keskiviikko 22. elokuuta 2012

Unelmia ja uusia taitoja!

Tänään otimme yhden askeleen kohti yhtä unelmaamme, omaa rantasaunaa nyt näin aluksi. 
Tai oikeastaan Juho jo kerran siitä kysymyksen heitti ilmoille, mutta tänään kävimme molemmat tekemässä selväksi että kiinnostuneita olemme eräästä rantapaikasta, mutta kiirettä meillä ei ole. On kuulema muutkin kyselleet. Asiasta jäi kuitenkin hyvä mieli.
Tuli olo että olemme nyt tehneet riittävästi ja mikäli paikka on meille tarkoitettu, niin saamme sen. Asiat menevät niin kuin on tarkoitettu.
Eiköhän sitä vastaus ajastaan tähänkin saada. :)

*     *     *

Mä olen unohtanut hehkuttaa että meidän pieni Mimosa osaa syödä ihan itse! 
Neiti alkoi päättäväisesti 1v2kk iässä haluamaan oman lusikan käyttöönsä ja oikeastaan siitä lähtien on oma lautanen tyhjennetty pääsääntöisesti itse! Täytyy sanoa että helpottaa kyllä kummasti kun voi toiselle antaa lautasen ja lusikan eteen ja neiti pistelee reippaasti ruoat suuhunsa. Ja vieläpä ilman mitään suurempia sotkujakaan. En tosiaan muista milloin Iisa olisi alkanut syömään itse, mutta sen todellakin muistan ettei tässä vaiheessa ollut puhettakaan ko. taidosta. :)

Aatos pikkuinen pääsi tänään ensimmäistä kertaa kylpyyn kotona. 
Me ei olla pidetty kylvetyksen suhteen mitään kiirettä, mutta tänään tuntui viimein löytyvän sopiva hetki kylvylle. Poika tuntui nauttivan kovasti lämpimästä vedestä ja isin tottuneista otteista! :) Tämä onkin sellainen homma jonka isi on ominut ihan itselleen ♥ 


 
Kävimme tänään päiväunien aikaan kävelemässä Juhon ja pikkuisten kanssa. Aatos nukkui liinassa ja Mimosa rattaissa. Teimme kirpparikierroksen ja sieltä lähti matkaan tämä maatuska-mummo. Mimosa oli hyvin kiinnostunut kuinka mummon sisältä löytyi aina uusi mummo ja Mimmi meni välillä itsekin piilosille mummojen taakse :)

Tässä nämä maatuskat kaikessa kauneudessaan :) 3,5e maksoin näistä.

Kirpparilta löytyi myös tämä hauska heppamuki, 0,2e! 

 Pienet sisarukset <3

2 kommenttia:

  1. Ihanat! <3 Rantasauna kuulostaa upealta. Toivottavasti unelma käy toteen. -L

    VastaaPoista
  2. Aika näyttää miten käy! Toivon todellakin onni olisi myötä tässä asiassa, unohtamatta sitä että toiset haaveet ovat tärkeitä vain jo olemassaolollaan! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)