maanantai 4. toukokuuta 2015

Vappu ja viikonloppu


Meidän vappuaatto vietettiin näin. ;)  Ensin käytiin Mikkelissä, allekirjoittaneen esimiehen luona juttelemassa ja sovittiin, että pitelen äitiysloman päätteeksi aiemmilta vuosilta kertyneita lomapäiviä pois 57 kappaletta. :D Niiden turvin lomaillaan heinäkuun puolesta välistä lokakuun alkuun, Iineksen 1v syntymäpäivään asti. Sen jälkeen jatkan kotihoidon tuella, tällä tiedolla siihen asti, kunnes Iines täyttää kolme vuotta. :) Aika mukavaa, että se on nyt alustavasti noin. Toki tarpeen vaatiessa menen sitten aiemmin töihin, mutta nyt eletään tuon tiedon varassa. Mikkelissä kun oltiin, niin olin luvannut lapsille, että mennään käymään samalla lelukaupassa. :) Kummipoikani sai keväämmällä kaivurin syntymäpäivälahjaksi ja ajattelin sen olevan mukava juttu myös meidän hiekkalaatikolle. Hiekkakaivuri löytyi (noin 27e) ja ostettiin samalla myös toinen hiekkalelu. En nyt muista mikä lie olikaan muovihärpättimen oikea nimi, mutta siitä voi laittaa hiekkaa/vettä läpi. Mimosa oli siitä kiinnostuneempi. Käytiin samalla myös mäkkärissä syömässä sekä ostimme torinkulmalta tippaleivät ja munkit kotiinviemiseksi. Kotona kasattiin kaivuri papan avustuksella ja juotiin munkkikahvit! :) Illemmalla syötiin tortilloita, joista laitoinkin kuvan fb-sivun kautta. 


Aatos on hiekkakaivurista hyvin tohkeissaan ;) Meidän oma työmies!


Mimosa taas leikki mielellään hiekkahärpättimen kanssa :)


Pihalle oli ilmestynyt tämmöinen hevoskatos huomaamattani... Esikoisen keppihevosharrastus on laajentunut aika näyttävästi myös meidän takapihallemme. Itse oli laudat hakenut varastosta ja nakutellut naulojen avulla keppihepoille sadesuojan. :) Tosin tällä hetkellä rakennelma, jolle tietenkään ei oltu kysytty niin lupaa (kuin rakennuslupaakaan) ;) on tuulen kaatamana maassa. Liekkö se leikkimökki tosissaan hommattava täksi kesäksi?

Nämä pihakuvat olivat perjantailta, jolloin oli oikein ihana ulkoilusää. Juho lähti samana aamuna kaverinsa polttareita viettämään ja minä jäin lapsilauman kanssa viidestään. Iisa tosin lähti illalla isänsä luokse viikonloppua viettämään, mutta pari vuorokautta itsekseen oli ihan riittävä tällä erää.. ;) Huoh! Lauantaina kun satoi vielä koko päivän, eikä päästy edes pihalle, tuntui se tosiaan pitkälle. Eikä ollut autoakaan, millä kurvata minnekään ja lauantaina ei edes kaupatkaan olisi olleet auki. Iskä kävi tosin puolitoista tuntia apuna, että päästiin Mimosan ja Iineksen kanssa jumpan kenraaliharjoituksissa käymään. Yhdeksän jälkeen onneksi Juhokin tuli lopulta kotiin. 


Mimosa keskimmäisenä Virkistyksen "Ihme ja kumma" -näytöksessä tänään :)


Tänään vietettiin sitten lähes koko päivä Virkistyksen kevätnäytöksen tunnelmissa. :) Mimosalla oli ensiesiintymisensä Kissankellot -ryhmän kanssa ja oikein hienosti meni! Eipä siellä ujous vaivannut, vaan mukavaa näytti olevan olo muurahaisena. :) Tänään oli kaksi näytöstä, ja olimme seuraamassa ensimmäistä näytöstä Martta-mummon ja Matti-papan kanssa. Myöhemmässä näytöksessä Juho oli huoltajan ominaisuudessa paikalla ja minä nukuttelin Aatosta ja Iinestä kotosalla. Huomenna (tai kelloa tarkemmin katsottua, tänään!) olisi vielä edessä kaksi koululaisnäytöstä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)