perjantai 14. syyskuuta 2012

Väriä ja tulevia muutoksia..

Terassillamme kesäkukat jaksavat vielä piristää väreillään. Lisäksi ostin kaupasta jonkin aikaa sitten tuon oranssin kurpitsan piristämään syksyä! Huomaan alkaneeni pitää oranssista päivä päivältä enemmän... Ainakin kukkasissa ja lasten vaatteita piristämässä. Värien lisäksi lyhdyt ovat löytäneet kuistille. Pitäisi hommata muutama koukku lisää että saisin laitettua niitä roikkumaankin. 

Syksyssä on puolensa. Nyt pihalle katsoessani - sataa. Mutta eiköhän se liene vain pikainen kuuro. Nurmikko pitäisi leikata talviteloille ja marjapuskista leikata ylimääräisiä oksia pois. Ne on melkoisen rehottavat tällä hetkellä. Eilen sahattiin ja katkottiin oksasaksilla talomme vieressä ollut sireenipusikko pois. Ei älkää luulko etten pitäisi sireenistä, ei päinvastoin lähes rakastan sitä! ;) Mutta valitettavasti se oli päässyt ihan ylipitkään kuntoon ja homppanoita oksia taipuili siitä kävelytiellemme. Joten pusikko pistettiin siltä seisomalta alas ja nyt sitten odotamme että se kasvaa muutaman seuraavan vuoden aikana sopivan tuuheaksi ja etenkin korkuiseksi pihan kaunistukseksi.

Pikkuhiljaa alkaa tulla ideoita myös tämän oman kodin suhteen. Jotakin pihalle (mm. tuo aidan kaataminen nyt ensialkuun) ja jotakin tänne sisälle. Eilen kun olin ajamassa kohti mieheni työpaikkaa, syttyi mulla lamppu päässäni jopa kahdesti! Ensimmäisenä tuli mieleen, että meille täytyy jossain vaiheessa hommata sellainen apteekkarin kaappi. Olen tähän asti ihmetellyt, kenelle ihmeessä ko. huonekalu on tarkoitettu, mutta nyt löysin sille hyvän käyttötarkoituksen! Nimittäin askartelu- ja käsityötarvikkeilleni sellainen olisi tosi hyvä! Tällä hetkellä ko. tarvikkeet ovat hajanaisesti ympäri asuntoa, mm. piirongissa joka on ihan liian täynnä kaikkea mahdollista... Sen voisi jatkossa sitten pyhittää papereille ja kynille ym. Mä jo niin näen tämän kaapin jossa sakset ovat tietyssä lokerolaatikossa, liimat toisessa, yksi lokero on napeille, jossakin ovat tarrat, puikoille ja virkkuukoukuille yksi jne. Täydellistä! :)

Toinen idea koskee tapetteja. Meidän kotimme eräs häpeäpilkuistamme (sen eräänlaisen lampuista koostetun tilataideteoksen jälkeen, joka onneksi on nyt lähes kokonaisuudessaan myyty kirpparilla!!), on eteistilasta keittiöön tuleva käytävä. Joka sinänsä on täysin tyhjää, tarpeetonta tilaa. Muuton yhteydessä Juho muun muuttoporukan kanssa iskivät osan tauluistamme siihen odottamaan jatkosijoituspaikkaa ja arvatenkin koko komeus on edelleen samassa tilassa.. (ks. kuva alhaalta) Eilen ajellessa tuli mieleen että tälle "tauluseinälle" pitää keksiä joku kiva tapetti, joku sellainen pirteä, värikäs jossa voisi olla vaikka niitä lintuja tai mitä tahansa joka kolahtaa! Aah! Ihania ideoita. Ihanaa että pää joskus edes antaa noita ideoitaan! :) 

"Kun on vielä niin pieni, että voi lekotella tuolilla koko pituudeltaan..." :)

Käytävä joka kaipaa "kohennusta".

4 kommenttia:

  1. Oi että nämä kuvat on aina niin piristävää katseltavaa kun loistavat väreillään! :)

    Blogissani odottaa tunnustus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Mä taidan päivä päivältä mennä syvemmälle tuohon retroinnostukseeni. Ennen niin mieluisat vaaleat sävyt ja romanttiset jutut alkavat tehdä tilaa väreille ja kaikelle muullekin hömpälle! :D

      Kiitos tunnustuksesta <3

      Poista
  2. Ihanaa oranssia, pitäsköhän itsekkin raahata kaupasta tommonen kurpitsa.. Ja ihana vauva :) Tahtoo kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Nuo kurpitsat ovat aika hauskoja ja suht edullisiakin sisustusjuttuja. Parilla eurolla lähti tuo kaupasta mukaan! (Tosin jossain torilla on ollut aika "ryöstö" hinnoissakin...

      Vauvat ovat ihania ♥ :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)