pyysin Juhoa lämmittämään ne minulle. Niitten kanssa keinuttelin kiikkutuolissa puolille öin. Juho meni sänkyyn lepäämään. Sänkyyn minäkin sitten painelin lämpöpussien kanssa, kunnes tuli sen verran kova supistus, että herätin Juhon ja ymmärsin, että kyllä tämä lapsi on vaan oikeasti näköjään syntymässä ennen laskettua aikaa!!! Vessassa totesin lopun limatulpankin tulleen. Juho soitti isälleni ja hän onneksi tuli nopeasti meille. Lähdimme klo 1:30 ajelemaan kohti Mikkeliä. Automatkan haaveilin jo ilokaasun lamaannuttavasta voimasta! ;) Synnärille tultiin 2:15 ja kätilö oli soittoni perusteella jo odotellutkin meitä. Ekaksi hän meinasi viedä meidän valmisteluhuoneeseen, mutta sanoessani ilokaasutoiveesta mahdollisimman pikaisesti siirryimmekin samantien suoraan synnytyssaliin. Paikat olivatkin mukavasti jo 7-8 cm auki. Kätilö kysyi haluanko käydä vessassa ennen kuin hän laittaa käyrille ja sinne sitten meninkin. Sen jälkeen kätilö totesi, että paikat olivat jo sen verran pehmeän tuntuiset, että ponnistustarve voisi tulla hyvinkin pian.. Ja käski soittamaan kelloa jos alkaisi ponnistuttamaan. Hönkäilin muutaman kerran ilokaasua ja sitten mulle tulikin ponnistustarve. Soitin kelloa, ja sanoin Juholle että avaa ovea kätilölle. Loppupelissä kätilö ja Juho hoitivat kahdestaan ponnistusvaiheen :D joka kesti 3 minuuttia. Vauva siis syntyi klo 2:33 ja sai täydet 10 pistettä! :) Oli kyllä helpoin synnytys ikinä, kokonaista 18 minuuttia kerettiin siis olla synnärillä ennen vauvan syntymää! 

Ja kun vauva syntyi, kätilö totesi heti että onpas pieni ja siro. Ja kyllähän tosiaan pieneltä vaikuttikin kun hänet kainalooni sain. Pikkuisen syntymämitat olivat: paino 2675g, pituus 45cm ja pään ympärys 33cm. Edellisen viikon ultrassahan painoarvio oli noin 2870g, joten yläkanttiin se heitti... Vauva kuitenkin osoitti heti olevansa pieni mutta erittäin terhakka! Pissasi samantien synnyttyään ja itkeäkin päräytti, kunnes rauhoittui tissille. 

Juho lähti muutaman tunnin kuluttua kotiin ja illalla isot sisarukset ja Juho tulivat meitä katsomaan. Kaikki olisivat halunneet vain pitää pikkuista sylissään! :) On siinä mulla nyt kolme reipasta hoitajaa! ;) Myös ystäväni pyörähti pikaisesti osastolla seuraavana päivänä, jolloin olin ainut neljän hengen huoneessa vauvan kanssa. Mukavaa että kävi tervehtimässä meitä!

Vauvan pienen koon takia hänen verensokereitaan seurattiin, mutta yksikään mittaus ei ollut matala ja yhtään lisämaitoa ei jouduttu antamaan, vaan vauva oli tyytyväinen minun tuotantooni. :) Lastenlääkäri halusi myös varmistaa verikokein, ettei vauva ole sairastanut raskausaikana jotain virusinfektiota, koska oli pieni suhteessa raskausviikkoihin sekä mun aikaisemmin synnyttäneisiin lapsiin. Toivottavasti saadaan puhtaat vastaukset ajastaan noista. Kotiin päästiin eilen illalla, kun oltiin viimein saatu pissinäyte saalistettua purkkiin. Pissapussiinhan vauva ei suostunut tekemään kuin kakkaa, joten onneksi sattui hyvä tuuri vaipanvaihdon yhteydessä ja kun vauva alkoi yhtäkkiä pissimään pöydälle, sain sujautettua purkin alle ja riittävä määrä virtsaa saatiin saaliiksi. Siinä oltiin lääkäriä ja hoitajia myöten enemmän kuin helpottuneita ja iloisia! Tiistai-iltana sitten Juho kävi hakemassa meidät kotiin opettelemaan uutta arkea...

Vauva on aivan ihana, niin pikkuinen ja rakas!!!

8 kommenttia:

  1. Ihania uutisia ♥ paljon paljon onnea pienestä prinsessasta!!!

    VastaaPoista
  2. Oi ihanaa, olettekin olleet mielessä viime päivinä <3. Onnea prinsessasta ja ihanaa vauva-aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Vauva on kyllä itse ihanuus! Kiitos onnitteluista! :)

      Poista
  3. Onnea koko perheelle.
    T. Heljä Lappeenrannasta

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)