lauantai 1. syyskuuta 2012

Kolmiviikkoinen Aatokseni

Aatos rakkaani 

Taisi haikara lähtiessään jättää Aatoksen poskeen itsestään merkin. 

Aatos on rauhallinen poika edelleen. Hän nautiskelee hartaasti maitoaterioistaan ja vetäiseen sen päälle muutaman tunnin unet. Pojat näyttävät olevan siitä erilaisia tapauksia että vaatetta tuntuu kastuvan paljon enemmän kuin tytöillä koskaan. Tuntuu että vähän väliä on vaippa falskannut ja vaatteet märät. No, tuleepahan varmasti jokainen pieni vaate käytettyä moneen kertaan. Tällä hetkellä käytössä on edelleen 50-56 kokoon vaatteet. Tämän viikon aikana vasen silmä on lopettanut kokonaan rähmimisen. 

Pieni on niin kiltti ja ihana. Meillä ei tiedetä yö- tai päivähuutajista mitään. Onneksi meillä nukutaan yöt perhepetissä. Me vanhemmat ja nämä kaksi nuorinta mahdumme sänkyyn ihan mukavasti. Ja itseäni helpottaa kovasti kun havahdun heti kun vauva alkaa osoittaa ensimmäisiä nälänmerkkejä ja pystyn pistämään tissin samantien vauvan suuhun ja jatkaa nukkumista. Ehkä kerran yössä vaihdan vaipan, tai tietysti sitten jos huomaan vaatteiden olevan märät. Kakkaa tämä pikkuinen tekee vielä lähes jokaiseen vaippaan. Jekovit tipoissa ollaan menossa kahdessa tipassa. 

Kunnon selvää hymyä ei pikkuinen ole vielä tehnyt, mutta pieniä harjoituksia silti. On ne ihania. :) Ajatella miten täydellisen ja suloisen tapauksen sitä on saanut aikaan. Ihmeiden ihme on nuo pienet korvat ja siniset silmät. Tuo pieni suu joka hamuaa nälkäisenä rintaani. Tuo pieni poika joka on niin maailman ihanin, ihan vaan kun on. Voi, kunpa jokainen lapsi saisi kokea olevansa rakas... Eilisen lehdessä oli taas kerran jotain niin hirvittävää luettavaa, ettei vaan järki voi käsittää kuinka omalle lapselleen voi tehdä jotakin niin järkyttävää.. (8 vuotiaan tytön murha)

Juho on enää kolme arkipäivää isyyslomalla ja sen jälkeen meillä alkaa hallitsematon kaaos uusi arki kahden pienen ihmisen sekä tokaluokkalaisen kanssa. Maanantaina menemme yhdeksäksi seurakunnan perhekerhoon, siis yritetään ehtiä. Muutenpa viikolle ei taida olla kummemmin sunnitelmia. Taitaa olla paras ettei juuri mitään suunnittelekaan ennen kuin arkeen on löytynyt jonkinlainen oma tapa toimia.

Nasu = lasten ystävä :) tässä voi vähän verrata vauvan kokoa kissaan! 

Pienet kädet on vielä paljon nyrkissä. Mutta nuo suuret silmät katselevat päivä päivältä enemmän maailmaan. Vauvalla on yksi Juhon tapakin ;) unia nähdessään pikkuherra pitää välillä silmiä auki ihan kuin olisi hereillä, mutta silmien liikkeistä ja hengityksestä voi päätellä miehen kuitenkin olevan untenmailla. 

Haukotus!
  
Aatos sai entisiltä naapureiltamme ihanan unipupun ♥ 
Kiitos vaan Mirkalle pesueineen :)

12 kommenttia:

  1. Voi ihana Aatos ja pupukin on päässyt viereen <3

    VastaaPoista
  2. Ihana Aatos!
    Ja ihania ovat pojat (minulla ei tytöistä kokemustakaan :))
    Olen seurannut blogiasi jonkin aikaa, kiva lukea teidän kuulumisia.
    Voimia teille kolmen lapsen kanssa ja äitisi tilanteessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mukavaa että olet löytänyt blogini! :)

      Poista
  3. Poikavauvoista on vaan kokemukset, mutta suosittelen käymään läpi eri vaippamerkit... Meillä molempien poikien kohdalla kahlattiin "kaikki" merkit läpit, kunnes todettiin herrojen peppuun täydellisesti passaavat vaipat... Niissä on isoja eroja!

