perjantai 3. heinäkuuta 2015

Kesäterveisiä Raatilta! :)


Olemme olleet maanantaista asti Raatilla "kesälomalla". Tämä taitaa olla ainakin kuusi vuotta vanha perinne jo. Ensimmäisinä kesinä äitikin oli tietysti vielä mukana lomailemassa. Muistuu mieleen monta mukavaa muistoa, niin kortinpeluusta kuin aitassa vietetyistä öistäkin. Vuonna 2010 tehtiin Raatin taloon kattoremontti, jossa Juhokin pääsi tutustumaan millaiseen sukuun se on tulossa ;) Olihan se ensimmäinen yhteinen kesämme. ♥ Seuraavana kesänä 2011 olikin jo Mimosakin mukana lomailemassa, 2012 kesällä odottelin Aatosta ja toki se kesä oli äidin elämässä mullistava leikkauksen myötä... 2013 en ollut raskaana ;) mutta jo taas vuonna 2014 odotin Iinestä. Nyt tässä on kolme pientä ja yksi vähän isompi lapsonen omasta pesueesta. 


Tänä vuonna meillä on taas kattoremontti aluillaan. Tällä kertaa vuorossa on navetan vuotava katto. Ongelmalliseksi katon korjuun meinasi tehdä asbestilevyt, mutta lopulta päätimme jättää vanhat levyt paikoilleen ja tehdä pelti katon siihen päälle. Tällä hetkellä isäni, Juho ja Janne-veli ovat tehneet tellinkejä paikoilleen ja aloittaneet laudottaa kattoa. Aiemmin myös navetan piippu on purettu pois, koska se vuosi kuin seula. 


Päivi-täti on hoidellut maalauspuolta ja maalaillut navetan ovia ja ikkunanpieliä. Minä olen yrittänyt dokumentoida kamera kourassa lomatunnelmia ja pitää jonkinlaista huolta lapsista, lähinnä Iineksestä joka kahdeksankuisena konttailee joka paikkaan ja pistelee suuhunsa kaiken mitä pienillä sormillaan kiinni saa... Pesin myös vessan ja eteisen ikkunat ja silittelin verhoja ym. Aittojakin ollaan hieman raivailtu. Tällä hetkellä kaaos on aitankongilla.. Jospa aittojen kattoon saisi levyt laitetuiksi, niin helpottaisi kovasti jokakesäistä siivousurakkaa. Aitan peltikaton alle on jätetty aikoinaan pärekatto, josta tippuilee jos jonkin näköistä puunpalaa ym. pitkin vuotta lattioille ja tavaroille. 







Iltaisin ollaan saunottu ja pelattu viuhahdus-korttipeliä. Lapset ovat päässeet uimaan kyllä päivälläkin. Iisa teki yhtenä päivänä keppareilleen/koirille esteradan. Myös krokettia on pelattu, leikitty leikkimökissä, talutettu pikkukoiria jne. Mummo leipoi eilen pullia, Laura-serkku leipaisi suolaista ja makeaa piirakkaa ym. Iines on päässyt touhuilemaan omassa aitauksessaan, välillä tyytyväisemmin, välillä taas ei haluaisi olla siellä ollenkaan..



Alkuviikko oli kylmempää, mutta onneksi loppuviikkoa kohden ilmat ovat lämmenneet ja hellevaatteet ovat viimeinkin päässeet käyttöön. Juho on ollut yöt kotona, huolehtinut kissat ja pyykinpesut ja hoidellut omia asioitaan. Mä taas lähdin eilen käymään asiollani, kun Juho saapui Raatille. Mun piti postittaa myymiäni kirppisvaatteita, hain tokmannilta uuden kerniliinan keittiön pöydälle, pesin pyykkiä, lajittelin Juholle valmiiksi lisää pyykkejä pestäviksi. Kastelin kukat! Heheh! Vaikka Juho on tosi topakka hoitamaan kotiamme, niin näköjään kukat ovat ilmeisesti sen alueen ulkopuolella. Siinä missä minä huomaan hetkessä hieman nuokkuvat kukkareppanat, siippa kävelee tyynen rauhallisesti niiden ohi. Suoritin siis kukkien kastelua jonkin aikaa pihallamme. ;) Ja sainpahan ensimmäisen mansikan syödäkseni mansikka-amppelista, aiemmathan ovat menneet lasten suihin. Otin myös kotoa lisää vaatetta, vaippoja ym. matkaan. Vein kirppiskuoret postiin ja käväisin torikahvilassa. Mietin vähän kävisinkö kirpparilla ja meinasin jo luopua ajatuksesta, mutta jokin sai minut sinne menemään. Ja kyllä kannatti! :) Löysin melkein heti ensimmäisestä pöydästä Aatoksen kolmet shortsit ja t-paidan. Mä oon tilannut Aatokselle shortseja, mut ei ole vielä lähetys saapunut ja seuraavaksi päiväksi ei olisi shortseja ollut enää.. :) Lisäksi mukaan lähti lasten puisia henkareita, Iinekselle Newbie-mekko, paita, yökkäri, Legon Primo kylpylelun ja jotain muutakin. Ja paljon jäi myös vielä sellaista, jota olisi voinut vaikka ostaakin. Lopuksi kävin vielä kaupassa hakemassa muutamat elintarvikkeet.



Olin poissa Iineksen luota ennätykselliset 5 tuntia. Ja vielä varmaan puolisen tuntia meni, ennen kuin Iines heräsi päikkäreiltään. Hyvin olivat pärjänneet Juhon kanssa tämän ajan. Ihanaa, kun napanuora on taas vähän pidempi ja mikä parasta, kun Iines syö jo taas vähän enemmän kuin aiemmin. Jes! Jes! :D (Aamulla ja illalla on mennyt jopa puoli desiä kaurapuuroa, välillä menee puolet pienestä ruokapurkista ja vähän hedelmäsosetta päälle! ;) Kyllähän niillä jo elelee!)


Mummo muisteli, että tämä karvainen kukka oli juuri se, jota hänen Tauno-veljensä kylpyveteen oli lapsena käytetty. Tauno sairastui polioon pienenä ja sairastunutta jalkaa kylvetettiin kukkakylvyssä. Muitakin kukkia vedessä oli oli ollut. Tauno siis oli mummon vanhin veli, joka kuoli muutama vuosi sitten 89 vuoden ikäisenä. Täytyykin selvitellä, mikä kukka on kyseessä ja mitähän parannusta kukkakylvyllä oli ajateltu saatavan aikoinaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)