perjantai 10. helmikuuta 2012

Kaalipataa pakkaspäivän ateriaksi!



Onnistuin valmistamaan äsken ihan järjettömän hyvää kaalipataa! Vauvakeskusteluryhmässä tuli moneltakin taholta "kaalimieltymys" esille ja kaalihimoja lueskellessani päätin ostaa kaalin. Ensimmäinen tuli syötyä ihan semmoisenaan ja tästä toisesta sain aikaiseksi kaalipadan! Olen ollut aina kaaliruokien ystävä, mutta jostain syystä niitä ei ole tullut aikaisemmin itse kokeiltua. Tämä oli siis ensimmäinen kaalipatani ikinä. Makunautinnosta riemastuneena päätin nyt jakaa teille tämän Marttaliiton loistavan kaalipadan ohjeen.

Kaalipata
1 kg valkokaalia
4-5 porkkanaa
1 iso sipuli
2-3 dl vettä
½ dl puuroriisiä
1 ½ tl suolaa
400 g naudan paistijauhelihaa
2 rlk siirappia
2 tl meiramia
rouhittua mustapippuria

Lisäksi sokeroitua puolukkasurvosta.

1. Varaa ruokaa varten iso kattila (noin 3 l).
2. Suikaloi kaali.
3. Kuori ja leikaa porkkanat puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi.
4. Kuori ja hienonna sipuli.
5. Mittaa kattilaan vesi. Lisää kiehuvaan veteen vähitellen kaalisuikaleet. Sekoita välillä. Kun kaali alkaa pehmetä, lisää porkkanat, riisi ja suola. Sekoita hyvin ja pane kattilan päälle kansi.
6. Anna kiehua noin 20 minuuttia.
7. Ruskista sillä aikaa jauheliha. Lisää joukkoon sipulit pehmenemään.
8. Kaada jauheliha-sipuliseos, siirappi, meirami ja mustapippuri pataan.
9. Hauduta vielä noin 5 minuuttia.
10. Tarjoa kaalipata puolukkasurvoksen ja ruisleivän kanssa. Juomana maistuu kylmä maito.

Ohjeesta poiketen käytin itse sika-nauta jauhelihaa ja tuon meiramin jätin pois. (Koska ei löytynyt maustekaapista, enkä sitä jaksanut lähteä hakemaan -27 asteen pakkasessa. Autokaan ollut lämmityksessä!) Mitään olennaista en huomannut mausta puuttuvan. (Tarkisin kyllä puhelimitse asian äidiltäni, ja hänkin kertoi jättäneensä meiramit viime aikoina laittamatta! :) Sen turvin siis uskalsin itsekin niin tehdä!) Nyt tuli myös ensimmäistä kertaa käytettyä viime syksynä Rantasalmelta, anopin luota, kerättyjä puolukoita.

*    *    *

Ruusa ymmärtää "hyvän päälle" ja käpertyi aamupäivänokosille lämpöisen "puuhkan" päälle!

Aamusta kun tajusin että tosiaan taas on sitä pakkasta -28 astetta, niin hetken aikaa melkein ahdisti! Taas yksi sisäpäivä vauvan kanssa. Mitä me oikein tehtäisiin. Mutta siitäpä se päivä lähti liikkeelle. Pappa ystävällisesti kävi viemässä Iisan kouluun, ei tarvinnut kävellä eikä munkaan lähteä vauvan kanssa viemään toista kouluun. Sitten muistin tuon kaalin ja kun Mimosa alkoi osoittaa merkkejä unisuudesta ja kävi päikkäreille, aloin minä kaalipadan kimppuun. Mimosa vetäisikin mukavat reilun parin tunnin päikkärit. Harvoin sisällä nukkuu noin pitkään! Mulla oli siis aikaa tehdä tuota kaalipataa oikein rakkaudella, sanoisin. :) Mimosan herättyä pistettiin pakastin sulamaan. Pikku juttu nyt kun pakastimessa oli vain vähän sulatettavaa ja pakkanen paukkuu pihalla. Toista oli viime kesänä kun sen viimeksi tein. En siis ollut "hetkeen" sulattanut pakastinta ja ovi ei suostunut lopulta menemään kiinni pakastimessa. (Hetkeen = eli viiteen vuoteen, miten se aika noin hurahtaakin...?!? *viheltelee*) Eihän siinä auttanut muu kuin alkaa käärimään pakastimessa olevia tuotteita sanomalehtiin ja jääkaappiin. Ja äkkiä kuumia vesiä liedelle että sulatus kävisi mahdollisimman nopeasti... No tulihan homma tehtyä ja ajattelin ettei tänä talvena sulatushommiin tarvisikaan ryhtyä. Mutta epäonneksemme pakastin oli ollut huonosti kiinni yhden yön ja sinne oli päässyt kertymään yhteen kohtaan paksumpi jääklöntti. Mutta tuhat kertaa helpompi homma tehdä näin talvella, milloin se kuuluisikin tehdä kuin kesähelteillä pakon sanelemana! Vahingosta siis viisastuen!

*    *    *
Mimosa alkaa nykyisin aina kameran nähdessään heiluttamaan käsiään ja hytkymään innoissaan! Kuvaaminen ilman salamaa siis tuottaa monenlaisia kuvia, mutta tässä yksi onnistunut! :)

Tässä hytkyttää ja naurattaa! :D

Ja täällä kans kädet heiluu ja jääkaappimagnetit saa kyytiä! :)

2 kommenttia:

  1. Voi ei, toinenkin kaalinrakastaja :)! Itselle kaalinhimo iskee kovana aina ajottain, ja silloin mieskin syö sitä nurisematta. Omaan suosikkikaalipataani tulee:

    valkokaalia
    paprikaa
    porkkanaa
    sipulia
    valkosipulia
    suolaa
    mustapippuria
    ja vettä

    Haudutetaan kunnolla ja syödään vehnänuudelien kanssa. Aivan älyttömän hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä idea tuo paprika! Sekin suurta herkkuani kausittain! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)