keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Kehrä, villiruusu ja primavera... ♥


Kello on yli puolen yön ja mä lopetin vasta puunaamasta kehrä-kasariani. Ostin sen vitosella taannoin kirpparilta. Ei sillä ruokaa uskalla laittaa, sen verran pahat emalivauriot on sisäpuolella, mutta koristeeksi siitä vielä on. Tänään sitten keksin, että meidän ensi kesän krassit saavat siitä yhden kauniin astian minne pesiä! ;) Edellisen kesän kaksi kattilaa, villiruusu ja keltainen Primavera, ovat nyt puunattu ja nostettu ansaitsemilleen paikoilleen meidän keittiön hyllylle, muumimukien joukkoon. Saattaa olla, etten raaski niitä tästä aitiopaikasta laittaa pihalle ollenkaan. Ihastelen niitä aina keittiön ohi kulkiessani. :)



Nuo kaksi kattilaa - Villiruusu ja Primavera - poimin muutamia vuosia sitten meidän entisen taloyhtiön roskiksesta. Sinne ne joku mummo oli hylännyt. Eihän niistä käyttöön toki enää ollutkaan, mutta kaukana ne olivat minun silmissäni roskiksesta! Onneksi satuin paikalle oikeaan aikaan! ♥ Toisen roska = toisen aarre. :)

Viime viikolla taas sain keittiööni uudet, eli vanhat, verhot. Paikallisella fb-kirpparilla oli ihanat kapat myynnissä euron kappale ja niinpä ne (2 kpl) sitten muuttivat meille. Punaisella pohjalla valkeita kukkia! Oikein kivat!



Laitoin myös hetkeksi seinälle roikkumaan "tarjottimen roikottimiin" mummolan vintiltä löytämäni pihlaja-tarjoiluastian. Roikottimet löysin paikalliselta kirpparilta viime talvena parillakymmenellä sentillä.

Eilen me käytiin paikallisessa kierrätyskeskuksessa. Yläkerrasta ei meinannut löytyä mitään, mutta kun paineltiin rappusia pitkin alakertaan niin johan alkoi löytymään! Siellä silmiini osui oitis kori josta sai ottaa ilmaiseksi tavaraa. Näin siellä tasseja ja muistin heti saint pauliani joka totisesti halusi kultareunaisen tassin itselleen. Sitten huomasin ihanan kupin jonka pohjassa oli nro 5. Katsoin, että muistuttaapa tosi paljon yhtä lautasta Arabia 140v lautassarjasta (Leena). Johon olen vähän ihastunut. Mutta oli tuo kuva ihan erilainen kuin muistin, mutta värimaailma sentään osui aika kohdalleen. No, joka tapauksessa huomasin samassa "ota tästä" korissa vielä kupille lautasen, jonka pohjassa luki Arabian leimat ja kupin nimikin "rinki". Käyttökuntoinen ihanuus (ja ilmainen). Olipa hyvä tuuri. (Vaikka omatuntoni soimasikin minua, että olisi pitänyt huomauttaa kassalla että oliko tämä nyt oikeassa paikassa ja ja tää ehkä saattaa olla muutaman euron arvoinen, tai ainakin mun mielestä tää on tosi ihana ja mulle tosi arvokas! Sain hillittyä sitten kuitenkin itseni... Eiköhän se ole paras että sieltä ihmiset hakee tavaraa ja juuri niin, ettei hinta nouse esteeksi kenellekään? :)

Arabian "rinki" kahviastiat


Kierrätyskeskuksesta lähti matkaan myös tämä ihana virkattu vauvapeitto. Kahdessa kohtaa on pienet tummemmat läikät, mutta ajattelin niiden lähtevän pienellä tilkalla klooria. 


Ja korttitelineeltä kahmaisin nämä "taidetta ilman käsiä" kortit matkaani. Musta nämä ovat niin ihania. Täytyy katsoa voinko luopua niistä ja lähettää joku vuosi niitä joulukortteina ihmisille... Tai sitten vaan päädyn ihastelemaan niitä omassa laatikossani.. :) 

Kyllä oli rouvalla hyvä mieli, kun tuli lähdettyä kierrätyskeskuksessa käymään. :)
Käykää tekin ja laittakaa hyvät teille merkityksettömät ja tarpeettomat tavarat kiertoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)