Reppu selkään ja menoksi!

Mimosan mielestä on mukavaa pitää selässään omaa kerhoreppua. :)

Aatoksellekin tilattiin samantyylinen leijonareppu syntymäpäivälahjaksi.

Torstaina käytiin tosiaan maalla morjestamassa sukua.

On siellä aina vaan kiva käydä, vaikka vähän ennen lähtöä tuntuisikin helpommalta mennä tällä omalla rutiinilla, täällä omassa kodissa.. Se pienikin pakkaaminen ja ajatustyö ("mitä mukaan"?) tuntuu hetkellisesti raskaalta, mutta eipä sitä muutaman tunnin päiväreissulle juuri paljoa tavaraa tarvitse mukaan ottaa.. Lähinnä vaipat ja varavaatteet, ehkä jotakin popsittavaa, kamera tietty. ;) Maalla riittää lapsillakin ihan erilailla puuhaa, kuin täällä tutuksi ja ilmeisen tylsäksi käyneessä kodissa. :D On leikkimökkiä, tädin koiria toisinaan, mummolan vanhoja leluja, iso piha missä leikkiä ja touhuta, sänkyjä missä nukkua päiväunia.. Ja välillä etsiä sitä isoa sammakkoa aitan luota.. :)

Mummo ja täti keittelivät pihan viinimarjoja mehuiksi, päivän päätteeksi saimme mukaan myös ahvenia, jotka paistettiin seuraavana päivänä, herkullisia olivat. Tänä viikonloppunakin kävimme maalla nauttimassa helteisestä päivästä, lauantain vietimme Tykkimäellä ehkäpä siitä vielä postaus lähipäivinä? Ja auuu, mä kävin perjantaina poistattamassa pari luomea. Mulla on kamalat pelot kaikkia operaatioita kohtaan, joten se henkinen prosessointi lienee suurin työmaa itselläni, toimenpiteet itsessään eivät juuri sattuneet ja pikaisesti olivat ohitse. Mutta toki kun puudutuksen vaikutus loppui, alkoi myös kiristelyt. Toinen haava on kyljessä ja toinen päässä. Päänahka tuntuu olevan melkoisessa venytyksessä, joten odotan vaan että viikko kuluisi ja pääsisin otattamaan tikit pois. Kyljestä sitten 10 vrk:n kuluttua. Hauskasti hoito-ohjeisiin oli lääkäri laittanut, että haavan saisi kastella vasta 10 vrk:n kuluttua. Hmm... Ei kai ihmisiä haittaa jos Aatoksen synttärikemuissa emäntänä toimii rapiat viikon verran edellisestä pesukerrasta oleva ihminen??? Sairaanhoitajana kuitenkin uskalsin uhmata tätä ohjetta ja tänään pääsin odotetusti suihkuun. (Lääkäri siis oli merkinnyt tikkienpoistoajan väärään paikkaan, tosin jos ei tietäisi asiaa, niin voisi se hieman ihmetystä herättää!!!)

Aatos keittiöhommissa ♥

 

Luru :)

Mimosa halusi uudet kynsilakat ennen maalle tuloa ;)

Mustikoita, vadelmia, mansikoita, viinimarjoja...

Tämä kesä on ollut siitä ihana, että marjoja on riittänyt! ♥ 

Mummolasta keräsimme luomumansikat, pikkuruiset kuin pienet kivet mutta hyvä on maku. :) 

Mansikkasato kypsyi nopeasti, mutta kausi oli tosi lyhyt. Sen sijaan mustikoita ja vadelmia on kypsynyt tasaiseen tahtiin. Mustikat ovat olleet paikoin tosi isoja ja niitä on suht paljon. Ei tosin ihan niin paljon kuin toissa kesänä. Mutta vatut! Niitä on NIIN paljon!! Minä ja me (koko perhe) tai minä ja ystävä, ollaan käyty keräilemässä vattuja sekä mustikoita harva se ilta. Vadelmia kypsyy koko ajan lisää ja sato on tosi puhdasta ja isoa! Matoja ei ole kuin nimeksi. Meillä alkaa pakastin täyttymään siihen tahtiin, että nyt ollaan jo monet kerrat kerätty marjoja vain ihan syötäväksi aamu-, väli- ja iltapaloille. Nythän ne ovat niin parhaita syödä! Vitamiinit ja maku ihan toista, mitä pakastuksen jälkeen olisi. Tuntuu oikein mukavalta antaa lapsosilleen tuoretta ja herkullisia marjoja syötäväksi. :) 

Mehuja olen keittänyt kolme maijallista. Omista puskista tuli kaksi ja iskän puskista haimme yhden satsin. Mehuja menisi niin paljon kuin vain tekisi. Jospa jostain vielä yhden erän saisi keitellä pakkasen täytteeksi. 

