Elämän vuoristorataa ja tasaisia taipaleita (missä?)

Niittyleinikit kotinurmeltamme

Kahtena iltana, mun jo tavaksi tulleena blogin kirjoitus aikana, Soneran nettini on pätkinyt niin ettei tänne ole ollut mitään asiaa. Olen kyllä ollut sen verran väsynytkin, ettei olisi ehkä jaksanut edes kirjottaakaan mitään. Väsymystä ja huolta on tuottanut äitini. Kun viikonloppuna olin surullinen niin olin sitä kyllä tälläkin viikolla. Joten nyt pitää vaan iloita näistä hetkistä, kun ei ole akuuttia tuskaa sydämessä. Äiti oli jo siirtymässä lähisairaalaan alkuviikosta, mutta sitten tuli takapakkia. Hänelle nousi kuume ja pian jo todettiin hänellä olevan bakteeriperäisen aivokalvontulehduksen. Nyt kun tulehdusarvo on pari päivää ollut laskusuunnassa, uskaltaa jo hieman olla helpottuneemmalla fiiliksellä. Eilen käytiin äitiä katsomassa Helsingissä, ja tuntuihan se tietenkin alkuun pahalta, kun äiti oli huonommassa kunnossa kuin edellisella kerralla kun juhannuksena nähtiin. Äiti siis juuri heräsi kun  menimme paikalle ja vähän ajan päästä onneksi oli jo pirteämmän oloinen, kun kuumekin laski. Tällä hetkellä eletään taas päivä päivältä, odottaen että tulehdusarvo laskisi ja sitten joskus antibioottihoitokin saisi päätöksen. Ei siis siirtymistä lähisairaalaan lähiaikoina tiedossa. Kyllä tämä elämä on varsinainen koulu. Lähimmäisen, rakkaan ihmisen, sairaus on tosiaan melkoista seurattavaa omaiselle. Mutta varsinkin jos kyseessä on oma äiti. Varmasti sitä olisi missä tilassa tahansa ihan yhtä huolissaan ja eläisi tunteella mukana joka ikisessä tilanteessa, mutta kyllä varmasti tämä loppuraskaudentila pistää tähän vielä omansa herkkyytensä lisäksi. 

*     *     *

Neuvolassa tuli käytyä tänään. Raskausviikkoja 36+0 ja vauva voi hyvin. Onneksi <3 mun masumiehen koti ei näytä olevan milläänsäkään vaikka äidillä miten tunteet pyörisi päässä vuoristorataa. Niin ja neuvolan terkkari sanoi ettei henkinen stressi yleensä aiheuta ennenaikaisia synnytyksiä, vaikka supistelisikin. Onneksi, tosiaan toivon pikkuisen viihtyvän sinne laskettuun aikaan asti masussa. Tänään toki yksi huoli väheni, nimittäin mamma on lupautunut olemaan Mimosan kanssa silloin kun olen synnyttämässä. Hänellä on lomaa kuudenteen elokuuta saakka, eiköhän vauva jo silloin ole saatu maailmaan. Saa sitten nähdä, miten kaikki menee, kun mammalla kuitenkin tänne 130km matkaa, mutta eiköhän kaikki järjesty. Mitään sairaalakassia ei todellakaan ole vielä pakattu, mutta keskiviikkona ostin vauvalle kotiintulohaalarin KappAhlista. Vauva sai myös yhden bodyn, Mimosalle hankin pari yöpukua ja Iisalle löytyi alennuksesta eniten vaatetusta. Hänellä se suurin tarve taitaakin olla! Mä löysin myös itselleni HM:n alennusmyynnistä pari paitaa, kengät ja hiuskoruja ja Marimekossakin pyörähdettiin... Enkä voinut hillitä itseäni ostamasta yhtä paitaa jota olen kuolannut mielessäni ties jos miten pitkään.. Oli siis nyt alennuksessa joten annoin itselleni luvan sen ostaa. 

*     *     *

Viikonloppuna meiltä muuttavat pikkuiset siperiankissanpentumme uusiin koteihinsa. 

Käykäähän kurkkaamassa millaisiksi söpöliineiksi ne ovat varttuneet. Tänään sattui onneksi olemaan ihana lämpöinen päivä ja jaksoin kuvailla pentuja pihalla asti!

sibsukansiperiankissat.blogspot.fi