lauantai 18. huhtikuuta 2015

Vauvarokkoa ja pieniä vaatteita! :)


Vauvarokkohan se meillä vierailee parhaillaan. Keskiviikosta perjantai-iltaan piteli kuumetta ad. 38,7 asteessa ja sitten helpotti. Tänään tuli sitten punaiset näpyt naamalle. Käytiin tosin mielenrauhan vuoksi perjantaina aamupäivästä terveyskeskuksessa lääkärillä. Sormenpäästä katsotiin tulehdusarvo, joka oli alle 5. Lääkärille sanoin vauvarokkoepäilystäni ja hänkin piti sitä todennäköisenä. No, sehän se sitten oli. Onpahan sairastettu. Aatoksen vauvarokko oli viikkoa ennen äidin hautajaisia ja pelkäsin, päästäänkö koko hautajaisiin mutta niin vaan näpyt tulivat hänellekin ja toipui onneksi jo hautajaisiin mennessä. Jäi hyvin tuo rokko kuitenkin mieleen joten nyt osasin samantien epäillä. 

Kuvassa Iines maistelee kurkkua. Näyttää sormiruokailu olevan Iineksen mielestä enemmän pop kuin äidin tarjoamat soseet. Bataatti on tullut jo pariin kertaan rinnuksille kunnon oksennuksen kanssa... Harjoitteluahan tämä tosiaan on, ja minun puolesta nakerrelkoon kurkkua ym. omaan tahtiin.. Kai ne jossain vaiheessa taas alkavat paemmin maistumaan?


Minä tilasin Iinekselle kesää ajatellen muutamia vaatteita H&M:lta. Lyhythihaisia ja -lahkeisia yökkäreitä, lyhythihaisen bodyn ja pari kaulahuivia. Lisäksi Iines sai Päivi-tätiltä paidan lahjaksi. :)


Ja tässä värikkäitä ihanuuksia Po.Pilta! Kummeilta kesäisiä asuja vasemman puoleinen setti sekä vaaleanpunainen setti, lisäksi olin tilannut alesta tuon shortsipuvun sekä lierihatun. ♥ (Odotan jo niin kesää!!! Niin herkullisia vaatteita on odottamassa pikku naistamme!)


Ja tässä myös Iineksen puolivuotislahjoja: kummeita pääsiäismuna sekä muumilusikka, meidän perheeltä Pentikin pupulautanen ja -muki ♥

Tänään kävimme lisäksi Iloisessa & toiminnallisessa perhetapahtumassa yhtenäiskoululla! :) Siellä oli monenlaista puuhaa niin temppuradasta pinssin tekoon, lorutuokio, pomppulinna, judonäytös, nuorisoteatteriryhmän esittely, välipalatarjoilua ym. Reilu pari tuntia viihdyttiin paikalla ja kivaa oli! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)