perjantai 17. heinäkuuta 2015

Kuulumisia viikon varrelta..

Aatos sai kokeilla kaverin metsurivälineitä pari viikkoa sitten. Samalla keksi, mitä tuleva synttärisankari saa lahjaksi ;) Onhan se metsurin lapsenlapsella oltava työvälineet.

Sataa, sataa ropisee... Oikeastaan aika ihanaa! :) Saa lymyillä hyvällä syyllä täällä sisätiloissa ja kirjoittaa blogia. Äsken myös salamoi muutaman kerran ja siinä missä Aatosta pelotti kovasti ukkonen, julisti Mimosa rähinä-äänellään ettei häntä pelota mikään. Niin ovat erilaisia, pikkuiset. ♥ Aatos pelkää kyllä muutenkin kovia ääniä ja mielellään pistää kädet korvien suojaksi. Mimosa ei niin äänistä välitä, mutta muurahaiset ja muut pienet ötökät saavat hänet pienen pelon valtaan. Myös eilen autossa lennellyt paarma oli vähän liikaa. 

Mulla on ollut tässä kesän aikana aina silloin tällöin Iineksen raskaudessa alkaneita vatsakipuja. Ei tosin niin voimaakaana, onneksi. Juhannuksen jälkeen - maissia, makkaraa, herkkusieniä syöneenä - vatsa tuntui taas inhottavalle, söinkin sitten kiltisti kaurapuuroa jokusen päivän, mutta se epämääräinen tunne palasi vatsalaukun kohdalle.. Tein yhtenä päivänä ruuaksi lasagnea ja seuraavana päivänä mahaa jo särki... Lopulta sain aikaiseksi mennä käymään terveyskeskuksessa ja pääsin oikein mukavan lääkärin luokse. Hän määräsi 9 putkea verikokeita ja pari muuta näytettä otettavaksi. Jatkoin kaurapuuro - Molkosan kuurilla useamman päivän. (Ei ihme, että loputkin raskauskilot karisivat, eli heihei -20 kiloa, ei tule ikävä!! :P ) Eilen sain kuulla, että kaikki otetut kokeet oli kunnossa (hyvä!!) ja seuraavaksi pääsen nielemään tähystysputkea... No, eiköhän siitä selviä hengissä? Onneksi vatsakivut ovat tällä hetkellä poistuneet. Toki noudatan ruokavaliota, josta olen karsinut kaikki vatsaa mahdollisesti ärsyttävät aineet; kahvi, ruisleipä, maustetut ruuat, punainen liha, palkokasvit, hiilihappoiset juomat, grillatut mitkä vaan, tuoreet mansikat... jne) 

Lääkärin puhelun jälkeen, sain extrapaljon hyvää buustia ja illalla varattiin lennot ja hotelli Berliiniin. Sain vähän aikaa sitten ranskalaiselta kaveriltani hääkutsun. Hän on menossa lokakuussa naimisiin Berliinissä uuden miehensä kanssa. Tämän Lydian ja hänen ex. poikakaverin olen tavannut viisi kertaa. Kävin heillä 6 vuotta sitten Pariisissa pari kertaa, vierailimme myös Cavalairessa, rivieralla, Lydian äidin kesäasunnolla viikon verran ja sekä Lydia ja Jérôme ovat ovat olleet pari viikkoa meillä kyläilemässä. Nyt ei olla nähty viiteen vuoteen ja tosiaan nämä ystävät erosivat ja ovat löytäneet molemmat uudet kumppanit. Nyt näemme pitkästä aikaa. Mukavaa on, että myös Jérôme on tulossa häihin uuden puolisonsa kanssa. Lisäksi tapaan häissä ensimmäistä kertaa Sloveniassa asuvan Majan, joka on Jérômen ja Lydian ystävä, ja mekin olemme vaihtaneet ajatuksia facebookin välityksellä. :) Silloin kun elin sinkkuna, aikaa oli huomattavasti paljon enemmän kirjoitella kuulumisia in english. Kai se olisi jonkunlainen kielikylpy tehtävä, ettei ole ihan tönkkösuolattuna muikkuna siellä muiden vieraiden keskellä. :D Lapset menevät mammalle ja kai osin papalle hoitoon siksi aikaa, Iineksen otamme mukaamme reissuun. :) Kiva piristysreissu lokakuun ankeuteen.

Myös Jyväskylän reissu lähestyy ensi viikolla! Mukavaa viikonloppua teille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)