maanantai 22. heinäkuuta 2013

Brita-kakku


Meillä kävi vielä viime viikolla vieraita juhlistamassa Mimosan 2 v syntymäpäiviä. ♥
Tarjoilu oli niukka mutta marjaisa. :) 

"Brita-kakku kuuluu kesäkakkujen klassikoihin, jonka täytettä voit muunnella mieltymyksen mukaan. Syksyllä kakun täytteeseen voi käyttää hapokkaita omenoita, joita on pehmennetty ensin kasarissa tumman sokerin ja kanelin kanssa."

Brita-kakku
pohja:
125 g voita
1 dl ruokokidesokeria
 tai taloussokeria
1 tl vaniljasokeria
2 keltuaista
1 dl maitoa
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

päälle:
2 valkuaista
1½ dl mansikkatomusokeria
50 g mantelilastuja
tai pähkinärouhetta

täyte:
250 g vaniljarahkaa
tai vaniljarahkavalmistetta
200 g pakastemarjasekoitusta
tai tuoreita marjoja
sokeria maun mukaan
1 tl vaniljasokeria
2 dl vispikermaa
tuoreita marjoja

Vaahdota rasva ja sokerit kuohkeaksi. Erottele valkuaiset keltuaisista. Lisää vaahtoon keltuaiset vatkaten sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet ja maito vuorotellen.
Levitä taikina öljytylle leivinpaperille ohueksi levyksi uunipellille. Taikinamäärä tuntuu pieneltä, mutta riittää kyllä. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää mansikkatomusokeri vähitellen, koko ajan vatkaten. 
Levitä marenkiseos pohjan päälle ilmavaksi isolla lusikalla. Ripottele pinnalle mantelilastuja tai pähkinärouhetta. Paista pohjaa 175 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes marenki on saanut pintaansa herkullisen ruskean värin. Anna pohjan jäähtyä paperilla, tee sillä välin täyte. 
Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää joukkoon rahka, marjat ja hieman sokeria sekä vaniljasokeria.
Leikkaa pohja kahteen tai neljään osaan (itsehän leikkasin sen kolmeen osaan :P) ja täytä kerma-rahkaseoksella. Siivilöi pinnalle tomusokeria. Koristele tuoreilla marjoilla.
(ohje Hellapoliisin keittiökalenteri 2013, heinäkuu)

(Meitä oli 5 aikuista ja 2 lasta kakkua syömässä, hieman jäi vielä kakkua jäljelle. Tosin tämä oli ainut tarjoaminen.)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)