keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Ex tempore hommia!

Eteiseni on ollut ihan ok. Mutta kuitenkin liian tumma. Remontointi on ollut jo monta vuotta mielessäni mutta kun en ole oikein keksinyt mitä sille pitäisi tehdä. Laittaako yhtenäisen ilmeen tekevä puolipaneli vai pitäiskö maalata vai mitä ihmettä seiniin keksisi. Huomaa että mieli työskentelee alitajunnassa tietämättäni. Tässä esimerkki siitä että kun olen alkanut luopumaan rakkaastani (asunnosta) niin on se kuitenkin saatava ensin valmiiksi. Ainakin muutamilta, minua häiritseviltä osilta! Eteinen siis yksi niistä.

Kun sain Mimosan nukkumaan, siirryin eteiseen. Ajattelin ettei tähän paljon paneleita tarvittaisi, mutta.. Toisella seinällä on isohko patteri ja panelointi jäisi tyhmän näköiseksi siltä seinältä. Sitten ajattelin että maalaan sen. Ja sieltä se vastaus tuli. Maalaan sen ehdottomasti tuolla samalla harmaan sävyllä mitä meidän muissakin seinissä on. Se ei ole liian synkkä, vaan hyvä! Tosi hyvä. Keksinnöstäni intoutuneena aloin samantien repimään tapetteja seiniltä. Ei kestänyt kauankaan kun jo vauva heräsi työni ääniin! Mikä torvi olenkaan! Onneksi sain pian vauvan unille ja päätin nyt viettää rauhallisen kahvi- ja tietokone tauon sen aikaa kuin Mimosa nukkuisi. Jatkamme siitä sitten yhdessä.


Just tällainen mä olen. Silloin kun jotakin saan päähäni niin silloin hommaan on ryhdyttävä ihan samantien. Inspiraatio voi muuten mennä ohitse! Kamalaa olisi jättää käyttämättä tuo ihana spontaani tarmonpuuska! Ei niitä joka päivä vastaan lentele. Mutta tosiaan nyt kun homma on saatu alulle, se saadaan myös pian valmiiksikin - pois mieltä häiritsemästä! :)

Toinenkin remppakohde on myös tiedossani, nimittäin Iisan huoneen ikkuna. Olen kaikki muut ikkunanpielet saanut maalattua valkoiseksi mutta tuo ikkuna on (laiskuutta!) jäänyt vielä ihanan kukertavan sinapinkeltaiseksi! Yöh! Hitto mikä homma! Kaikki ikkunanpokia maalanneet tietävät mikä "herkkupala" on kyseessä! No, toisaalta se tämmöiselle neitsyelle - joka kyllä jaksaa säätää ikkunateippaukset kohdalleen - sopii. Mutta on siinä hommansa! Ja kolmeen kertaan kun ne pitää vielä maalata että varmasti on hyvät. Onneksi ikkunat ovat vain kaksinkertaiset. Mutta pakko odottaa sen kanssa tuohon keväämmälle. Näillä pakkasilla ei paljoa ikkunoita maalata!

*    *    *


Pieni pupuliininikin heräsi! Mimosa oppi toissapäivänä konttaamaan ja sillä on ihanainen puputyyli edetä! Peppu ylös ja vähän nykäistään ja sitten siirrytään eteenpäin! :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)