Marjojen lisäksi olemme keränneet kanttarelleja. Tai siis Juho ja lapset. Mulla on yleensä pieni ämpäri mukana sieniretkillä ja sillä aikaa kun muut etsii sienisaalista, kerään minä innoissani mustikoita.. Toissa iltanakin tuli litra mustikoita, tosin thaimaalaiset olivat - jäljistä päätellen - hetki sitten käyneet tyhjentämässä alueen jättipoimureillaan... :) Onneksi ei törmätty toisiimme pimeähkössä metsässä. ;) Sienisaalistakin onneksi kertyi paistettavaksi asti, ja erinomaisen maukkaita olivat.

Lapset ovat viihtyneet metsässä mukavasti. Osin marjaretket ovat olleet pienen, vähäliikenteisen mökkitien varrella, joten ovat päässeet siinä kulkemaan eestaas. Toki Juho on ollut paljon myös viihdytysjoukoissa ja välillä Iisakin. Välillä ovat olleet rattaissa, joskus manducassa (lähinnä Aatos). Mimosa viihtyy omin jaloin liikenteessä parhaiten. Meidän perhe kyllä tykkää olla paljon luonnossa. Tänäänkin oli kahvit ja keksit mukana, niin mukava oli pitää pikku paussi ja jatkaa sitten keräämistä auringon paistaessa lämpöisenä. ♥

Minä ja mun body... :)

Tällä hetkellä blogeissa kiertää A Beautiful Body -haaste. 

Mä en nyt ala itseäni tämän alastomampana kuvailemaan, mutta osallistutaan nyt kuitenkin jotenkin tähän haasteeseen. Vuosi sitten mulla oli rapiat 21 kg enemmän painoa kuin tällä hetkellä. Johtuen raskaudentilastani. Nyt nuo kilot alkaa olla sulaneet. Mulla on ollut siitä kiitollinen kroppa, että vaikka kiloja on raskauden aikana tullut +14 kg, +22 kg, +20 kg, niin niinpähän ovat vaan pikku hiljaa vähentyneet. Keskimmäisen raskauskiloja pudotin suurimmalla vimmalla, olihan meillä häät tulossa. Mimosa syntyi toukokuun lopussa ja sovittiin elokuussa että joulukuussa pidetään häät. :) No, olihan siinä 4 kuukautta aikaa ja aika hyvin kilot lähtivätkin puolessa vuodessa, mutta mutta! Mähän olin jo uudestaan raskaana (rv 8) kun karautimme naimisiin ja kiloja oli jo alkanut kertyä niin että mekkoakin jouduttiin käyttämään ompelijalla! 

Voisin kuitenkin kuvitella, että mulla on aika hyvä aineenvaihdunta kun kilot ovat karisseet juuri tekemättä mitään. Lisäksi imetys, joka on jatkunut vuodesta pariin vuoteen asti lasteni kohdalla, on varmasti vähentänyt mukavasti kiloja.. Myöskään raskausarpia ihoni ei ole kerännyt yhden yhtä, vaikka onkin joutunut venymään kerran jos toisenkin...

 Olen ollut kolme kertaa raskaana, joka kerta se on ollut vähän erilaista, mutta pääosin kuitenkin minusta itse sana "raskaus" kertoo siitä aika paljon. Onhan se aika raskasta. 

Esikoisesta pahoinvointi oli rajuin, siis 24/7 sen alun 13 raskausviikkoa. Toisesta pahoinvointi oli lievempää öllötystä, mutta kesti pidempään 16 raskausviikolle. Kolmannesta pahoinvointi oli näihin edellisiin verrattuna varsin lievää, hääpäiväkin meni varsin hyvin olojen suhteen vaikka rv 8. olikin menossa! ♥ Ensimmäisen pahoinvointiin ei auttanut mikään, muihin auttoi syöminen ja lepo. Varmaan kolmannessa, kun sai olla kotona eikä työelämässä, oli helpointa levätä silloin kun siltä tuntui. Mimosakin nukkui pitkiä unia, pieni kun oli itsekin. 

