maanantai 30. heinäkuuta 2012

Lomalla Raatilla osa II

Tänään päättyi kesälomamme Raatin mummolassa.. Voi kun se olisi voinut jatkua vielä ikuisuuksia, mutta kai tässä on taas yritettävä arkeen suunnistaa ja kai se synnytyskin olisi jossain vaiheessa käytävä rykäisemässä? Keskiviikosta sunnuntaihin "lomamme" tosiaan kesti. 
Pari kertaa sinä aikana tuli käytyä kotosalla, kaupassa ja kissanruokintareissulla, Juho hoiti sitten muuten nuo kissanhoidot! Ensimmäiset pari päivää olivat hieman viileämpiä mutta loppua kohden lämpötila nousi ja viimeisenä yönä saimme "nauttia" ukkosestakin parin tunnin ajan. Samaisena iltana Mimosa sai yllättäen jostain kuumeenpoikasen ja oli ad 38.8 asteen kuumeessa ja yö meni levottomasti pyöriessä ja itkeskellessä.. Tänään onneksi jo paremmalla tuulella tyttönen. Ruoka ja juoma ovat maistuneet joten mietin olisiko Mimmi voinut saada pienen auringonpistoksenkin? No, toivotaan että siitä on nyt sitten selvitty, kuuluu ainakin nukkuvan rauhallisesti tällä hetkellä sängyssämme. 

Vietimme nämä ihanat päivät perheeni sekä mummoni ja tätini, hänen miehensä sekä Laura-serkun kanssa. Sekä mukana oli tietysti heidän koiransa, yhteensä 4 kappaletta :) Lisäksi isäni kävi Raatilla muutamana iltana, sekä myös Satu-serkkuni tyttöineen ja anoppinsa kanssa. Eiköhän ensi vuonna äitikin ole mukana lomailemassa meidän kaikkien kanssa! Sitä jo odottaen!

Tässä loput lomakuvat mummolareissulta!

Mummo mansikoita heinien seasta etsimässä..

Mimosa oli ihmeissään vanhoista ikkunoista ja kurkisteli niistä haltioituneena!


Mustikanpoimintareissulla Iisa teki esteradan tielle, jota hyppi sitten kepparin kanssa!

Myös Pipsa koiraa yritettiin saada innostumaan esteradasta vaihtelevalla menestyksellä!

Mun mustikkasaalis, "pieni on kaunista" 

Annoin Mimmille mustikanvarvun ja siitä mustikat maistuivatkin hyvin..

Kun ihan ite sai ottaa ♥

Martta-mummo saaliinsa kanssa! :)

Mä pysyin tänä vuonna tien puolella ja keräsin mustikkani tienlaidalta ;) onneksi meillä on vielä runsaasti viime kesältä mustikoita!

Mimosakin oppi mustikanpoiminnan salat!

Päiväunilla ♥

Ja meidän pienestä mustikka-metsämansikkasaaliista tuli näin herkullista!

Uusia perunoita, salaattia, silliä, kanttarelleja, kanakastiketta, ym.. Parasta kesäruokaa!

  


Mimosa uuden ystävänsä, Lennin kanssa, palloleikeissä! :)

Mummo pyöräytti mustikkapiirakat kahville!

Aitan aarteita :)

Viuhahdus-korttipeliä omenapuun varjossa..


Saunan jälkeen sumua alkoi nousta lammesta..

Mimmi vauhdissa!

Pihalle tuli tämän loman aikana uusi ruuanlaittopaikka, jossa valmistuikin maistuvat herkut!


Mimosa aitan kongilla ♥

6 kommenttia:

  1. Ihania kuvia jälleen kerran! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos! Leppoisista hetkistä saa niin kivoja kuvia.. <3

      Poista
  2. Ihania kuvia, oikein mieli lepää kun katselee :) Vuodevaatteista tuli ihan mökki mieleen (joka tosin on jo myyty kauan sitten :/ )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin ajattelin että täytyy taas ottaa kuvia näistä hetkistä.. On sitten valokuvia minne palata muistelemaan "kesälomaa"! Me mummon kanssa katseltiin aitasta retrojuttuja, niitähän tuolta löytyy ;) ja mullakin on kaipuu johonkin omaan mökkiin sitten jossain vaiheessa kun on aikaa sille unelmalle! (Mutta suunnitelmathan hiljalleen muotoutuu päässä.. :)

      Poista
  3. Suloisia tunnelmia!:) Mä niin voin kuvitella sut hääräämässä tollasen maatalon emäntänä. Olis vähän lampaita ja kanoja, pari ponia ja paljon lapsia.:) -L

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)