keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Huhtikuisessa Tallinnassa! :)


Terveisiä Tallinnasta! :)

 Kävimme Juhon ja Iineksen kanssa viettämässä siellä ihanan viikonlopun. Mimosa ja Aatos olivat sillä aikaa mammalassa ja Iisa serkkulassa, joten meillä kaikilla taisi olla laatuaikaa tahoillamme! :) Lapset lähtivät torstaina matkaan, eli olimme kolme kokonaista päivää vain kolmestaan! Olipa mukavaa! :) Meidän laiva lähti perjantaina 14:30 satamasta ja oli perillä Tallinnassa kuuden kieppeillä. Nautimme matkan ajan laivan buffetissa herkutellen. Mukavasti siinä masut täyttyivät.


Hotellimme, My City Hotel, sijaitsi vanhankaupungin laitamilla. Koska perjantai-ilta oli kaunis, kävelimme vaunujemme kanssa satamasta sinne. Hotelli oli oikein viihtyisä. Huoneemme oli viidennessä kerroksessa, päätyhuoneisto. Iinekselle oli varattu oma sänky, mutta totuushan oli, että siinä se vieressä nukkui molempina öinä.. Onneksi oli 180 leveä sänky! (Voisi jopa kotiinkin harkita, sen verran monena yönä ( joka yö), heräämme kolmen lapsen potkiessa tilaa itselleen...) Iines sai harjoitella kokolattiamatolla karhukävelyasentoa kerrankin kunnolla, kun varvas pysyi hyvin lattiassa kiinni. ;)


Perjantaina kävimme kävelemässä kaupungilla, teimme pienet tuliaisostokset ja ostettiin iltapalatarpeet. Hotellilta ohjattiin Virukeskuksen sijaan Solaris-ostoskeskukseen. Se olikin oikein mukava paikka. Enemmän eestiläinen kuin Virukeskus koskaan... Alakerrassa oli ihana kauppa jossa kiinnitin huomiota kauniisti asteltuihin elintarvikkeisiin, näkisipä omassakin marketissa joskus edes hieman vastaavaa... Lisäksi sieltä löytyi juustokauppa, ihana luomukauppa, jossa oli tarjolla tuotteita elintarvikkeista meikkeihin jne. Lisäksi siellä oli kiva Tiger-kauppa, vähän Tiimari/Clas Ohlsson tyyppinen, jossa oli kaikkea mukavaa pientä ja edullisesti. :) Suosittelen lämmöllä tutustumaan. 


Lauantaina, aamupalan jälkeen, lähdimme kävelemään aurinkoiseen Vanhaan kaupunkiin. Käppäiltiin ees taas ja ympäri, käytiin yhdessä kirkossakin. Illalla tehtiin sama uudelleen, mutta tällä kertaa liikkeellä oltiin vaunujen sijaan manducan kanssa. Päästiin näppärämmin kävelemään rappusia ym. Juho olisi halunnut mennä kävelemään kaupunkia osittain rajaavalle muurille, mutta päästessämme sinne asti, saatiin todeta että se oli mennyt kiinni puoli tuntia sitten.. No, seuraavalla kerralla sitten! :)


Lauantain lounaaksi syötiin ihania täytettyjä lettuja. Minulla oli tomaatti-feta-pesto täytteellä ja Juholla herkkusieni-homejuusto täytteellä. Herkullista oli! Paikkaa ei oltu kummemmin mainostettu, hyvä ettei kävelty ohi, mutta onneksi Juho huomasi paikan ja sinne mentiin. Näytti olevan paikallisten suosiossa. Kävimme myös Kalev-kahvilassa juomassa cappucinot ja latet sekä maisteltiin sacherleivokset. Harrastimme pientä shoppailua mm. mulle jumppakengät ja pakollinen maatuska kokoelmaamme täydentämään! Illalla oltiin vielä niin täynnä lounaasta, että pärjäsimme hedelmillä ja juustosarvilla. :)

Sunnuntaina laivamme lähti klo 12 satamasta. Kun olimme saaneet itsemme satamaan taksilla (satoi!), huomasi allekirjoittanut silmälasiensa hävinneen... No, onneksi rakas ritarini otti taksin ja haki unohtuneet okuläärini hotellihuoneemme tyynyn alta.. Tämä kaikki kävi siis vartissa, joten ehdimme hyvin onneksi laivaan! Että sellaista sosulointia... Muuten reissu sujuikin ilman suurempia harmeja! Ihana ja helppo Tallinnan matka! :)


♥ Mun isoin ja pienin rakas ♥

2 kommenttia:

  1. Ihania matkakuvia! Tallinna on kyllä ihan mahtava reissukohde, josta löytää aina jotain uutta <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tallinna on kyllä kiva! Tää oli mun kolmas kerta siellä. Mukavaa on lyhyt laivamatka ja niin oma kotoinen tunnelma. Plussana viroa taitava mies, toki siellä muutenkin hyvin pärjäisi ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)