Ekassa raskaudessa jännitystä aiheutti kohdunkaulan läheisyyteen jäänyt istukka, mutta onneksi se nousi raskauden edetessä ylös turvalliselle paikalle. Toisessa mulla tuli ennenaikaisia supistuksia, joiden takia jouduin jäämään töistä pois jo rv 30 jälkeen (en enää tarkkaan muista) ja olin myös kotona sohvalevossa pari viikkoa. Se makaaminen oli tosi raskasta, kun Juhokin asui viikot Tampereella ja mä olla möllötin telkkarin ja kirjojen kanssa kotisohvalla. Lopulta minulta löytyi streptokokki bakteeri, joka oli ilmeisimmin aiheuttanut nuo ennenaikaiset supistukset ja kohdunkaulan lyhentymisen. Bakteeri hoidettiin synnytyksen yhteydessä antibioottitipalla pois. Kolmannessa raskaudessa raskasta teki se, ettei oikein ollut aikaa nauttia koko raskaudesta. Mimosa oli ihan pikkuinen vauva, esikoinen vaati huomiota kovasti ♥, muutettiin, myytiin asuntoamme, lisäksi meillä oli kissanpentuja 12 viikkoa kunnes luovutettiin uusiin koteihin, sitten äiti leikattiin ja sen jälkeinen elämä oli melkoisen järkyttävää, lisäksi vauva ei meinannutkaan lähteä syntymään joten muutaman yliaikaisuuskontrollin jälkeen synnytys käynnistettiin. 

Toisaalta kroppani on ollut aina varsin hyvä ja toimiva paketti olla raskaana ja synnyttää. Ei ole ollut ongelmia verenpaineiden tai verensokereiden kanssa, muutoinkin pää on kestänyt mielestäni melko hyvin olla raskaana (olenkohan lojaali :D ). Ensimmäisen synnytys tapahtui 41+2, synnytys alkoi sinä aamuna kun olimme menossa muutenkin yliaikaisuuskontrolliin. Joten jäimme sairaalaan... Pitkät oli tunnit. En olisi missään nimessä halunnut mitään puudutteita (pelkäsin epiduraalin laittoa), ja sinnittelin parhaani mukaan, mutta siitä huolimatta synnytys ei tahtonut edetä 4 cm pidemmälle omin avuin... Olin ollut suihkussa ja ammeessa, vedin henkihieverissä ilokaasua ja lopulta piti puhkaista kalvot, laittaa epiduraali sekä oksitosiinia, että tilanne eteni. Toisessa synnytyksessäni (40+6) sinnittelin niin pitkään kotona, että oikeastaan alkoi jo vähän hirvittämään autossa kun tuli jo niin napakoita supistuksia. Sairaalassa oltiin noin 1h 50 min, ennen kuin vauva syntyi. Lilluttelin ammeessa, kunnes kalvot puhkesivat itsestään ja sen jälkeen halusin ponnistamaan sänkyyn, ilokaasun voimin. Kolmannessa synnytyksessä (42+0) eka puhkaisiin kalvot, ja sitten sain oksitosiinia ja sitten lämmintä geelipussia ja ilokaasulla mentiin muuten. Aika voimaannuttavia kokemuksia, etenkin nuo kaksi viimeisintä. Aatos muuten syntyi käsi poskella, mutta vaikka ponnistus merkittiin vaikeaksi, niin se ei kestänyt kuin 2 minuuttia. Eikä tikkejäkään edes tarvittu... 

Ja synnytyksen jälkeen imetys on lähtenyt hyvin käyntiin. Mulla on ollut asian suhteen varsin luottavainen olo ja vauvani ovat olleet oikein tyytyväisiä saamaansa sapuskaan. Lisämaitoa ei ole tarvittu ei sairaalassa kuin myöhemmin kotonakaan. Imettäjän urani on siis ollut melkoisen helppo taival.

