Tunnelmia...

Tänään on viikko äidin kuolemasta.

Olo tuntuu väsyneelle ja tyhjälle. 

Välillä tuntuu niin väärälle, miksi äidin piti jo kuolla? Hän oli hyvä ihminen, kyllä niitä huonompiakin olisi täältä joutanut!!! Äiti halusi elää, niin paljon että rohkeana meni tähän viimeiseen leikkaukseen, että elämä olisi sen kautta tullut helpommaksi. Ei tullut, todellakaan. Se viimeinen leikkaus oli katastrofi.

Katkerien ajatusten jälkeen tulee väsy. Ja siitä hiipii onneksi kiitollisuus ajasta jota saimme yhdessä viettää. Kaikesta siitä, mitä äiti minulle opetti. Muistutan itseäni niistä asioista joista äiti olisi ollut varmasti iloinen. Ole hyvä lapsillesi, tee villasukkia, ota valokuvia ja pidä ne hyvässä järjestyksessä. Nauti elämästä. 

Silti tuntuu, että haluaisi vain olla. Puhelimeen vastaamien tuntuu työläälle. Kotoa poistuminen samoin. Toisaalta mulla on nyt aikaa, vaan saisipa sillä jotakin aikaiseksi. 

Äidin hautajaisten kutsut sentään tein yhdessä illassa. 

Niistä tuli kauniit, äidin näköiset.

Enkeli-kiiltokuvia, lämpöisen helmeilevän väristä kartonkia ja siihen päälle tulostettuna kutsuteksti.

Toivottavasti äidin siunaamispäivänä paistaa aurinko ja hanget hohtaa kauniina.