Äiti miettii äitiä ja vähän lapsiakin..

Kummallisesti sitä kaikkeen näyttää sopeutuvan. 

Esimerkiksi siihen ettei omasta lapsuudenkodistaan löydy tällä hetkellä kuin oma isä.

Isä, joka on kerännyt viinimarjat ja tehnyt mehua. Ostanut mansikat ja käynyt keräämässä mustikat. Pessyt matot ja hoidellut kodin siinä sivussa sekä Paavo-kissan tietysti. Niin ja tietenkin käynyt töissä ja äitiä tervehtimässä useasti viikossa. Tunnelma on selkeästi kuitenkin eri kuin silloin kun äiti on ollut kotona. 

Tämän viikon maanantaina äiti viimein siirtyi kuntoutusosastolle. 

Kerkesimme ensimmäisen kerran tänään häntä katsomaan. Maanantaina oli äidin "muuttopäivä" joten silloin ei viitsinyt mennä, koska raskas päivä varmasti ollut. Tiistai ja keskiviikko meni Porvoossa, torstaina oli kipeitä lapsia joiden kanssa ei voinut tietenkään mennä tartuttamaan äitiä. Kummasti sitä on kaikkea kiirettä tässä omassa elämässä. Nyt mietin mitä kuntoutus tuo tullessaan. Kohta on jo viikko mennyt. Montako vielä on edessä? Millaiseen kuntoon äiti on ajateltu kuntoutuvan? Pääseekö osastolta kotilomille? Milloin opetellaan imulaitteen käyttö koska trakeostomiasta eroon pääseminen ei tällä hetkellä vaikuta kovin läheiseltä asialta. Minkälaisessa kunnossa äiti kotiutetaan? Millaista on tulevaisuus äidin elämässä? Ja vielä pelottavana peikkona, eihän äidille enää tehdä mitään leikkauksia? Tai jos on suunniteltu niin mitkä muka on ajateltavissa olevat hyödyt? Entäpä haitat? Haluan sulkea pois mielestäni kaikki operaatiot jotka liittyvät kasvaimen poistoon. Ei pysty, eikä jaksa ahdistua niistä juuri tällä hetkellä yhtään enempää.

Sitä toivoo äidille paljon tekemisen meininkiä ja hyvää fiilistä. Niin että äiti saisi lihaksiinsa mahdollisimman paljon voimia että pystyisi liikkumaan tulevaisuudessa mahdollisimman hyvin. Tänään äiti liikkui pyörätuolin avulla. Niin ja tietenkin sitä toivoo että pääsisi mahdollisimman usein äidin luona käymään. Jotenkin sitä on vaan kuitenkin yritettävä jakaa voimavaransa erityisesti omalle perheelle ja sitten omille vanhemmille, ystäville, kummilapsille, sukulaisille, naapureille, tuttaville jne. Riittämättömyyden tunteet on vaan yritettävä pitää kaukana, niin että tekee sen minkä jaksaa ja ei väsytä liikaa itseään/puolisoaan/jne. Yrittää pitää asiat simppeleinä. Kunpa se olisikin niin yksinkertaista.

*     *     *

Ristiäisvalmistelut ovat edenneet siihen pisteeseen että olen saanut papin kiinni ja soitan sunnuntaina paremmin sopiaksemme päivästä jne. Olen myös saanut aikaiseksi kysyä yhtä ystävistäni kummiksi :) ja saatiin vieläpä myöntyvä vastauskin. Muutama kummipyyntö olisi vielä tehtävä! No, aion reipastua heti kun tuo ristiäispäivämäärä on saatu selville.

*     *     *

Aatoksen syntymästä on jo yli kolme viikkoa. Aika menee niin lujaa! Olen niin rakastunut tuohon vaaleatukkaiseen, pieneen poikaseeni! Muutamat hymyn yrityksetkin on jo tehty ja ne ovat tuntuneet niin sydämenpohjassa saakka! Nyt tuntuu jotenkin niin ihmeelliseltä kuinka aiemmin ei oikein osannut ajatella jos saisikin poikavauvan. Nyt asia tuntuu niin luonnollisesta että meillä on kahden tytön lisäksi pieni poika. Ja ensimmäistä kertaa elämässäni ymmärrän sen miksi toisista pojista tulee "mamman poikia". Sitä on vaikea selittää, mutta luulen kaikkien niiden äitien ymmärtävän jolla on oma poika ♥ Enkä tällä äsköisellä nyt ollenkaan halunnut pitää tyttöjä mitenkään vähäpätöisempinä tai minään muunakaan "kummat ovat parempia tytöt vai pojat"- astetteluna, ei päinvastoin tyttöjä on ollut aina helppo rakastaa! :) (Mutta niin näköjään on poikiakin! :)