keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Uusi talvitakki!


Iisa keräsi viikonloppuna muutaman pienen auringonkukkasen Rantasalmelta. Ovat vähän kuin pienet auringot. Eipä ole aurinkoa sitten maanantain enää näkynytkään. Vettä satelee, onneksi meillä palaa kynttilät ja takka on taas lämmitetty! Vanhimmalla tyttärellä on syyslomaviikko menossa. Me käytiin eilen Mikkelissä josta mukaan uudet matkarattaat.. Edellisistä lähtivät jo pyörät irti... Ne oli alunperin ostettu kirppikseltä vuosi sitten, 25e, ja oli tarkoitus että niillä pärjäisi Kreetan reissun ajan. Mutta niillä sitten ajeltiin tähän päivään asti tarpeen tullen... Nyt ne sitten joutavat jo hävitettäväksi, eiköhän ole koko rahan edestä palvelleet... 

H&M:ltä mä löysin itselleni takin. Mä pistin aika monta talvitakkia myyntiin viime kerralla kirpparilla. Osa niistä oli ollut mulla käytössä lähemmäs kymmenen vuotta, osa sitten parin vuoden takaa kun odotin Mimosaa ja tarvin siistimmän takin minne mahtuu myös vauvamasu. Joten ihan hyvällä omatunnolla nyt takkikaupat tein, (69,95e). Viime vuonna sain myös lahjaksi (Juholta) sellaisen ulkoiluun ja koville pakkasille sopivan toppiksen ja villakangastakkejakin löytyy pari. Eiköhän niillä nyt pärjäile?

Mä huomasin äsken HM:n sivuilla käydessäni että tätä olisi ollut myös vaaleana... Se ehkä olis ollut mieluisampi väri mulle. Mutta toisaalta meikäläisen, "pikku Sosulin" tuntien, tämä värivaihtoehto pysyy varmasti pidempään puhtaana (etenkin kun täytyy kannella Mimosaa) ja hoikistaahan tuo musta enemmän kuin vaalea ;-). Ja pirteyttähän saa eri värisillä huiveillakin tuohon mustaan.

5 kommenttia:

  1. Ihana takki,.katselin samaa takkia h&m:llä. Mustaan saa kivasti yhdistettyä värikkäitä huiveja niin ei näytä niin synkältä :) ostin sitten valkoisen takin, ei kovin fiksua lapsien kanssa käyttää valkoista näin jälkikäteen ajateltuna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Jos mulla olis ollut aikaa katsella siellä liikkeessä, niin varmasti olisin päätynyt vaaleampaan takkiin... Mut kun ei niin ei! ;) Täytyiskin kaivaa nuo muutkin talvivaatteet varastosta, kun oikeasti se talvi taitaa tehdä tuloaan! Hrr!

      Poista
  2. Ihana takki, näyttää ihanan lämpöiseltä <3 Just kurkkasin ikkunasta ja täälläkin alko ripotella pieniä lumihiutaleita! Oma uusi (kirpparilöytö) toppatakki on vielä pesemättä, vähän unohtunut. Onneksi on kevyttoppatakki kuitenkin :) Ja neidille myös kaivoin tänään toppapuvun jo käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut tuo takki nyt muutaman kerran päällä ja onneksi sillä tuntui hyvin tarkenevan tänäänkin, vaikka oli jo -4 pakkasastetta! :) Mä en ole kaivanut Aatoksen toppapukua vielä esille, mutta tuo sen paksu vanuhaalari on sen verran lämmin että lisättiin alle kietaisupaita ja itse pojan puvussaan kääräisin lämpöiseen neulottuun villapeittoon. Hyvin tarkeni perhekahvilaan niin vaunuissa köpötellä!

      Poista
    2. :) Mekin sitten päädyttiin tänään vielä villatakkiin ja vanupukuun. Toppapuku tuntui jotenkin liian lämpöiseltä kun autolla liikuttiin.

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥ luen sen kuitenkin ennen julkaisemista :)