perjantai 26. kesäkuuta 2015

Vielä tunnelmia juhannusviikonlopulta.. :)


Me vietimme juhannusviikonloppua aika pitkälti Raatin maisemissa, "mökkeillen" siis. Sääkin oli parempi mitä uskalsin edes toivoa. Vieläkin mielessä viimevuotinen juhannus, jolloin juhannuspäivän aamuyöstä lämmöt laski +1 asteeseen...  Ja lapset olivat pihalla välikausipuvuissansa. Hrr! No, mutta tosiaan ilma oli sateeton ja jopa vähän aurinko pilkahteli. Me söimme herkullista juhannusruokaa, johon meidän perinteiden mukaisesti kuuluu ainakin röpörieska sekä raparperikiisseliä. Tällä kertaa juhannusaaton pöydästä löytyi myös erilaisia kaloja, toki makkaraa, maissia, kanaa, salaattia ym.








Me emme tällä kertaa menneet varsinaisesti kokolle ollenkaan. Kotimatkalla kävimme sentään yhden kokon ohitse ajamassa, mutta suuntasimme sen nähtyämme kotiin nukkumaan. Seuraavana päivänä jatkettiin herkuttelua ja leppoista menoa taas Raatilla sukulaisten kera, saunakin lämpesi tietysti. Nehän niitä kesän parhaimpia hetkiä on, jos minulta kysytään. :)


Iines viihtyi jostain syystä hyvin ruokapöydän alla kahden pienemmän koiran kanssa... ;) Mitä lie sattumia sieltä etsien. :D Myös seisomaannousuharjoitukset olivat kovassa huudossa koko viikonlopun ajan (ja jatkuvat edelleen..).




Iinekselle keksin oman leikkikehänsä laittamalla viltin ruohikolle ja häkkisänky siihen väärinpäin. Pääsee neiti touhuilemaan ja leikkimään, eikä koko ajan tarvitse olla sylissä. Maassa möyrytessään hän pistelee hiekat, kivet, ruohot sun muut käteen tarttuvat suuhunsa samantien.. Nam!

Ihanaa oli! Viikolla kävimme toisenkin kerran Raatilla oleilemassa ystäväperheen kera, syöden ja saunoen :) Myös ensi viikolla on suunnitelmissa nauttia Raatin rauhasta, kyllä se on vaan ihana paikka ja onneksi suht lähellä kotia. ♥


4 kommenttia:

  1. Onpa ihanan tunnelmallisia ja kotoisia kuvia. :) Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon! :) Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

    VastaaPoista
  3. Arvostan sitä sukupolvien välistä yhteyttä, joka näistä kuvista huokuu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä todella tärkeä ja hieno voimavara, joka myös yhdistää! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)