Erilainen ystävänpäivä...

Ystävänpäivänä ♥

Onneksi mulla (meillä) on juuri nämä ihanat lapset ♥ ♥ ♥

Ne pitävät mut pakosti kiinni arjen rutiineissa. 

Hymyilevät, ja antavat voimaa.

Tässä surunvalittelukortissa oli ihana kuva. 

Ihan kuin siinä olisi Iisa, Mimmi ja Aatos sekä enkeli-mummo joka auttaisi heitä aamupalalla ♥

Saimme tänäkin vuonna monia ystäväpäivän kortteja! Kiitos niistä! Mäkin olen niitä aina lähettänyt, mutta tänä vuonna ne jäi. No, mitä nyt pari korttia tehtiin perhekerhossa maanantaina ja annettiin ne tänään mummolleni ja isälle ♥ sekä Mimosan kummille. Enempää niitä ei ollut. Piti tiistaina ostaa, kirjoittaa ja lähettää... ♥ Ensi vuonna sitten. Mutta ystävät rakkaat! Olette kyllä olleet mielessä tänään ja muulloinkin, Kiitos korteista, kukista ja lämpöisistä ajatuksista! ♥

♥

Aatos istui tänään syöttötuolissaan. Tässä lähinnä katselemassa muiden iltapalan syömistä. 

Pikku mies sai tänään 2 lusikallista vadelma-ruusunmarja sosetta. Hyvältä tuntui maistuvan, kuitenkin toisen lusikallisen päätteeksi A päätti työntää kielellä ylimääräiset ulos suustaan. :) Ehkä se tästä kuitenkin lähtee, se syömisen opettelu. Huomenna jatketaan!

Me käytiin keskiviikkona muuten heti aamusta Aatoksen 6 kk neuvolassa. Mitat olivat seuraavat:

Paino: 8780g (7970g 5kk)

Pituus: 68,5cm (66,6cm)

Pään ymp: 46cm (44,6cm)

"Tyytyväinen vauva. Eloisa. Varpaat löytyneet. Rintamaitoa saa edell. Soseitten aloitus. Rokot. myöhemmin."

Aatos sai Rota-rokotteen, mutta pistettävät rokotteet jätettiin vielä seuraavaan kertaan. Onneksi. Jospa sitä sitten äidin hautajaisten jälkeen saisi viimein rokotteet laitettua. 

Näin se elämä muuttuu. Edellisellä neuvolakerralla (8.1) äiti soitti mulle kesken neuvolakäynnin ♥ ja äiti oli minusta niin pirteä ja äänihuulten kuntoutus ainakin mennyt eteenpäin tosi hienosti. Ja sitten reilun kuukauden päästä tuosta käynnistä, äitiä ei enää ole. Ei sitä ymmärrä.

Mulla on pienimmät kotona flunssaisina. Molemmilla nenä tukossa ja räkää tulee. Kuumetta sentään ei nyt ole. Päivällä haettiin mummoni ja menimme yhdessä isän luokse. Kello 12 äiti siirrettiin terveyskeskuksesta kappeliin. Sytytimme isällä kynttilöitä äidin muistolle. Yhdessä näitä hetkiä on parasta jakaa. 

Olen täällä jossain, keskellä surua, mutta se ei onneksi tällä hetkellä revi minua riekaleiksi. 

Tänään kuitenkin pelkäsin, että mitä jos unohdankin oleellisen? Yritin muistella äidin sanomisia, ääntä, puhetyyliä, liikkumista, kasvojen ilmeitä. Tuntuu, että juuri nyt muistaa vain ihan jotain pieniä pätkiä, jos sitäkään. Leikkauksen jälkeen äiti oli niin monta kuukautta "puhumatta", kun trakeostomia haittasi normaalia puhumisia. Lauseista tuli yksittäisiä sanoja. Kirjoittamalla joitakin lauseita.. Ne täytyy säästää. Ehkä on vielä liian aikaista pelätä unohtavansa. Mielessä kun kuitenkin kaikki on nyt ihan kaaoksessa.