sunnuntai 19. elokuuta 2012

Viikonlopun viettoa...

 Eilinen aamu alkoi taas jo perinteeksi muuttuneella Mimosan huutamisella. Onneksi meillä oli piristystä aamuun, sillä valmiskroisantit odottivat uuniin pääsemistä jääkaapissa. Kroisanttien kanssa syötiin tietenkin hilloa, tällä kertaa aprikoosi- ja vadelmahilloa. (Toivoin lakkahilloa, mutta sitä ei kuulema ole saanut vähään aikaan, kerrottiin S-Marketista!) Kroisanttien kanssa juotiin tietenkin kahvit! 
Ja hyvin alkoi aamu sitten kuitenkin :)

Päivällä mä kävin yksinäni, lasten päiväuniaikaan, Tokmannilla. Sieltä kotiutui meille tämä kukkalaatikko ja nuo syklaamit. Olivat mun silmääni niin kauniita ja samantien nakuttelin systeemin meidän ulko-oven viereiselle seinälle.

Kirpparillakin pyörähdettiin pikaisesti ja Mimosa sai 2e maksaneen kesätuolin. Kyllä Mimmi oli iloinen ihan omasta tuolista! :)) Iisallekin löytyi valkoiset (kilpa-)ratsastushousut 4e. 

Aatos rakas unosilla ♥

Perjantaina meille kotiutui tämä ihana apina! Ystäväni Marja teki Mimosalle tämmöisen samanlaisen, mutta pinkin ja se oli niin ihana että toivoin ystäväni tekevän myös samanlaisen apinan Aatokselle. Toive toteutui ;) Iisalle kummi teki oman hepan! :)

Tänään on ollut vähän sateisempi ja syksyisempi päivä. Mimosa on ollut myös hyvin paljon isin perään, ja isi-ressukka on hieman flunssan kourissa ja väsynyt. Onneksi mamma tuli apuun ja on parasta aikaa Mimosan kanssa leikkipuistossa. Itse lopetin vastikään Aatoksen imettämisen ja jätin tämän "poikaporukan" nukkumaan makuuhuoneeseen. ♥

Tänään kävi myös veljeni perhe meillä ja Mimosa oli onnellinen leikkiseurasta. Juholla ja Jannella oli suunnitelmissa myös halkojen siirtoa liiteriin, mutta harmittavasti isännän vetelä olo esti tällä kertaa puusavotan. No, ehkä me ne joku päivä saadaan kaksistaan liiteriin? Mun tekisi mieli mennä keräämään meidän pihan loput punaviinimarjat sekä valkoviinimarjoja siihen lisäksi. Ehkä tässä nyt kerkeisi jos pistäisi hösseliksi. 

2 kommenttia:

  1. Ihanan pienen olette saaneet sulostuttamaan perheenne arkea:) Jossain aiemmassa postauksessa vilahti Ikean Hensvik- pinnasänky. Onko se sitä uudempaa vai vanhempaa mallia? Silmääni nimittäin pisti, että ko. sängyssä oli otettu toinen laita kokonaan pois. Itsekin haluaisin semmoisen, josta saa toisen laidan kokonaan irrotettua, mutta olen luullut että uusista ei saa:/

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon! :) Vauvan on tosiaan ihana <3
    Tuo meillä lainassa oleva Hensvikin sänky on varmaankin sitä vanhempaa mallia. Mutta ei siinäkään alunperin ollut tuo laita irroitettavaa mallia. Pistin kuitenkin Juhon porakoneen kanssa hommiin ja saihan se laidan irti mutta sängyn päätyihin oli laitettava pari ruuvia että sänky pysyy kasassa! Eli jos porakone löytyy niin laidan poistaa suht helposti! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)