Kesä alkaa olla jo hieman taakse jäänyttä elämää... Viime viikonloppuna kuitenkin pääsimme nauttimaan muutamana päivänä intiaanikesän lämmöistä rakkaissa Raatin maisemissa. Syötiin, Juho paistoi muurikalla lettuja, saunottiin rantasaunalla... Haaveiltiin... Vietettiin lopulta kaksi yötä maalla. Mä kävin välillä pitämässä kutsut Mikkelissä, mutta palattiin sitten takaisin maalle. Nyt ei varmaan sitten vähään aikaan keretäkään Raatilla yöpymään, ainakaan koko perheen voimin.
Juho sai mukavan uutisen viime perjantaina, jolloin kuuli että työelämä kutsuu taasen ja itseasiassa jo ensi viikon maanantaina... Ollaan vietetty tässä viimeistä viikkoa tällä erää kahden aikuisen voimin kotosalla. Työttömyys siis meidän perheessä selätetty 3,5 kuukauden jälkeen! :) Jee!
Kuinkahan sitä taas selviää näiden lasten kanssa itsekseen? Juhon työmatkan on 120 km suuntaansa, joten ihan hetkessä ei työpäivän jälkeen kotona olla... Ja sitten on ne kokoukset. No, onhan tässä ennenkin selvitty ja jaksettu, mutta todennäköisesti viikonloppuja odotetaan taas ihan erilailla kuin aiemmin. Minä yritän tosin kutsuilla mahdollisimman paljon viikonloppuisin ja viikolla lähialueella. Saan siinä vähän omaa aikaa ja näen ihmisiä, ja teen siinä sivussa niitä töitäkin. Luottavaisin mielin kohti tulevaa, eiköhän se muutaman kuukauden kuluttua taas lutviudu.
Nyt elämme Iineksen vauvavuoden viimeisintä kuukautta. Haikeaa! Nopeasti on vuosi vierähtänyt. Neiti konttaa kovaa kyytiä, nousee seisomaan ja uusimpana taitona: yrittää kiivetä joka paikkaan... Tahtonainen se tämäkin lapsi on. ♥ Ei varmasti jää huomaamatta, vaikka pieni onkin. Ehkä vähän pippurinenkin sille päälle sattuessaan. ;)
Aatos on nyt kolmivuotias. Tahtoikä pahimmillaan. :) Tiedätte mitä tarkoitan. Ihana poika, ei siinä mitään, mutta kun tulee se jokin, missä omaa tahtoa koetellaan, niin sitähän sitten tosissaan koetellaan. Mutta kai se tämäkin jossain vaiheessa helpottaa.
Mimosa on neljä vuotta. Hänen elämässään oli hetki aika tasaista, mutta näytti jäävän se helppous taakse jo jonkin aikaa sitten. Mimosa on kehitellyt jonkun sortin "eroahdistuksen". Tämä näkyy kerhoon mennessä sekä jumpassa. Ei haluaisi jäädä kumpaankaan. Ei, vaikka kerhossa käy pikkuvelikin (reippaasti) ja kerhotädit on tuttuja monen vuoden varrelta. Muutaman kerran olen nyt huutavan tyttären kerhoon jättänyt... ja poiminut kotiinhakiessa hymyilevän, iloisen tyttären, joten elän toivossa, ettei nyt ole pahemmin vielä traumatisoitunut. Kolmivuotiaana Mimosa jäi kerhoon reippaasti, hyvä että aina edes vilkutti äidille... :)
Iisa taas viitosluokkalainen ihana esimurkku ;)
Ja minä, keski-ikäinen kotiäiti, joka näyttää edelleen viihtyvän paremmin kuin hyvin omakotitalossaan, lapsilauma kaitsettavanaan. Kohta muuten täytyykin laittaa ratsastuskamat päälle, hakea esikoinen ja lähteä ajelemaan kohti talleja... Joka viikkoinen ratsastustunti odottaa! Jiihaa! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)