maanantai 12. marraskuuta 2012

Raatilla viikonlopun vietossa..


Me vietimme lauantain Raatin mummolassa. Alkaa olla tämän vuoden viimeisiä kertoja kun siellä tulee oltua. Pian on hirvet kaadettu ja mummola laitetaan talviteloille. Lauantaina olimme kuitenkin kokoontuneet paikalle isänpäiväkakkua syömään ja samalla herkuteltiin vähän Aatoksen nimppareidenkin vuoksi (+ nimipäivättömät Iisa ja Mimosa saivat myös nimpparimuistamiset!) Paikalla olivat mummoni, Päivi-täti ja Pepe, Laura-serkku, äitini ja isäni, veljeni perheineen sekä meidän porukka. Kahviteltiin, syötiin, saunottiin, ja reippaimmat polttivat roskia. Serkkutytöt leikkivät pihalla ja innostuivatpa Iisa ja Pihka tekemään pienen nuotionkin (toki aikuisten valvonnassa) pellolle. Viikonloppuna oli vielä paljon lunta, joten ei tarvinnut pelätä maastopaloja tms. Tytöt kehittelivätkin omasta roviostaan mukavat noitaleikit, tanssivat nuotion ympärillä piirissä! ;)


Minä pyysin Juhoa kanssani talvisaunan lämpöihin. Juho ensin mietti, lähtisikö hän jo aikaisemmin kotiin, mutta tuli kuitenkin sitten saunomaan. Ja ilmeisesti se kannatti, koska mies puhui sen jälkeen elämänsä parhaasta saunakokemuksesta. :) Meillä on ollut aikaisemminkin puhetta, että pitäisi käydä joskus siinä saunassa yhdessä, koska siinä on tosi ihana tunnelma. Kun saunarakennuksen oven avaa, päätyy ensin huoneeseen jossa on puilla lämmitettävä iso pata, jossa lämmitetään vettä saunojia varten. Siellä myös riisuudutaan kynttilän valossa. Sähköjä tässä rakennuksessa ei ole. Saunan puolella peseydytään ja nautitaan (kuumista) löylyistä. Minun mielestäni vähän turhankin kuumista! :) Saunan puolella on yksi iso ikkuna. Ikkunan puitteilla on myös kynttiöitä ja ikkunan ulkopuolelta näkyy öljylyhty. Pieninä me käytiin aina mummolassa jouluna ja nautittiin joulusaunan tunnelmista tuolla. Tietenkin silloin kuviteltiin tonttujen vilkuilevan ikkunan takana. ;) Lumessa käytiin pyörimässä ja tekemässä lumienkeleitä, kovassa pakkasessa ja nietoksessa. Saunalta lähdettessä muistan hangen narskuneen kenkien alla ja taivaan olleen täynnä tuikkivia tähtösiä. Pian syötäisiin ja sitten tulisi pukki. Eikä mikä tahansa punanuttuinen pukki, vaan aito kunnon vanhanajan pukki ruskeine lampaantaljatakkeineen... No, palataan takaisin tähän päivään tai tuohon lauantaihin ja kirjoitetaan joskus toiste noista lapsuuden jouluista! *< :)

...Tosiaan saunassa käytiin kahdestaan. Nämä ovat aika harvinaisia hetkiä näinä päivinä. Joten nautimme tuosta noin puolesta tunnista rentoutunein mielin. Aatos nukkui tuon ajan tuvassa, vanhassa kehdossa, autuaallisen tietämättömänä että äiti ja iskä olivat jossain poissa. Aatos nukkui päivän aikana itseasiassa kahdet päiväunet tuossa kehdossa, joten on se hyvä että kehto on vintiltä tupaan tuotu!

Punaposkiset serkukset pihaleikkien jälkeen!

Halusin kirjoittaa tästä päivästä että se jäisi myös tänne muistiin. Äiti oli tosiaan mukana, varmasti hänellekin tärkeä käynti, kun niin moneen kuukauteen ei ollut Raatilla päässyt käymään. On se vaan rakas paikka meille kaikille! ♥

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)