tiistai 24. helmikuuta 2015

Iisan huoneen uudet verhot ja "verhot"


Iisan huone on kokenut suurimman muutoksen kodissamme muutettuamme tänne. Huoneessa on vaihtunut niin lattia, tapetti kuin seinän värityskin osittain. Myös iso kaappijärjestelmä on purettu pois ja tehty uusi lukuparvi/sänky/vaatekaappi/säilytysjärjestelmä tilalle. Lisäksi on uusittu valaistusta, laitettu hyllyjä ja lehdille säilytyspaikkoja ym. Mutta otetaan nyt pieni pala kakkua kerrallaan ja aloitetaan uusimmasta ompeluksesta. :)

Ehkä noin reilu vuosi sitten kävimme Ikeassa ja ostin sieltä tätä ihanaa kangasta. Ajatuksena laittaa sitä ikkunan viereiselle seinälle mutta ei se siihen sitten oikein kuitenkaan "sopinut". Huoneeseen tehdyssä sisustussuunnitelmassa oli alunperinkin vinkattu toista kangasta, mutta sitä ei sillä hetkellä puljussa ollut. Tämä oli kuitenkin väreiltään oikein kiva, joten ostin kangasta jokusen metrin! :)


Parvi on tehty laudasta ja entisestä kaapistosta jääneistä hyllyistä. Yläparvelle ostettiin Ikeasta sängyn sälepohja uutena. Puuosat maalasin valkoiseksi muutamaan kertaan. Vielä pitäisi portaiden viereen kehitellä joku ovi tai kangassysteemi.

Juho teki tuon lukuparven/säilytysjärjestelmän mutta ovien osalta se jäi "mietintämyssy" alle pitkäksi aikaa... Lopulta sain vision tehdä huoneeseen ostamastani kankaasta tuplatyynyyn päällisen (parvella). Sitten visio suureni ja aloin mallailemaan kangasta vaatekaapin peitteeksi ja sehän olikin mitoiltaankin oikein sopiva! :) Samasta kankaasta tuli vielä verhokappa! 

Hyllyjen eteen tulleeseen kankaaseen tein kujat sekä ala- että yläsaumoihin ja ostin verhotangot, joilla kiinnitin kankaan paikoilleen. Alhaalla oleva tanko pitää taas kankaan suorana ja ryhdikkäänä. Kivat tuli! :) Antavat mukavasti ilmettä huoneeseen! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)