perjantai 26. lokakuuta 2012

Jäätymistä... Kas, kuura peitti maan ja ensilumikin satoi.


Tällä viikolla ei ole oikein kirjoitus luistanut. Sanat ovat olleet jumissa. Toisina päivinä sitä on olevinaan niin paljon kirjoitettavaa että oikein pitää jättää suurin osa kirjoittamatta. Toisinaan näyttää olevan "laimeampia" päiviä. Tämä viikko on mennyt esikoisen syyslomaa vietellessä. Ehkä sekin on rajoittanut kirjoittamista? On ollut enemmän touhua ettei ole kerennyt, eikä illalla ole jaksanut? Viikon aikana olemme kuitenkin saaneet Tampereelta ostamamme hyllyn laitettua viimein lastenhuoneen seinälle. Olipa kiva saada sinne kirjat ja muut ojennukseen ja nimenomaan esille. :) 



Hyllyhän oli ostos Ikeasta ja olen hyvin tyytyväinen siihen. Hieman vain peloittaa kuinka  8 ruuvia saa pidetyksi sen seinässä, vaikka itse koolauksiin asti se ruuvattiinkin. Pitäisihän sen kestää, mutta en silti halua että lapset värittelevät tai nukkuvat hyllyjen alapuolella. Tuohon oikeanpuoleiseen (itse koulussa tekemääni) hyllyyn on muuttanut aika monta uutta kaveria kirpareilta.. :)

Pihakukat saatiin eilen raivattua pois kuistilta. Tai jäi siihen vielä pelargoniat, jotka eilen olivat vielä ihan hengissä ja suunnittelin vieväni ne (äitini ohjeen mukaisesti) Raatille, että säilyisivät ensi kesään.. No, tänäänhän ne olivat sitten jo kaikki paleltuneet.. Että se siitä ideasta sitten. Tosiaan Aatos nukkui liinan sisällä ja Mimosa touhusi puutarhahommissa äidin apuna, välillä haravoiden, välillä muuten vain tiluksia tutkiskellen. Mukavaa oli touhuta hieman pihahommissa tälläkin porukalla. 

Tänään sitten tuli se kuuluisa ensilumi. Pakkasta on ollut jo muutamana päivänä. Odottelen hieman vielä kelien lämpenemistä, sillä meillä jäi vähän syyshommat puolitiehen. Mm. rännien puhdistaminen, haravointi sekä lehtien puhaltelu kiveykseltä. Me menimme mokomat ostamaan sähkökäyttöisen lehtipuhaltimen, kun se tuntui olevan ainoa ratkaisu sepeli + koivunlehti -ongelmaan. Meillä on pihalla soraa, joka sinällään on ihan kaunista, mutta lehtien putoillessa, sitä ei tuntunut saavan haravoitua ollenkaan puhtaaksi, niin ettei olisi samalla  vetänyt kilotolkulla sepeliä lehtien mukana... Koska lehtien käsin poimiminenkaan ei ketään tuntunut innostavan, niin koimme parhaaksi ostaa tämän itse perkeleen keksinnön lehtipuhaltimen kun se paikallisesta liikkeestä lähti huokeasti hintaan 59,90e. Hintahan ei pitkää ikää lupaa, mutta tarkoitus onkin käyttää sitä vain ja ainoastaan soralla peitettyihin osuuksien puhdistukseen. Pihanurmikot siistimme haravoin. Tai niin kuin tänä vuonna, jättäen osan lehdistä nurmen ravinteeksi... Tarkemmin sanottuna, takapiha on erittäinkin ravinteikas. ;)

Eilen teimme pienen retken pakkassäässä, tähtien ja kuutamon valaistessa taivaalla. Kävimme illalla Sammalisen kodalla kaveripariskunnan sekä muksujen kanssa. Kodassa paistettiin makkarat ja nakit sekä juotiin pillimehut ja kahvit. Kiva piristys illalle! Meidän poppoota toki helpotti se, että nuotiot olivat jo sytytetty, kun saavuimme hieman myöhässä aikataulusta. Mutta kivaa oli! :)

Takka on tullut viime päivinä tutuksi. Sitä onkin oikein mukava lämmitellä ♥

2 kommenttia:

  1. Ihanat lelut ja kirjaset hyllyillä järjestyksessä :) Mulla on suunnitelmissa ostaa hyllyjä seinille, saisi niin kätevästi seinätilatkin hyötykäyttöön, mutta pelkään myös tuota kestävyyttä... Kuinka ihanaa olisikaan sängyn vierelle tai päätyyn saada hylly ja siihen tarpeelliset tavarat ulottuville, mutta pelkään että se rojahtaa joku yö niskaan. Sitä paitsi kiviseinään on kamala porata tai kiinnitellä yhtään mitään.
    Lumi oli myös ihana asia tänään, vaikka en aiemmin ole siitä niin välittänytkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos mäkin haluaisin jonkun hyllyn oman sängyn päälle, niin tosiaan joku ammattimies sen sais käydä kiinnittämässä! :D Ihan varmasti putois päähän joku yö, jos sen itse virittelis kiinni!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)