Joulukalenterin luukku nro. 14

Neljännestätoista luukusta löytyy jouluseimi ♥

Meillä kävi muutama viikko sitten Päivi seurakunnastamme Mimosan 1v synttärikäynnillä, ja hän toi mukanaan "askartele jouluseimi" vihkosen Iisalle. Iisa näitä leikkaili muutamana päivänä ja viimein seimi oli askarreltu! Välillä toki Iisan täytyi Mimosaa kieltää: "Älä ota sitä Jeesusta". "Äiti, eiks tän vauvan nimi ollutkin Jeesus?" ;)

Kymmenen päivän päästä on jouluaatto. Tässä joulutarina muistin virkistämiseksi. :)

Kiireesti seimelle

Jeremot juoksi niin lujaa kuin jaloistaan pääsi. Niin, että tuuli suhisi korvissa ja kirpeä yöilma nipisti kurkussa. Tallin täytyi olla jo lähellä. Jeremot painoi pikku lampaan tiukemmin syliinsä, kiristi vauhtia ja kipitti mäkeä alas, suuren oliivipuun ohi...

- Auts!

Samassa Jeremot kompastui johonkin ja lensi päistikkaa heinikkoon. Hämärässä puun alla istui poika. 

- Törmäsit vesiruukkuuni, poika sanoi nauravin silmin. - Sattuiko sinuun?

- Varoisit vähän, Jeremot puhisi. Onneksi lammas nukkui edelleen sikeästi.

- Minähän vain istuin ja katselin tähtiä, poika sanoi.

- Oletko muuten huomannut tuon tähden, joka loistaa Betlehemin kattojen päällä? Eikö se olekin harvinaisen suuri ja kirkas?

- Kuule, en minä ehdi tähtiä tuijotella. Nyt on kiire, Jeremot sanoi ja ampaisi taas juoksuun.

- Odota, minne sinä menet? Poika juoksi Jeremotin rinnalle.

- Et sinä uskoisi kumminkaan, Jeremot sanoi, mutta poika oli sinnikäs.

- Ihan totta, kerro nyt!

- Tämä on sitten tosi ihmeellinen juttu, Jeremot sanoi hengästyneenä. - Olin muiden paimenten kanssa yöpaimenessa, kun yhtäkkiä taivas oli täynnä häikäisevää valoa. Pelästyimme hirveästi, sydän ihan meinasi pysähtyä. Ja sitten näimme enkelin, ja se puhui meille: "Älkää pelätkö. Minä ilmoitan teille ilosanoman. Teille on tänään syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä."

- Sinne minä olen menossa. Katsomaan sitä lasta. Muut paimenet menivät edeltä, mutta minä jäin etsimään tätä pikku karitsaa, ettei se eksy laumasta kun olen poissa.

- Minä tulen mukaan! poika hihkaisi yrittäen pysyä Jeremotin kannoilla.

- Kuule, et sinä voi sinne tulla, ei talliin mahdu, Jeremot henkäisi.

- Kylläpäs mahtuu, poika intti. Jeremot huokaisi.

- No tule sitten, herra tähtitieteilijä.

Yö tuntui valoisalta, ja pojat harppoivat eteenpäin iloisen jännityksen vallassa. Ja silmänräpäyksen näytti siltä kuin parvi pieniä enkeleitä lentäisi kilpaa heidän kanssaan.

Talojen valot tuikkivat pimeässä, kun pojat lähestyivät Betlehemiä. Kaupunki oli täynnä väkeä, sillä meneillään oli keisarin määräämä verollepano. Mäen päältä kaupungin ulkopuolelta löytyi vihdoin talli, jonka ikkunasta kajasti lempeä valo. Pojat pysähtyivät puuskuttaen ja avasivat oven.

Siellä, lämpimällä olkivuoteella, nukkui lapsi. Levollisena ja hiljaa tuhisten.

- Tulkaa sisään sieltä kylmästä, lapsen äiti sanoi hymyillen. - Minä olen Maria, ja tässä on Joosef. Ja tämä pienokainen on Jeesus, Maria sanoi silitäen vauvan poskea. Jeremot muisti nähneensä Marian muutama päivä sitten ihmisvilinässä matkalla Betlehemiin. Mutta miksi he olivat täällä tallissa eivätkä kunnon majapaikassa?

Samassa tallin ovesta kopisteli sisään kolme miestä. Heillä oli erikoiset vaatteet, niin komeat ja värikkäät, ettei Jeremot ollut ikinä ennen nähnyt sellaisia. Vaatteista päätellen miehet tulivat jostain kaukaa. Nuo arvokkaat vieraat kumarsivat Jeesus-lapsen edessä ja ojensivat hänelle lahjansa. 

Nukkuvien eläinten hengitys höyrysi, ja ihmetys tulvi poikien mieleen. Kuka oli tämä ihmeellinen lapsi, jonka seimen äärellä hienoinkin vieras polvistui maahan asti?