tiistai 17. tammikuuta 2012

Iloisia sydänkuulumisia ja muitakin juttuja!

Tämä päivä alkoi reippaasti kellon soidessa klo 6. Yöhön kuului myös käynti Iisan sairasvuoteella kuumeen mittauksessa ja juottamisessa. Yöllä kuume oli 38,3 ja aamu 6 jo 38,9 astetta. Lääkäriin siis tie tänään kävi, mutta sitä ennen otin Bestiksen matkaan ja hurautimme Lahteen. Meillä oli sydämen HCM-ultraukseen aika 8:20 Lahden Eläinlääkäriasemalla ja kerkesimme nipin napin. Onneksi tutkimus sujui hyvin ja Bestiksen sydän oli huippu kunnossa! Ei siis viitteitä HCM:ään ja kun Bestis on jo yli 3 vuotias, todennäköisyys perinnöllisen HCM:n ilmaantumiseen on nyt häviävän pieni, sen verran ohuet lukemat Lamberg sai. Onneksi niin! Iloisella mielellä siis kotia kohden!

Iisan kanssa kävimme lääkärissä ja korvasta löytyi tulehdus. Nyt on sitten antibioottikuuri päällä ja toivottavasti kuumekin pikku hiljaa lähtee laskusuuntaan. Mies jäi myös sairaslomalle muutamaksi päiväksi, flunssan kourissa hänkin. Mimosa ja allekirjoittanut siis parhaimmassa vedossa tänään!

Kotiin tullessa varasin ajan vielä Bestiksen verikokeisiin torstaille. Tutkitaan siis veriryhmä sekä FiV ja FeLV. Eli kissan hiv ja leukemiavirukset. Mutta mutta, johan Bestis päätti aloittaa jo kiimalaulunsa kun kotiin päästiin. Nyt sitten jännätään miten Bestiksen kiima etenee, mennäänkö torstaina, verikokeiden jälkeen, uroksen luokse vai jäämmekö odottamaan seuraavaa kiimaa (ehkä 6 viikon päästä). Olis nyt aloittanut tuon kiimansa vasta viikon päästä.. Pidetään peukut pystyssä että astutus onnistuisi tästä kiimasta!

Niin ja tosiaan! Meille on tulossa vauva ensi kesänä! Eilen käytiin ihmettelemässä pientä np-ultrassa ja pikku-Marttahan se siellä meille kovasti vilkutteli! <3 Ensi kesänä tulee olemaan siis jonkinlaista hulinaa, pienten ikäeroksi kun tulee 1v 2kk!

6 kommenttia:

  1. Voi ihanaa ja hirmuisesti onnea odotukseen! Voin kyllä hyvin kuvitella tuon hulinan, joka jo yhden vilkkaan pojan kanssa on välilä melkoinen ;).

    VastaaPoista
  2. Arvelinkin että jotain voisi olla vauvaan liittyvää sun viimeisestä kommentista mun blogissa, mutta en kehdannut udella ;) Paljon onnea odotukseen! <3

    VastaaPoista
  3. onnea ihan hirmusti! mun piti lukea kolme kertaa (ainakin) toi viimenen kappale, ku en ollu ihan varma että puhutko kissavauvasta vai ihmisvauvasta. mutta selvisi :D miten olet voinut alkuraskauden?

    VastaaPoista
  4. Kiitos onnitteluista! :)
    Olen voinut alkuraskauden kaikista raskauksista helpoimmin.
    Mutta odottelen kyllä jo kovasti kesää ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)