    Hyvä juttu, että yöt menevät nyt levolla! Siinä ehtii varmasti käydä monenlaiset yöt vielä läpi :) Voimia arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tällä hetkellä käytössä Libero ja sillä on pepun iho pysynyt hyvässä kunnossa, niin jotenkin jo olen "unohtanut" että muitakin merkkejä voisi vielä koettaa! Ekana oli siis käytössä Pampers mutta sitä Aatoksen peppu ei ollenkaan sietänyt (punoitti ihan kamalasti). Täytyykin ottaa jotakin muuta merkkiä ensi kerralla kaupasta kokeiluun. Olisihan se kieltämättä vähän mukavampaa jollei joka päivä tulisi ihan niin paljon pyykkiä ohivuotojen takia!

      Poista
    2. meillä se libero osottautui juuri ykköseksi... Mm muumeista tuli iho-oireita konstalle ja istuvuudeltaan se oli meillä se heikoin. Lähes joka vaippa fuskas. Pampers ei myöskään toiminut (btw meille tuli pampersin kosteuspyyhkeistä ärsytystä). Muitakin merkkejä oli kokeilussa, en muista nyt mitä... tai yks oli se hajoava vaippa, sekään ei toiminut meillä, en muista enää merkkiä... Hyvin unohtuvat! Toki Aaatos on vielä niin pieni, että kunhan kasvaa/pyöristyy, niin tilannekin muuttuu varmasti jo senkin myötä :)

      Poista
    3. Me napattiin tänään kaupasta kokeeksi niitä ekovaippoja. Vielä on libero päällä mutta huomenna ajattelin koettaa kuinka sen vaipan kanssa käy. Ja tosiaan voihan tuo pyöristyminenkin ajastaan muuttaa tilannetta parempaan suuntaan :) Vielä on aika ripakinttu tuo pikkuinen! :D

      Poista
    4. Tänään pääsin sadattelemaan muskarissa kuopuksen vaippaa... En voi ymmärtää miten olivat hoidossa laittaneet vaipan pojalle... Tuli sitten mieleen, että ehkä tämäkin on hyvä sanoa ääneen, vaikka eiköhän se sulle ole ihan päivänselvää... Pojan pippelin saa laittaa aina oikeaan paikkaan, kun vaippaa laittaa päälle... Tänään haalareista paljastui läpimärkä poika, kun pippeli oli kohdistettu napaan... Ihmekös se, että kaikki oli märkänä vaippaa lukuunottamatta... "huokaus" ... Oli juuri tämän päivän henkeen sopiva lopetus... Ihan totaalisen keltainen päivä... vattuilua kerrakseen...

      Poista
    5. Valitettavasti tuokaan ei ollut ongelmana. Noi ekovaipat toimi vuorokauden niin ettei vaatteet kastuneet... mutta esim tänään noilla ekovaipoilla on jo saatu neljät vaatekerrat märiksi, huoh! saatiin muuten muumivaippoja toissapäivänä joten seuraavaksi ne kokeiluun... jotenkin olen jo hyvin skeptinen!

      Poista
  4. Hei, meilläkin on ollut samanlaisia vaippaongelmia koko ajan! Pampersit eivät sopineet juurikaan tuosta samasta syytä kuin mitä teillä, ja sitten jämähdettiin Liberoon. Nyt olisi siirrytty mielellään housuvaippoihin, mutta ne ei meillä kestä kuivina kuin tunnin kerrallaan. RASITTAVAA! Onneksi teippiversiot ovat pelittänet kivasti, vaikka niiden pukeminenn villille yksiveelle on aika työlästä. Tsemppiä uuteen arkeen ihanan pikkumiehen ja kahden prinsessan kanssa <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän lyhyen tutkimuksen perusteella näyttää poikavauvoilla olla enemmän tätä ongelmaa, sillä ei tosiaan Mimmillä pienenä kastunut ohivuotojen takia kuin muutaman kerran vaatteet. Mutta Aatoksella "ongelma" on päivittäistä, yleensä useamman kerran..

      Mimmi muuten antaa vielä hyvin laittaa tuon teippivaipan päälleen niin en ole vielä ostanut kertaakaan noita housuvaippoja. Ehkä sitten kun aloitellaan harjoitella potan käyttöä aktiivisemmin. (Tällä hetkellä ollaan sillä tasolla ettei neiti suostu edes vaatteet päällä istumaan potalleen..) :)

      Ja kiitoksia! Tsemppiä tullaan totisesti tarvitsemaan! Mutta toivon että rutiini hommaan löytyy jossakin vaiheessa!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)