torstai 18. huhtikuuta 2013

Ihan(a) tavallinen torstai ♥


Tämä päivä oli oikein hyvä päivä. :)
Vaikkakin nuorimmainen jantteri heräsi tikkana isännän herätyskellon ääneen kello kuusi. Ja minä päänsärkyyn. Pikku mies lähti iskän kanssa aamutouhuihin ja minä nappasin parasetamolia huiviin ja sain sen verran unta, että päänsärky oli jo poissa kun Aatos palautettiin kainalooni! ♥ 
Myöhemmin, kello 9:30 lähdimme kärryillä Tokmannille multien ostoon ja ihmetyksekseni Mimosa oli varsin tyyväinen kärryjen kyydissä, toki pienet pätkät käveli kärryjen vierellä. Taimimullat löytyi ja mukaan tarttui myös saint paulia. Mummolassa niitä on ikkunalaudoilla ollut aina. Nyt meilläkin täällä, vaikka ikkunalautoja ei olekaan. (Hmm.. ainakaan vielä. Pitäisköhän laittaa? EI kai..) Ostettiin myös pieni puutarhaharava Mimosalle, päästään sitten yhdessä pihahommiin! 

lehtisalaattia, koristekurpitsa sekoitus, ryhmäsamettikukka sekoitus ja pensaskrassi
Kunhan nousevat niin täytyy laittaa näitä vähän väljemmin kasvamaan... :)

Aatos nukahti jo mennessä rattaisiin ja jatkoi unta, kun me menimme Mimosan kanssa sisälle ruokaa lämmittämään. Pestiin samalla myös kissanhiekka-astiat ja vaihdettiin uudet puhtaat hiekat. Ruoka syötiin, mutta huomasin Mimosan olevan tosi uninen yhtäkkiä ja otsakin tuntui lämpimältä, 38,6 olikin noussut lämpö... Annoin nestemäistä Buranaa, jota meni kyllä muuallekin kuin vain suuhun.. Päiväunille ei tarvinnut kuin viedä sänkyyn ja hetki silitellä... Aatoskin nukkui yli 2h rattaissa, joten kerkesin juoda kahvit ja päällystää "pääsiäislaatikon". Sitten poika heräsi ja vietimme jonkin aikaa kahdestaan ennen kuin Mimosakin tunnin unien jälkeen pomppasi ylös. Välipalan syömisen ja siementen istuttamisen jälkeen Mimmi halusi pihalle keinumaan. Puettiin päälle ja lähdettiin ulos, jossa huomasin että täällähän alkoi juuri satamaan. Laiton sadesuojan vaunujen päälle ja jatkettiin matkaa leikkipuistoon. Siellä neiti keinui vähän aikaa ja palattiin sitten kotiin. Raivattiin kuistia ja irroittelin jouluvalot ja muut talvihärpäkkeet yhteen kasaan varastoon vietäväksi. Haettiin myös puita ja myöhemmin lämmitettiin takkaa. Pyysin isäni hetkeksi lastenvahdiksi, kun kävin hakemassa apteekista lisää kuumelääkettä ja samalla kissojen matolääkkeetkin tuli hommattua. Ruuaksi laitoin jauhelihakastiketta ja perunoita, ah niin perusarkiruokaa, mutta niin hyvää! :) Lisäksi tehtiin vielä mustikkarahkaa. Ruoka maistoi tytölle hyvin. Sitten leikittiin lattialla, katsottiin pikkukakkosta, minä neuloin villasukkaa ja kun Juho saapui kotiin, Mimmi jaksoi olla hetken hereillä, mutta pian jo alkoi uni painaa ja kuume oli noussut 38,7 asteeseen taas... Suppoa annoin ja pistin tytön yöunille jo ennen kahdeksaa. 

Pikkukakkosessa oli jotakin jännittävää menossa! :)

Sitten kävin vielä hakemassa valkosuklaiseen mansikkajäädykkeeseen tarvikkeet, ja tekaisin Iisan synttäreille jäädykkeen valmiiksi pakkaseen odottamaan. (Vilhelmiina-keksit tuli tehtyä jo pari päivää sitten.) Huomenna leivotaan lisää kakkuja ja leivonnaisia yhdessä synttärisankarin, eli Iisan kanssa. ♥ Ne on niitä tärkeitä yhteisiä hetkiä! :) Ja vieläpä maukkaita sellaisia! Lauantaina sitten juhlitaan!

♥ Ihana päivä! ♥

(Toki harmi, että Mimmille nousi kuume, mutta toivotaan pikaista paranemista.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)