Äidin kuolema koskettaa.
Olen saanut aika monta yhteydenottoa,
liittyen äitini kuolemaan ja siitä nouseviin tunteisiin.
Vanhemman kuolema todella koskettaa.
Niitä, jotka sitä eivät ole kokeneet, asia kuulostaa kovin musertavalta.
En väitä, etteikö näin olisi.
Pahin pelkoni itsellekin.
Ja sitten kun se onkin tapahtunut.
On suuri tyhjyys,
hirmuinen ikävä.
Monelle varmasti asia on erittäin kipeä koko lopun elämän
ja vanhemman poissaolo muistuu päivittäin mieleen.
Minulle ei onneksi jäänyt sellaista tunnetta,
että jotakin olisi jäänyt sanomatta tai tekemättä.
Viimeisinä kuukausina tuli kerrottua moneen kertaan,
että rakastan. Olet tärkeä. Osallistumalla äidin hoitamiseen,
pystyi helposti näyttämään sitä hellyyttä ja lähimmäisen rakkautta.
En mitään olisi muutoin tehnyt.
Äidin kuoleman suhteen tunnen olevani herkkä ja hauras.
Tuntuu että siinä on sellainen ohut, valon läpi päästävä verho.
Verhon tällä puolen olen turvassa siltä viiltävältä
kivulta, joka on toisella puolella.
* * *
Tänään tilasimme hautajaisiin kukat. Niin arkun päälle tulevan kukkalaitteen, omat kukkalaitteet, mummon murusille omat pienet kukkaset sekä muistotilaisuuteen kukkalaiteet pöydille. Valkoista, vaaleanpunaista, vaaleansinistä, vähän violettia, vaalean vihreää. Liljaa, ruusua, kellomaista kukkaa...
"Nyt enkelten kanssa käyt käsityksin,
ei jätetty meitäkään tänne yksin.
Jäi muistoksi lämpösi suloinen,
silmäsi loiste, hymysi aurinkoinen."
En ole suuremmin jaksanut lukea suruvärssyjä tai muita hautajaisiin liittyviä sivuja.
Ne ovat tuntuneet niin ahdistaville jo ajatuksen tasolla.
Onneksi löysin tuon kauniin luvun, se on jotenkin lohduttava.
Äidin hautajaisilmoituksenkin tein valmiiksi tänään.
Siihen löytyi teksti kortista, jonka veljeni oli saanut. (kiitos S ♥ )
"Lauhat lempeät tuulet
hänet mukaanne ottakaa
ja hellästi kantakaa sinne,
missä uupunut levätä saa."
♥
Muistotilaisuuden ruokailut ovat päätetty ja sähköpostia niistä laitettu.
Karpalokiisseliä ja kermavaahtoa,
äidin lempijälkiruokaa kaiken muun lisäksi.
Niin paljon on puuhattavaa... Sain sen muistotilaisuudessa esitettävän kuvakoosteen tehdyksi, katsotaan jaksanko vielä muuta äidin kuvista laittaa.. Onneksi ei tarvitse näitä kaikkia hautajaisjärjestelyjä tehdä itse. No, surutyö se on kuitenkin tehtävä... Että onhan sitä siinä ihan tarpeeksi yksin käydä läpi.
* * *
Tässä samalla sitä eletään kuitenkin lapsiperheen työteliästä, monilla tunnelmilla varustettua arkea.
Jokapäiväisiä iloja, suruja, murheita. Hiihtolomaa, makkaranpaistoretkiä laavulle, päiväunia ja kaikkea muuta. Onneksi olen nyt kotona lasten kanssa. Mulla on aikaa, ei tarvitse jaksaa vieraissa töissä, kertoa tuntemattomille miksi ajatus välillä harhailee...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)