lauantai 8. syyskuuta 2012

Aatos 4 viikkoa ja Mimosa 1v3kk sekä herkkuja!

Aatos pienen posket alkavat tosissaan pyöristyä, vaan vielä on ilme aika totinen :) 
Se on neljä viikkoa pyörähtänyt synnytyksestä. Ajatella!
Minun pieni mieheni hymyili ensimmäisen kerran minulle tiistaina synttäripäiväni kunniaksi. Oikein sillalailla leveätä hymyä, suu auki. Sen jälkeen pieniä hymyjä ovat muutkin bonganneet. Mutta kovin hartaasti tämä herra niitä vielä suo. :)

Ensi viikolla on vasta seuraava neuvolakäynti, päivää vaille viiden viikon iässä. Joten mulla ei ole mitään käsitystä minkä kokoinen Aatos juuri tällä hetkellä on. Poskista päätellen jotakin on tarttunut matkaan. (Myös puntari näytti toissapäivänä että -10kg on allekirjottaneelta painoa lähtenyt.. Mutta KUN tavoitteena on paino ennen kun aloin odottaa Mimosaa niin 11,5kg olisi vielä edessä. Että matkaa siihen vielä riittää. Tälläkin hetkellä istun äitiysfarkut jalassa... Omat on vielä turhan tukalat.) 

Aatoksen vaippakokeilut ovat saaneet uuden, hyvin varteenotettavan vaihtoehdon nimeltään Muumi! Tähän mennessä ei vielä yhtään ohivuotoa ole tapahtunut ja kuitenkin jo viides vaippa menossa. Toissapäivänä oli taas mukavat viisi eri vaatekertaa päällä... Ja ne niillä ekovaipoilla. (Anteeksi kun olen laiska enkä jaksa etsiä niiden oikeaa nimeä.. Pitäis jonkun osan kuitenkin hajota helpommin kuin ihan perusvaipat.) Siinä missä Iisalla ja Mimosalla käytin alusta asti Liberoja tyytyväisenä, niin Aatoksen kanssa olen näköjään jo neljättä vaippamerkkiä kokeilemassa. Pitäkää peukkuja että tuo Muumi osoittautuu jatkossakin pitäväksi vaipaksi, mielelläni käyttäisinkin suomalaista vaihtoehtoa! Raportoin kyllä, kuinka tulee käymään..

Paljonhan tuo pieni vielä viettää untenmailla aikaansa. Rauhallinen, helppo vauva. ♥

Aatos on harjoitellut vähän päänkannatteluakin.
Tiukka tuijotus ja niin se vaan pää pysyy hetken ylhäällä. 
 
Ja harjoittelun jälkeen oli hyvä tietenkin levähtää...

Mimmikin tuli kuviin, löytämänsä ohjekirjan kanssa.. ;)




Ja Mimosahan päätti mennä ohjekirjan alle piiloon! :) Ja seuraavaksi oli esiteltävä tätä hienoa, uutta taitoa mitä Mimosa on reilun viikon ajan harrastanut. Peppu ylös ja kurkistelemaan. Varmaan joku päivä tyttö vetäisee samaan syssyyn kuperkeikankin ihmetyksekseen! Tai siis tällä tyylillähän on jo kerran tultu alas sohvalta, onneksi neiti oli sitä ennen kasannut tyynyt ja Aatoksen pikkupeiton lattialle samaan kohtaan mihin sitten vähän ajan päästä itse kopsahti.. Onneksi ei käynyt kuinkaan!

Ja sitten Mimosa päätti ottaa Aatoksen oma-aloitteisesti syliin.. Tässä vaiheessa jouduin hieman avustamaan, mutta yllättävän tyytyväisiä molemmat olivat, jopa pikkuveikka! 

*     *     *

Tänään vietimme Iisan kanssa yhteistä aikaa kaupassa käyden ja sen jälkeen leipoen. Teimme yhdessä kokeeksi valkosuklaahyydykekakun, jonka ohje täytyy laittaa jakoon myöhemmin. Mulla on myös toinen vaihtoehto, jota aion myös tehdä kokeeksi ennen ristiäisiä ja niistä kahdesta sitten valita kumpaako käytetään. Taitaa yksi tulevista kummeista päästä sitten sen kakun tekoon! Sain nimittäin tänään mukavan viestin jossa tarjottiin leivonta-apua ennen ristiäisiä! Se ilolla vastaan otettiin! :) Niin tai sitten tulee toinen kakku tällä toisella (kahvisella) ohjeella ja toinen sitten tämän päiväistä ohjetta käyttäen. Sitten ajattelin että Wilhelmiina-keksejä olisi mukava olla tarjolla, ne ovat niin herkullisia! Niin ja kuivakakku on mulle sellanen perusvarma jonka ajattelin itse voida leipoa ristiäisiin. Eiköhän nää tästä suunnitelmat valmiiksi vielä tule! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)