sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Vauvalle myssy


Vauvalle myssy ♥

Meidän vauvan päänympärys oli syntyessään vain 33 cm ja vaikka miten oli pieniä, vastasyntyneille vauvoille tarkoitettuja hattuja odottamassa, olivat ne tälle pikkuiselle täysiaikaiselle aivan liian suuria.. Joten eihän siinä auttanut muu, kuin äidin ottaa puikot käteen ja tehdä sopiva!

Iisa oli saanut vauvana samanlaisen myssyn lahjaksi Toini-isotädiltä. Settiin kuuluivat myös tumput ja sukatkin. Ajattelin silloin, että ihana myssy, mutten varmasti itse osaisi tehdä tuollaista. Nyt näin kuitenkin fb:n vauvaryhmässä tämän hatun ohjeet ja ei ne nyt ihan niin vaikeat olleetkaan, joten uskaltauduin kokeilemaan. Punomon käsityöohje myssyyn täältä


Tämmöinen kaistale neulottiin ohjeitten mukaan ja sitten parsittiin laidoista kiinni. Tämä valmistui siis muutamassa tunnissa. Suosittelen kokeilemaan! :) Lankana sama kuin neulehaalarissa, Novitan Bambino merinovillalanka, puikot 2,5.  

Ja tässä myssy käyttäjänsä päällä juuri sopivana mittojen mukaan tehtynä. 
Kohta voisi aloittaa jo vähän isomman myssyn tekemistä, kun nopeastihan tuo vauvan pää kasvaa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)