perjantai 21. syyskuuta 2012

Aatos 6 viikkoa ♥

Aatos 6 viikkoa ♥

Niin ne vaan viikot vierivät. Meidän melko totinen heppu on alkanut viime päivinä vilauttelemaan hymyjään muillekin kuin äidille! :) Esimerkiksi tänään Juho sai kokea Aatoksen hymyt ensimmäistä kertaa! Myös mummolle on hymyilty, sisaruksille ja ystävälleni. 

"Vaippaongelmamme" tai siis lähinnä vaatteiden kasteluongelma on nyt saatu kuriin käyttämällä muumivaippoja. Ne pitävät Aatoksen kuivana ja siitä olen erittäin tyytyväinen (ihan riittävästi sitä pyykkiä tulee tälläkin hetkellä ;). Ostinpa tänään myös Mimosalle muumivaippoja, ihan siitä syystä että halusin alkaa käyttämään kotimaista valmistetta myös hänelle. Onpa sitä ollut sokea kun vain Liberoja ollaan käytetty.. Onkohan noilla sairaalan ilmaisilla vaippajakeluilla vähän liian suuri merkitys sille, mitä vaippaa aletaan käyttämään? Mielenkiintoista olisi tietää, olisiko Muumi-vaipoilla tai jollain muulla valmistajalla kuin Liberolla tai Pamperissilla, mahdollisuus antaa vaippojaan siinä määrin ihmisten kokeiltavaksi kuin näillä kahdella "vaippajätillä"?

Aatos viettää edelleen melko suuren osan päivästä unten mailla. Yöllä jaksaa nukuttaa hyvin äidin kainalossa ja aamutisseilyn jälkeen ehkä hetki silmittelyä ja sitten nokosille joita hyvässä lykyssä jatketaan sinne puolille päivin. Kun Mimosa menee noin klo 12 päiväunille, herää Aatos yleensä syömään ja seurustelemaan mamman kanssa. ♥ Jossain vaiheessa sitten taas uni voittaa. Illalla pieni vielä seurustelee pariin otteeseen, mutta ihanan tyytyväinen vauva on tosissaan. Eipä juuri sellaista väsymys-kiukku-kitinää täällä ole kuultu. Eikä niitä masuvaivojakaan ole siunaantunut, vaikka Jekovit tippoja ollaan otettu rintamaidon lisäksi. Pulautteluakaan Aatos ei juuri harrasta. Vatsa toimii vähän väliä. :)

Vaatteissa 50 cm kokoiset on siirretty syrjään, paria bodyä ja yksiä housuja lukuunottamatta. Nyt siis 56 cm menossa. Kotiintulovaatteisiin ostettu froteinen pukukin on ollut tähän päivään asti käytössä, vasta tänään siirsin sen (koko 50) syrjään. Mietin että pitäisikö ostaa samanlainen puku, kokoa 62, kun on niin suloinen ja hyvä automatkoilla päällä? :)

Hormooninäppyä on tullut Aatoksen iholle viimeisen parin viikon aikana, mutta vaaleasta ihosta ne ei niin hurjasti näykään kuin tummilla tytöillä oli silloin aikoinaan. Yllättävää! Muutoin Aatoksen iho on oikein siisti. Perusvoidetta tai Bepanthenia välillä pepulle sipaistaan, mutta aina ei sitäkään. Kylpemään Aatos on päässyt noin kerran viikossa isin kanssa.

Maanantaisin käymme seurakunnan perhekerhossa (klo 9-12) jossa on meitä äitejä vajaa kymmenen + lapset päälle. Perjantaisin on perhekahvila (auki klo 9-12) jossa myös on mukava käydä tapaamassa samassa elämäntilanteessa olevia äitejä + lapsia! Mitään muita harrastuksia meillä ei sitten olekaan. Iisa pääsi aikoinaan nauttimaan muskarista ja vauvauinnistakin perhekerhon ohella, Mimosa ja Aatos saavat nyt tyytyä vähempään.. Toivottavasti eivät ole siitä tulevaisuudessa kovin pahoillaan! ;)

Mitähän muuta kuusiviikkoisesta voisi kertoa? No, ainakin Aatoksen tummia silmiä (samoin Mimosan!) ihastellaan, jos ei nyt päivittäin, niin useasti viikossa kumminkin! :) Samoin rauhallisuuden ja tyytyväisyyden on monet huomanneet. Niin ja joskus jossain valossa Aatoksen tukassa näyttäisi olevan punapigmenttiä, useimmiten kuitenkin tukka näyttää ihan vain vaalealle. :)

Ihana poika. Ihan äidin ikioma ♥ 
No, ehkä vähän isinkin?
:)

2 kommenttia:

  1. Me kans siirryttiin vahingossa muumivaippoihin joku viikko takaperin. Ja olenkin pyytänyt miestä ostamaan niitä tästä eteenpäin. juuri kotimaisuus on tärkeää ja pitävyys. Harvoin falskaavat. Ja jotenkin pepun iho pysyy tosi hyvänä, kun meillä on herkkäihoisia. Liberoita käytettiin ennen, mutta nyt siis muumit on parhaat. Ennen vierastin niitä ja aikoinaan käytin vaan pamperseja. Pampersit jäi kun niistä tuli usein punoitusta.Kai niiden pintaan on lisätty jotain, ettäpysyvät superkuivana? :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa! :) Mä aion kyllä alkaa muillekin "markkinoimaan" noita muumeja! Siis juuri kotimaisuus viehättää sekä tietysti heiman halvempi hintakin. Ainakin kannattaa koettaa.. Etenkin ihmisten jotka ei innostu mistään pisteenkeräyssysteemeistä mitä vaikka noilla liberoilla ja pampersilla on.

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)