Näitä päiviä on niin moneksi...

Voi, voi. Mitenhän sais päivän kulumaan ja vähän äkkiä. Mä haluan nukkumaan. Ja haluan että miehen pitkä päivä olisi jo takana ja lapset nukkumassa. Tällä hetkellä mun päänahkaa särkee (Mimosalla on raivostuttava tapa haluta nyhjätä mun tukkaa että nukahtaa päikkäreille. Siis oikeesti kohta kun vielä alkaa muutenkin tukka tippua päästä tän syntymän ihmeen johdosta, niin mä oon varmasti kalju päälaelta.). Lisäksi Mimosan päiväunille nukuttaminen kesti taas sen tunnin, yhtään en jaksais. Ja iskäkin kävi tässä pyörähtämässä kesken päiväunille nukutuksen ja senkään asiasta ei tullut selvyyttä, kun hävisi lähes samantien kun palasin makkarista. Mrr. No, sitten tässä on särjetty yks muki (Mimosa auttoi vähän astianpesukoneen tyhjentämisessä.), onneksi ei sattunut haavereita sen osalta. Imurikin tuli otettua esille. Ruoka-aikaan molemmat karjuivat kuin palosireenit. Toinen märkiä vaatteita ja vaippaa yhdistettynä nenän tukkoisuuteen ja  toinen sitä, kun oli jätetty ruokapöytään yksin syömään ja maitomuki oli kaatunut. (Onneksi vain siististi pöydälle, josta se oli helppo kuivata huutava vauva sylissä pois.) Huhhuh, jos tää olis vaan tämmöistä kaiket päivät niin hulluksihan sitä tulisi. Onneksi noita hetkiä, että molemmat itkee, on tosi harvassa! :))) Ja nyt ne molemmat nukkuvat! Iisakin on kaverinsa kanssa läksyjä tekemässä huoneessaan. 

Kun Iisa soitti kysyäkseen, saako koulukaveri tulla kun se ihan hirveesti haluaa meille!!! Ja just sillä hetkellä olisi tehnyt mieli sanoa että meille ei tule ketään ylimääräisiä, kun äiti on vähän väsy. Mutta en kuitenkaan sanonut. Täytyy olla tyytyväinen että Iisalla on mukavasti kavereita, vaikka välillä tuntuukin että meillä on lähes joka päivä joku. Voisiko joskus mennä muillekin? Mutta toisaalta taas, mä olen täällä kotona ja muilla ei välttämättä ole ketään kotona koulupäivän jälkeen. Varmasti se on meille mukavampi tulla. Ja meille koulun jälkeen tullessa on selvät säännöt jotka kaikki ovat oppineet hyvin. ;) Ensi tehdään läksyt, sitten saa välipalaa ja sitten saa leikkiä mitä haluaa. Niin ja lasten täytyy soittaa vanhemmilleen ensin, että lupa kyläilyyn heltiää. Sitten mun puolesta täällä saa olla. :) 

Äiti kävi eilen Kuopiossa. Ja sieltä sanottiin että seuraava kontrolli on puolen vuoden päästä. Siis puolen vuoden päästä!!! Iskälle ja äidille oli jäänyt käynnistä ihan positiiviset ajatukset. Vielä kun takastulomatkalla kävivät keskussairaalassa ja siellä äidin trakari vaihdettiin puudutuksen kanssa ja onnistui suht helposti. (Sen trakarinkin kun joku ei-kurkkunenälääkäri oli mennyt tekemään ja sitä ei kuulema oltu tehty edes oikein, joten äidin trakarin vaihto on todella hankalaa!!! Sekin vielä!) Mulle kyllä suoraan sanottuna jäi siitä keskussairaalan lääkäristä, joka piti sen hoitoneuvottelun, tosi paha mieli. Se sai jotenkin niin äidin tilanteen kuulostamaan täysin toivottomalta. Sellaiselta että mua on oikeesti ahdistanut lähes joka päivä tää tilanne. Nyt tuli tuosta puolesta vuodesta sellainen olo, että tässä voi vähän löysätä ajatuksiaan ja relata. Eikä pelätä sitä kuolemaa ihan joka päivä! Siksi varmaan joku lukko aukenikin ja teki mieli kiukutella koko eilinen ilta...

Sain sentään sen villasukan aloitettua...

...Iisa ja kaveri pukivat Mimosalle päälle ja lähtivät pihalle touhuamaan. ♥
Olo tuntuu taas jo paljon paremmalle! :) Eli ehkä tässä iltaan jotenkin jaksetaan...