perjantai 29. toukokuuta 2015

Pihan pauloissa, muitakin kuulumisia..


Pari päivää sitten alkoi kirsikkapuu kukkimaan. Tänään oli luumupuun vuoro, omenapuuta saa vielä hetken odotella. 

Mä olen taas tän päivän viettänyt pihalla. Meillä on sunnuntaina Mimosan 4 v juhlat edessä ja sisähommiinkin pitäisi panostaa, mutta kun pihahommat vetävät puoleensa kuin magneetti, niin en ole vielä jaksanut sisätöihin juuri puuttua. Ts. siivoukseen, leivontaan ym. Kyllä mä tiedän, et se tekemisen meininki herää joku lähestyvä hetki päälleni ja silloin sitä touhutaan. Vaikka sen verran olen saanut aikaan, että toin isäni luota Lyyli-mummon tekemän virkatun peiton meidän puusohvaa koristamaan (pesinkin sen) ja tänään pesin myös Ektorp sohvan valkoiset päälliset. Viskasin koneeseen vähän Vanishia mukaan ja kuivasin päälliset auringossa, niin johan taas ovat valkoiset. :) 

Tänään tehtiin oikein suunnitelmallinen retki Tokmannin viherosastolle. Ostin säleikön, petunioita, annansilmiä, lobeliaa, istutusastian maljaköynnökselle, pyörätelineen, mäntysuopaa ja harjan (terassin pesua varten) jne. Päivällä siirsin etupihan kuistilta takapihan terassille pöydän tuoleineen. Kesäkeinussa istuessani mietin, että syksyllä siirtyy yksi viinimarjapuska toiseen paikkaan. Näin näkymä kukkapenkille on parempi ja myös hiekkalaatikolle meno helpottuu. Yritin myös tehdä päätöksen, että tänään ostamani kukat ovat viimeiset... Niin, sitten kun olen hankkinut vielä yhden amppelikukan tuohon etupihan kuistille. ;)


Aamupäivästä kävimme lasten kanssa kuuntelemassa Benjamin Peltosta Kurkiniemessä, jossa oli bileet koko kylän väelle. Mimosa ja Aatos potkupyöräilivät ja Iines istui rattaissa. Kotimatkalla pikku I sitten nukahti. Iisa oli ollut eturivissä kuuntelemassa keikkaa, valokuvaankin oli päässyt Benjaminin kanssa. :) Kun sain Aatoksen ja Iineksen päiväunille, viimeistelin viime kesänä kirpparilta ostamani tuolit. Niistä tuli aika kivat, mintun väriset rautaosat ja istuinpuut maalasin valkoiseksi. Vielä kun löytäisi niille tyyliin sopivan pienen pöydän kaveriksi.


Tokmannilla pyörähtäessämme huomasin, että siellä oli vielä useita näitä ihania kiinanruusuja myytävinä. Vink, vink! ;) Tämä on kukkinut todella kauniisti jo pari kukkaa, ja vielä on monta nuppua aukeamatta. On niin kaunotar koko kukka!


Huomenna päästään lounaalla valmiiseen pöytään, jipii! Huomenna on kai ryhdistäydyttävä ja alettava leipomaan. Pappa lupasi katsoa huomenna lapsia, kun siivotaan jne. Tosin Iines jää tänne "touhuilemaan", sen verran vielä on vierastamista ja toki ruokahuoltokin pitkälti tissien varassa, joten helpompi pitää tyttö kotona. Mitähän sitä muuta leipoisi kuin Mimosan toivoman "vaaleanpunaisen keijukakun"? Marenkeja, riisipiirakoita, karneval-keksejä... No, jospa inspis yllättäisi yön aikana! :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)