sunnuntai 26. elokuuta 2012

Mansikkamaan kitkemistä ja leppoista mieltä!

Me oltiin tosiaan mummolassa yökylässä perheeni sekä Martta-isomummon, Matti-papan sekä Pihka ja Pilke serkkutyttöjen kanssa! Meillä kävi hyvä tuuri koska säät hellivät meitä ja mansikkamaan kitkemisurakkakin edistyi suunnitelmista tekopuolelle. Isäni on tosiaan nyt ollut serkkutyttöjen kanssa muutaman yön ja muutama on edessä, kun veli vaimoineen on reissussa. (Veli ikävä kyllä ollut kuumeen kourissa jo muutaman päivän, mutta toivottavasti loppulomalle riittäisi vielä terveitä päiviä!) Maalla tyttölaumalla oli tilaa leikkiä ja vilistää mielensä mukaan! :) Lauantai-iltana käytiin saunomassakin rantasaunalla jonka isäni oli lämmittänyt. Iskä ajoi Raatilla nurmikon ja muuten kaitsi lapsilaumaa, siinä riittikin urakkaa! 

Lauantaina mummo ja Juho pistivät uuniin tulet että hieman jo "jäähtynyt" talo hieman lämpesi!

Sitten aloitettiin mansikkamaan kitkeminen! Mimosakin oli välillä auttamassa :)

Mutta suurimman ajan neiti leikki pihalla ja kävi välillä ottamassa maistiaisia omenapuun alta ;)

Aatos nukkui, mutta viihtyi myös paljon rinnalla jonkin verran muuten itkeskellen. Olisiko ollut hieman vatsavaivoja vai vaan maidontilausilta menossa?

Hetki ennen nukkumaan menoa! Tytöt nukkuivat mummon kanssa tuvassa, pappa ja Pilke toisessa kammarissa ja me muut nukuttiin isossa kammarissa. Yö sujui kaikilta hyvin ja meidän kammarin ensimmäinen nousi puolen yhdeksän jälkeen (Mimosa) ja me muut kömmittiin joskus yhdeksän jälkeen aamupalaa syömään!

Mimmi nautti huru-kyydistä pienissä rattaissa :)

Iisukka ja pikkuveli ♥

Kammarissa leikkimässä..

Pilkeä taisi moni juttu vielä mietityttää..?

Lauantain jälkeen mansikkamaa näytti tältä..

Ja tämä odotti vielä kitkemistä. 

Nyt on mansikkamaa jotenkin kitketty... Keväällä jatketaan! 

Mummo kaivoi nappiämpärinsä esille kun tarvitsi pari nappia irronneiden tilalle. Oli melkoinen kasa! Matonkuteiksi menneistä vaatteista irroitettuja enimmäkseen! Mummo kertoi sota-ajan jälkeen olleen puutetta kaikesta, joten nappeja oli tehty itse! Tulossa näkyy yksi sellainen itsetehty nappi myös. Kangaspäällysteinen vaaleanpunainen. Mummo kertoi että puisia "nappeja" oli myynnissä, niitä ei kuitenkaan voinut suoraan kiinnittää minnekään kun niissä ei ollut reikiä tms. Joten puunapit päällystettiin kankaalla (samalla kuin vaate) ja ommeltiin kiinni vaatteeseen sen kankaan avulla! Eipä ole tullut mieleenkään että nappeja voisi tuolla tavalla tehdä!

Martta-mummo ♥


Tänä vuonna omenoita on paljon (paitsi meidän omassa puussa vaivainen yksi!) 
ja näyttivät olevan suht puhtaitakin ja hyvän makuisia!

Vähän ennen maalta lähtöämme alkoi sadepilvet nousta taivaalle.
Mummo tiesi että ei ne päälle tule ja tottahan se oli, sade ei meitä yllättänyt! 

ruusun kukkaset

On se vaan maalla mukavaa! Siellä mieli virkistyy ja on jotenkin leppoisa olo. Ei paina arjen huolet ja kiireet koko ajan niskassa. Ihanaa oli taas olla mummolassa. Toivottavasti pian mennään uudelleen! 

4 kommenttia:

  1. Aika ihanaa, tuollaiset päivät ovat kuin tehty sunnuntaiksi.:) -L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri ja mikä parasta, arki ei alkanut vielä maanantainakaan kun Juho on vielä isyyslomalla :)

      Poista
  2. Mahtavaa kun on mummo kertomassa tarinoita elävästä elämästä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! Olen yrittänyt painaa mieleeni mummon kertomuksia ja kyselläkin herkästi jos mummo jotain juttua alkaa kertomaan. Siirtyy edes pieni osa mummon nuoruudesta/ajasta kun lapset olivat pieniä eteenpäin! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)