Kaiken kaikkiaan olen viihtynyt kehossani hyvin koko elämäni. Tai sanotaan, että joka vuosi paremmin olen tullut itseni ja kroppani kanssa sinuiksi. Lapsena elo oli aika helppoa, vaikka taisinkin olla aika luonnonlapsi ja villikkokin, poikatyttö. Peruskoulu muistuu mieleeni jokseenkin ikävänä. Kavereita oli ja varmasti viihdyinkin ja olin onnellinen, mutta mulla oli aika huono itsetunto ja kärsinkin jonkunlaisesta kiusaamisesta. En todellakaan ollut mikään suosittu tyttö vaan niitä, jotka valittiin viimeisimpinä porukoihin. Onneksi olin kuitenkin liikunnallinen ja menestyin ihan kivasti urheilussa. Yläasteella mulle iski paniikkihäiriö, mitä ei koskaan kyllä diagnosoitu, mutta jouduin elämään paniikin kanssa useamman vuoden, ennen kuin helpotti. En antanut periksi. Kyllä se murrosikä on ihmiselle melkoista, vaikeaa ja kipeääkin. Onneksi se loppuu kuitenkin aikanaan! :) Aikuiseksi kasvaminen on melkoista, mutta onneksi itsevarmuuteni ja itsetuntoni on kasvanut pikkuhiljaa vuosien myötä. Kai sitä jotenkin päätti alkaa kunnioittaa ja rakastaa itseään, ja sitä kautta löytyi luottamus itseen ja siihen että juuri näin on riittävän hyvä.

 Kasvoissa mulla on vuosi vuodelta enemmän teerenpaskaa, tai kesakoita tai pisamia, ihan miksi nyt niitä haluaakin sanoa. :) Lisäksi maksaläiskät silmäni luona sekä nenän alla, tummenevat... Mutta olen oppinut elämään niiden kanssa. Tämmöinen mun naama on ja se on oikein hyvä. Pärjätty on. :D Ryppyjäkin alkaa näkyä otsassa ja silmien ympärillä, juonteet syvenevät. Kasvojumppa tuskin olisi pahitteeksi ja säännöllinen voiteiden käyttö. Mutta kaikkihan ne mun elämästä kertoo. 

Vuosi tulee pian viimeisimmästä synnytyksestä ja raskaudesta. Jos jotain tässä itselleen haluaisi tehdä, niin kiinteytystä, etenkin tuohon vatsan seudulle ja muutoinkin kohottaa kuntoaan liikkumalla enemmän ja säännöllisesti. Mutta katsotaan, milloin tässä nyt olisi aikaa keskittää huomiota enemmän itseen... Ehkä sekin aika joskus vielä koittaa! :) 

Tämmöinen tarina tällä kertaa!

Leppoista kesäoloa!

Kah, siinähän tuo viikonloppu vierähti! :)

Mukavata oli!

Meille piti perjantaina tulla remonttimies tekemään lisää reikiä tuuletusluukkuihin, siis laittamaan niihin sellaisia pieniä pömpeleitä jotka voi nykäistä kiinni tai auki. Huippuimuri pitää huolen, että talosta poistuu riittävästi ilmaa, mutta talviaikoina tuloilma ei ole ollut ihan riittävää. Ymmärrettävästi kukaan ei halua pitää jatkuvalla syötöllä koko tuuletusluukkua auki? ;) Tai en mä ainakaan! Sen verran lämmityskuluissa yritetään säästää, ettei ihan harakoille kaikki lämpö karkaisi. No, joka tapauksessa remonttimies kävi, mutta joku osa puuttui ja sovimme sunnuntaille uuden remppapäivän. Käytiin perjantaina kuitenkin tyttöjen ja Aatoksen kanssa torilla pillimehuilla, kahveilla (santsasin, kerrankin!), munkilla ja herneillä. On se vaan leppoista tuo kesämeno! :) Edellisenä iltana tuli käytyä parantamassa maailmaa ystävän kanssa hyvän ruuan äärellä. Lisäksi viikolle mahtui myös lukupiiri jossa kävimme läpi Metsäjättiä. Seuraavaksi luemme Kenelle kellot soivat? 

