lauantai 12. syyskuuta 2015

Iines 11 kuukautta ♥


Jiihaa! Tämä oli jonkin aikaa Iineksen hauskin harrastus, nimittäin kiivetä syöttötuolissaan seisomaan, koko ajan, tai ainakin heti kun masu vähänkään täyttyi, ja jos ei maistunut, niin silloin kiipeily alkoi samantien. Mutta nyt se on loppu! Löysin nimittäin omaa kaappiani siivotessa vanhat nahkaiset lastenvaljaat ja ne pääsivät samantien hyötykäyttöön! Eipä ole sellaisiakaan vermeitä ennen tullut mieleenkään hankkia, mutta tämän pikkunaisen kohdalla nekin tulivat ajankohtaiseksi. :D


Tässä uusin taito; kiivetä keinutuoliin istumaan ja kiikuttella samalla. Toki Iines ei vielä kiikkutuolista itse pois pääse mutta seisomaanhan hän on jo tässäkin kerennyt!


Ja kiipeily laatikon päälle on myös mukavaa! Ja tästäkään ei tietysti itse pois päästä, joten Iines osaa hienosti äännellä, että nyt hänet tästä ottamaan pois! 

Mikä on siis päivän sana? No, kiipeilypä hyvinkin! :D 


Ja silloin kun ei kiipeillä, noustaan seisomaan, toki tukea vasten edelleen!

Mutta toisaalta, silloin kun on kiire, kontataan joka paikkaan. :) Iines on hyvin kiinnostunut sisarusten leikeistä. Ottaa osaa kaikkeen leikkiin, mihin vain huolitaan mukaan ja osallistuu, vaikka ei huolittaisikaan. Monta kertaa päivässä kuulee, kuinka Iines on nyt taas sotkemassa jotain leikkiä ja Iinestä kannetaan huoneesta pois... Onneksi on myös niitä hetkiä, kun pikkusisko otetaan mukaan leikkiin ja/tai hauskutellaan yhdessä. :)


Iines nukkuu päivässä yhdet tai kahdet unet. Puolenpäivän jälkeen pidemmät parin tunnin unet vaunuissa ja illemmalla puolentunnin tirsat yleensä sisällä. Välillä nekin jää väliin, mutta silloin nukahtaa vähän aikaisemmin illalla yöunille. Yöt hän olisi mielellään tissi suussa... Välillä onnistun irroittautumaan paremmin, välillä huonommin, vierekkäin kun nukutaan. No, näillä mennään vielä jonkun aikaa. 

Päivisin ruoka maistuu onneksi jo ihan mukavasti, aamu- ja iltapuurot menee vaihtelevasti; joskus kaikki, joskus pari lusikallista. Ruokaillessa Iines ei yleensä nirsoile, vaan purkillinen sosetta uppoaa kerta toisensa jälkeen. Myös hedelmäsoseet maistuvat. Mulla ei ole kiire kiirehtiä karkeampaan ruokaan, kohta saa Iineskin siirtyä meidän pöperöihin, niin siinähän sitä sitten pääsee harjoittelemaan karkeamman ruoan syömistä. Tosiaan kun vasta 9 kk täytettyään Iines on nyt oikeasti alkanut syömään, niin menköön nyt vielä vuoden ikään soseilla ja sillä mitä nyt sormillaan suuhun laittaa.


Puhetta tulee kovasti, tunnistettavia sanoja on äiti, vauva. Tavuja muistakin sanoista, kissaa, iskää, ym. tarkoittavia sanojen alkuja/loppuja. 

Leikkipuistossa on mukavaa keinua ja maistella hiekkaa... :)

Vaatekokona tällä hetkellä 68. Joitain 74/80 kokoisia olen pikkuhiljaa ottanut myös käyttöön, lähinnä housuja/mekkoja. Vaippakoko 4 muumivaippoissa.

Iines tykkää taputtamisesta ja vilkuttamisesta! :) Ne taidot hän on hallinnut jo muutaman kuukauden. 

Hampaita on 8 kappaletta, 4 alhaalla ja 4 ylhäällä. Ovat myös olleet jo useamman viikon. 

Seuraavan neuvolan tarkastus on 1 vuotiaana. Kymmenen kuukauden ikäisenä, Aatoksen neuvolan yhteydessä otettiin viimeisimmät Iineksen mitat ja ne olivat:

Paino: 7570 g 
Pituus: 68 cm

2 kommenttia:

  1. Voi ihanuus <3 Tuoreen Mummon silmillä luettuna lapsi kasvaa ja kehittyy niin hurjalla vauhdilla, että hetkistä on todella otettava kiinni, jotta ennättää nauttia jokaisesta hetkestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä ♥ mä olen yrittänyt pitää kiinni näistä kuukausipäivityksistä Iineksen kohdalla, vaikka muuten tahti on hiljentynyt sitten huippuvuosien. Kuukaudessa tapahtuu niin paljon kehittymistä, et eihän niitä mitenkään muista enää viikon päästä ja sit kun jo neljäs niin ihan ovat sekaisin asiat, et missä kelläkin missäkin iässä ja niin edelleen :D Blogista voi sitten palauttaa mieleen, et mitäs tuolloin tapahtuikaan! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)