torstai 6. elokuuta 2015

Viime aikojen hulinoita! ;)



Blogin puolella ollut hiljaista, mutta kuten voi arvata, tässä oikeassa elämässä on vauhtia pitänyt. Sitten viimeisimmän postauksen, olemme kerenneet käydä kissojen kanssa vuotuisella eläinlääkärikäynnillä (rokotukset + terveystarkastukset: Bestiksen ja Doriksen hammaskivet pitäisi poistaa lähiaikoina), on huollettu autoa, käyty Tampereella Iineksen vauvaryhmän tapaamisessa (vauvoja paikalla 22 + äidit ja muut perheenjäsenet, eli hulinaa piisasi. ;)). On myös vietetty yksi viikonloppu Kirkkonummella, kummitytön perheen luona ja juhlittu samalla 3 vuotiasta Aatosta, retkeilty Porkkalanniemen kauniissa maisemissa ja syöty herkullisia eväitä, kotimatkalla ruokailtiin myös kiinalaisessa ja allekirjottanut lapsineen maisteli ensimmäistä kertaa sushia. On hinnoiteltu muutama sata kirppistavaraa/-vaatetta kirppispöydälle, huh! ja käyty niitä joka päivä viikkailemassa uuteen uskoon (Note to self: vuosi ilman kirppispöytää on liian kauan!). On kestitty toista kummityttöä siskoineen ja äiteineen ja juhlittu Aatosta taasen. Olen leiponut mansikkakakun, välimeren piirasta ja tehnyt lemonadea raikkaaksi saunajuomaksi lukupiirimme naisille, joiden kanssa vietimme mukavan kesäillan keskustellen samalla "Unelma paremmasta parisuhteesta" -kirjasta. Toki kuulumiset vaihdettiin viimeisen kuukauden ajalta ja illan päätteeksi vielä saunottiin ja uitiin. :) Ja vietimme perheen kanssa yön Raatin maisemissa. ♥ Olemme käyneet Mikkelissä shoppailemassa Aatokselle synttärilahjan (saha+kypärä) sekä samalla tarttui matkaan esimerkiksi allekirjoittaneelle uudet kengät sekä Jack Wulfskinin retkeilytakki (hyvässä alennuksessa tietenkin!) ja muutakin, muille tosin. Sitten on käyty vielä neuvolassa pienten ihmisten kanssa ja tänään vielä iltaa viettämässä ystäväpariskunnan luona, sekä hoidettu synttärikaupassakäynti! Avot! Näiden lisäksi Juho on isäni kanssa tehnyt takapihan terassin päälle katosta, maalannut, hakenut puutavaraa, porannut, naulannut, selvitellyt kantavia rakenteita sun muita juttuja. Hei, ja pieni flunssanpoikanenkin on tullut kyläilemään... Olen myös tehnyt töitä ;) ..Mistä kyse? Siihen palaan ihan lähiaikoina! Niin ja ratsastustunnitkin on varattu Iisalle ja minulle parin viikon päähän.

Että sellainen reilu viikko siinä vierähti! 
Lauantaina juhlimme kolmivuotiasta Aatostamme ♥ 
Synttärikakunpohja on leivottu jääkaappiin odottamaan, samoin yksi kääretorttu, josta on tarkoitus tehdä leivoksia. Huomiselle olisi edessä siis paljon leipomista, siivousta, koristelua, ja järjestelyä. Niin ja aamuhan starttaa klo 7 miesväen alkaessa rakentamaan katosta... Sitten on klo 10 treffit torikahvilaan ja sieltä leikkipuistoon. :) Melkeen jo alkaa syke nousta... ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)