Jaa, mitähän sitä tuli perjantai-iltana. Ei niin mitään muistikuvaa! :O Lauantaina kuitenkin käytiin torilla, tällä kertaa pikkuisten ja Juhon kanssa kahvittelemassa. Sen jälkeen pyörähdettiin kirpparilla, josta tarttui muutama vaate matkaan. Ei nyt mitään sen erityisempää tullut tehtyä kuin siivottua ja keiteltyä yksi maijallinen mehua omista marjoista. Päiväunet menivät vähän sekaisin ja lapset olivat enemmän tai vähemmän känkkäränkkiä. Ja päätimmekin lähteä iltaa viettämään maalle. Tekaisin lettutaikinan ja lähdimme pistämään muurikkapannua tulille. Makkaratkin syötiin ja muutamat kouralliset vattuja tuli poimittua lettujen seuraksi. Käytiinpä vielä saunassakin, vaikka aika myöhäiseksi meni, kotiin tultiin joskus kympin jälkeen.  Ei ollut vielä lammen vesi kylmettynyt.

Kyllä vaan hyvä oli, että helteet palasivat! Tänään illansuussa menimme rannalle nauttimaan elämästä. Meillä oli eväät mukana ja lapset viihtyivät lelujensa parissa kaikessa rauhassa. Mulla oli Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike mukana ja luin sitä miehelleni ääneen. Ääneenlukeminen olikin mukavaa, kun kirja oli tuollaista helppolukuista ja hauskaa. Mitä nyt muutaman kerran en naurultani meinannut saada jatkettua lukemista. :D Meihin tuntuu uppoavan nuo mielensäpahoittajan jutut!

Viikonlopun aikana kerettiin käydä myös Martta-mummolla, keräämässä yhdessä viinimarjoja, nurmikko lyheni ja niin edelleen... Leppoista elämää. ♥

Ovet pois ja avohylly tilalle!

Kesälomareissulla selailin nettiä ja silmiini osui "koti kuin namuaski" postaus. Ja siitähän se ajatus sitten lähti. Avohylly! Koska meillähän on aina niin siistiä ja tavarat järjestyksessä (...hmmm... ei tästä sen enempää...) niin onhan se saatava astiat edes näkyville! Tässä oli aikaisemmin harmaat kaapinovet ja sisäpuolella sekalaisessa järjestyksessä kuivat elintarvikkeet. Kaappi oli ehdottomasti liian iso näille tarpeille, ja toisaalta taas astiakaappina toimiva kaappi tursuili huolella mukeista ja laseista. 

Mä ihastuin nimenomaan siihen, että saadaan keittiöön lisää väriä. Lisää keltaista väriä! Mutta muistini tekikin tepposet enkä löytänytkään tätä keltaista Early bird -tapettia yhtään tämän enempää säilöstä... Yhyy! Olohuoneeseen tullutta sinistä tapettia olisi ollut yllin kyllin tähänkin, mutta en halunnut sinistä vaan sitä keltaista tapettia. Kuin suolaa haavoihin sirotellen, päätin kuitenkin kokeilla, miltä keltainen tapetti olisi edes näyttänyt takaseinässä ja lopulta päädyin jättämään tuon pienen palasen kuitenkin sinne seinään! Laitoin vielä vanhoihin kehyksiin tapetista leikkaamani linnun kuvan ja asettelin sen toiselle hyllylle. Ihan jees! Ehkä joku päivä laitan takaseinän sillä sini-pinkki -kukallisella tapetilla, mutta vielä mennään tällä! :)

Vanhoihin kehyksiin leikkasin linnun kuvan. Kärpässieni toimii munakellona. :)

Eilen Tavarataivaasta tuli ostettua ihana kärpässienisirotin 3e. Myös sydänkupponen kotiutui hyllylle!

Laitettiin samalla myös pieni naulakko seinään patalapuile ja keltaiseksi maalaamani maustehyllykkö löysi myös paikkansa keittiön nurkasta. :)

Seuraavaksi muutoslistalla olisi meidän eteinen...

Sen kimppuun sitten kun jostain löytyy ylimääräistä tarmoa! ;)

*     *     *

2 euron kirpparilöytö, Tampellan "Huomenta" -seinävaatteeksi tarkoitettu kangas ♥

Äidin muistoseurat ♥

Heinäkuun 19.s päivä järjestimme äitini muistoseurat. 

