keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Sänkypäivä (tai ainakin aamu)

Tänään olemme viettäneet vauvan kanssa aikaa lepäillen. Eilen iski yrjötauti (minuun)joka meni onneksi yhdellä ykäyksellä ohi... Toki vieläkin olo hieman hutera, joten aamupuuron jälkeen ollaan makoiltu sängyllä ja nyt Mimosa vetelee sikeitä. Mä otin eilen muutaman kuvan valmiista joulukorteista ennen kuin laitoin ne kuoriin. Lisäsin niihen siis vielä helmiä sekä painoin kirjainleimasimilla tekstit. Kauneimmat kortit mitä mä olen ikinä saanut aikaiseksi. Tosin muutamaan vuoteen en edes ole kortteja käsin vääntänytkään.




Juho saapui eilen illalla reissultaan. Olipa ihanaa että tuli kotiin, vaikka olostani johtuen tulohalit jäikin nyt saamatta. Tänä aamuna huomasin että meille olikin muuttanut samalla myös tonttutyttö jota Mimosa kovasti ihmetteli.. :) Heh, se olikin siis se tuliainen jonka Juho kertoi tuovansa!


Otin kuvan myös meidän takapihalta, lähinnä ihastelin järveä taustalla, mutta se ei näytä oikein edes kuvasta erottuvan. No, tämmöinen sininen hetki aamulla.

Olokin alkaa olla aika hyvä. Taidetaan lähteä autolla liikkeelle, kunhan Iisa pääsee koulusta. Ruokakauppaan, Tiimariin ja kirppikselle kun jaksaisi niin saisi taas asioita eteenpäin. Lähinnä taas noita askartelujuttuja, pitäisi ne sydämet tehdä sinne hääauton perään ja mä haluun niihin pitsiä.. Löytyyköhän?

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)