perjantai 11. huhtikuuta 2014

Synttärijärjestelyitä ja päivän muut jutut! ;)

Huomenna meillä vietetään esikoisen 10 v. synttäreitä. Aloitin eilen leipomisurakan. Ensin valmistin pari pellillistä marenkeja sitten leipasin kaksi pellillistä sämpylöitä ja vielä kaksi kääretorttupohjaa, jotka leikkasin jo valmiiksi jääkaappiin. Laitoin ne kakkukuvun sisälle jo odottamaan. Luin Myllyn jauhojen sivuilta, että täytekakkupohjat säilyvät jääkaapissa hyvinä muutamia päiviä, koska eivät sisällä rasvaa. Pakasteessa noin kuukauden. Sämpylät laitoin jäähdyttyään pakkaseen, ja aion täyttää ne lauantaina. Tänään olisi vuorossa jonkun mansikkahyydykekakun leipominen, sekä täytekakkupohjan täyttäminen. Koristelu jää huomiselle. Huomenna vuorossa myös siivousta. Onneksi täällä ei ole tällä hetkellä kovinkaan suuri kaaos ja tällä kertaa puhtaat ikkunat korostavat mukavasti lähes siistiä tunnelmaa! ;) (Yleensä juuri toisinpäin, että likaiset ikkunat suurentavat kodin sotkuisuustasoa kummasti..)

Lasten kanssa käytiin tänään perhekerhossa. Ennen sinne menoa, katselin ikkunasta vaaleanpunaiseen takkiin sonustautunutta mummelia. Tai oikeastaan sen huomasi ensimmäisenä Mimosa. Mummon liikehdintää katsellessani, tuli heti mieleen että tässä on taas yksi sellainen "eksyjä". Toisin sanoen, mummo joka on muutettu omasta kodistaan tänne vanhusten palveluasuntoihin ja harhailee nyt suunnasta tietämättömänä, missä se "oikea koti" nyt on. Tuollaiset mummot tunnistaa helposti, ensinnäkin tällä paikalla asuessa alueen vanhukset tulevat hyvin nopeasti naamatutuiksi. Toiseksi hidas ja pälyilevä liikkuminen tien varressa. Pysähtely vastaantulijoiden tullessa. Ovatpa ne joskus tulleet tänne meidänkin pihalle kysymään neuvoa kodista... Jonka jälkeen on soitettu lähiomaiselle mummon mukana olleella puhelimella ja kerrottu ongelmasta. Onneksi tähänastiset tapaukset ovat päättyneet onnellisesti, ja mummot viety lähihoitajien hellään huomaan takaisin. Tämänpäiväisen rouvan näin äsken uudelleen samaisella paikalla tien vieressä keittiön ikkunastamme. Tällä kertaa häntä näytti lähestyvän kunnan oranssiin pukuun pukeutunut työmies, joka näytti saaneen näpeilleen mummon napakoista käsistä! Mutta samaan suuntaan lähtivät, kohti siis palveluasuntoja, mummon selkeästä vastentahtoisuudesta huolimatta.. Täytynee seurata lähipäivät, josko joutuu itsekin puuttumaan joku päivä tämän harhailijan ilmeisiin pakoyrityksiin?


Eilen iskin nämä raasut multaan... Jos oikein ymmärsin, kyseessä ovat amppelitomaatin taimet. Sain nämä nimittäin lauantaina kutomolla, kun jollain oli ollut niin paljon ja olivat menossa roskiin muuten.. No, lauantaina kaupassa käynnin jälkeen, löysin nämä kauppakassin alta... Hups! No, toin ne sisälle ja unohdin jonnekin, kunnes eilen tosiaan tulivat pöydällä vastaan ja olivat - mokomat - vielä jopa elossa! :D Kukkamultaa löytyi kaapista, joten laitoin ne nyt hetkeksi siihen, katsotaan päätyvätkö vielä eläjiksi vai odottaako komposti näitä! Jos nää viikonlopun yli säilyvät, niin pääsevät parempiin kippoihin vahvistumaan! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)