Toiveissa oli olla ulkosella, mutta taivaan Isä päätti toisin. Aurinko ja sade vaihtelivat päivän mittaan yhtenään, joten vietimme seurat sisätiloissa, tuvan puolella. Vaan mikäs se oli sielläkään ollessa, lämpösessä. Äidin ystäviä, sukulaisia, tuttavia saapui paikalle yhteensä 50 henkeä, joka oli tosi ilahduttavaa. 

Ennen seuroja keräsin kukkasia pihamaalle maitotonkkiin ja muuallekin. Täti, mummo ja serkku pistivät parastaan sisätiloissa leipoen ja luututen. Isäni pesi ikkunat. Toki pihan siistimistä oltiin tehty jo juhannuksesta alkaen. :) Ennen seuroja vielä kannettiin penkkejä tupaan saunamökiltä ja navetan vintiltä.

Itse seurat sujuivat leppoisasti jutustellen ja virsiä laulaen. Ilahduttavan moni avasi sanaisen arkkunsa ja kertoi muistojaan liittyen äitiini ja olipa niitä muistoja liittyen koko paikan historiaan. Lapsetkin touhusivat alkuun istuen, ja myöhemmin pihalla osa vesirännien alla vedessä kastuen. Sanomattakin taitaa olla selvää, että omani oli tietenkin näiden kastuneiden joukossa... :) Onneksi eivät vilustuneet!

Äidin pieni tutkija.. ♥

♥

"Me lähdemme tästä elämästä, emmekä kuitenkaan lähde. Me elämme edelleen kaikessa, mitä olemme tehneet. Kaikki, mitä olemme ajatelleet ja sanoneet ja olleet, jää elämään ja valaisemaan toisten tietä. Me kuolemme, emmekä kuitenkaan kuole, vaan elämme niiden sydämissä, jotka ovat rakastaneet meitä." 

(Martti Lindqvist)

Brita-kakku

Meillä kävi vielä viime viikolla vieraita juhlistamassa Mimosan 2 v syntymäpäiviä. ♥

Tarjoilu oli niukka mutta marjaisa. :) 

"Brita-kakku kuuluu kesäkakkujen klassikoihin, jonka täytettä voit muunnella mieltymyksen mukaan. Syksyllä kakun täytteeseen voi käyttää hapokkaita omenoita, joita on pehmennetty ensin kasarissa tumman sokerin ja kanelin kanssa."

Brita-kakku

pohja:

125 g voita

1 dl ruokokidesokeria

 tai taloussokeria

1 tl vaniljasokeria

2 keltuaista

1 dl maitoa

1 dl vehnäjauhoja

½ dl perunajauhoja

2 tl leivinjauhetta

päälle:

2 valkuaista

1½ dl mansikkatomusokeria

50 g mantelilastuja

tai pähkinärouhetta

täyte:

250 g vaniljarahkaa

tai vaniljarahkavalmistetta

200 g pakastemarjasekoitusta

tai tuoreita marjoja

sokeria maun mukaan

1 tl vaniljasokeria

2 dl vispikermaa

tuoreita marjoja

Vaahdota rasva ja sokerit kuohkeaksi. Erottele valkuaiset keltuaisista. Lisää vaahtoon keltuaiset vatkaten sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet ja maito vuorotellen.

Levitä taikina öljytylle leivinpaperille ohueksi levyksi uunipellille. Taikinamäärä tuntuu pieneltä, mutta riittää kyllä. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää mansikkatomusokeri vähitellen, koko ajan vatkaten. 

Levitä marenkiseos pohjan päälle ilmavaksi isolla lusikalla. Ripottele pinnalle mantelilastuja tai pähkinärouhetta. Paista pohjaa 175 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes marenki on saanut pintaansa herkullisen ruskean värin. Anna pohjan jäähtyä paperilla, tee sillä välin täyte. 

Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää joukkoon rahka, marjat ja hieman sokeria sekä vaniljasokeria.

Leikkaa pohja kahteen tai neljään osaan (itsehän leikkasin sen kolmeen osaan :P) ja täytä kerma-rahkaseoksella. Siivilöi pinnalle tomusokeria. Koristele tuoreilla marjoilla.

(ohje Hellapoliisin keittiökalenteri 2013, heinäkuu)

(Meitä oli 5 aikuista ja 2 lasta kakkua syömässä, hieman jäi vielä kakkua jäljelle. Tosin tämä oli ainut tarjoaminen.)