Ajatuksia eiliseltä, tästä päivästä.

Eilen olin niin ahdistuksissani, ettei tehnyt mieli edes kirjoittaa blogia. Surffailin ihan muilla sivuilla. Sellaisilla tietenkin, missä ei nimenomaan pitäisi. Nyt olen luvannut itselleni että niillä sivuilla on jo riittävästi oltu ja se, että menen koneelle, tarkoittaa sitä, etten etsi mitään tietoa googlettamalla. Turhaan sitä märehtii missään keskustelupalstojen ja syöpäjärjestöjen palstoilla. Miten sattuikaan? Äidin kohtalokin itketti. Yritän kuitenkin edelleen olla miettimättä liian surullisia asioita liikaa. Niiden aika ei vielä ole. Silti sitä huomaa poimivansa kuulemistaan keskusteiluista sanoja - lauseita - jotka tekevät kipeää. Enkä edes tarkoita että äidistäni puhuttaisiin, vaan muista ihmisistä. Keskustelupalstalla näen liian kipeän asian, joka jää mieleeni tai oikeastaan sydämeeni painamaan raskaaksi kysymysmerkiksi. 

Välillä on raskaita päiviä. Välillä kevyempiä. Viikot ja kuukaudet taakse päin tuntuvat kovin raskailta, vaikka ovat sisältäneet paljon onnellisia hetkiä, naurettavan hauskojakin juttuja. Silti siellä taustalla painaa tumma suru, jonka haluaisin pyyhkiä sieltä pois. Onneksi mulla on nää pienet lapset. Nämä maailman rakkaimmat. Onneksi mulla on vielä maailman ymmärtäväisin ja empaattisin mies, kaikista rakkain.

Otan lapseni syliin, tuon pienimmäisen. Hän valvoo kanssani keskellä päivää. Pidän pientä lähelläni, heijaan ja suukotan. Näen hänen silmistään omat hymyilevät kasvoni. Pienikin hymyilee, kunnes ilmoittaa että haluaa rintaa. Jatkamme syöden ja kirjoitellen. Mieleeni tulee mukavia suunnitelmia, ensi viikonlopulle nyt ainakin. Aatoskin nukahti.. ♥ Tänään en jaksaisi enää ajatella liikaa, tehdä vaan mukavia juttuja.

Nasu ja Mimosa päiväunilla..

Aatos juttelee tipulle :)

Kirpparilta 2,5e. Luen tämän sitten joskus. Tällä hetkellä tekee aivan liian kipeää.