Eilinen postaus jäi vähän kesken kun illalla ei nettiyhteys jostain syystä halunnutkaan enää toimia. No, ehkä niin oli tarkoitettu? Just nyt odotan kotiin miestäni ja hänen veljeään Porin reissulta. Olivat siellä katsomassa juuriansa ja auton takakontti on ymmärtääkseni täynnä roinaa ja rompetta. Juuri nyt myös pienin lapseni on nukkumassa kuumettansa pois. Viikko sitten saatu MPR rokote sen aiheutti. Viime yönä kuume nousi ja koko päivän sitä on jatkunut. Toivottavasti huomenna on jo parempi vointi. Toinen lapseni on isänsä luona, palailee huomenna Juhannuksen viettoon tänne. Kolmas möyrii masussa. Mun maha tuntuu laskeutuneen muutaman päivän aikana ihan selvästi. Sen huomaa siitä kun tässä tuolilla nyt istuu, niin vähän väliä tekee mieli nostaa masua ylöspäin kun painaa reisiä. Huomenna on viisi viikkoa laskettuun aikaan. Huuhuh, mä en taida keretä mukaan! On niin paljon mietittävää parasta aikaa!
* * *
Viimeksi kerroin että sain jutella äitini kanssa puhelimessa, josta olin hyvin onnellinen.
Seuraavaa kertaa ei ole tullut. Äidille jouduttiin laittamaan trakeostomia koska nieleminen tuotti suuria hankaluuksia ja esimerkiksi nukkumisesta ei tullut sen takia mitään. Toivotaan kuitenkin että tilanne on väliaikainen. Tällä hetkellä hän ei siis pysty kommunikoimaan puheen avulla, vain kirjoittamalla ja nyökkäilemällä ja eihän se tietenkään puhelimitse onnistu. Voin vain kertoa omat kuulumiset ja kuunnella mitä hoitajat kertovat äitini päivästä. Viimeksi kävimme tosiaan tiistaina äitiä tervehtimässä, samalla reissulla kuin siellä Luonnontieteellisessä museossakin käytiin, samana päivänä oli se trakeostomiakin laitettu. Nyt äiti on jo sen verran kuntoutunut että on päässyt rauhallisempaan huoneeseen ja kovasti odotamme milloin siirto lähisairaalaan tulee. Lauantaina, Juhannuspäivänä, olemme suunnitelleet seuraavan kerran mennä äitiä tervehtimään. Toivotaan että kaikki tosiaan silloin terveitä. Mimosan rokotusreaktio sinänsä ei onneksi ole tarttuvaa, kunhan ei ole kuumeessa enää että jaksaa pieni matkustaa, tai sitten menemme isäni ja mummoni kanssa kolmestaan. Ehkä niin kuitenkin.
* * *
Viikko sitten istuin hiekkalaatikolla, tärisin kyynelehtien ja mietin näenkö äitiä enää koskaan?
Nyt mietin kuulenko äitini enää koskaan laulavan kauniilla äänellään?
Onneksi noiden kysymysten välissä on ihan älyttömän pitkä matka. Ja onneksi tässä tapauksessa, suunta on ollut oikea. Menetys muuttui lopullisesta johonkin jonka kanssa voi ja pystyy elämään.
* * *
Pariisin Kevät - Kesäyö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)